Oulun pitäjä
ynnä Oulunsalon kappeli.

Oulu-nimen alku-perälle lienee vaikea päästä. Muistamme Mathesius'en antaman tiedon, että kolme Lappalaisia olisi naa­puri-pitäjille Ii, Oulu ja Liminka, antanut nimensä. Oulas olisi siten Oulu-nimen synnyttäjä. Merkillistä on, että eräs kertoja Limingassa vielä tiesi tästä kertoa, ehkäpä kyllä hän ei tuntenut kuin kaksi Lappalaista, joista toinen oli asettunut Liminkaan, toi­nen Ouluun. Oulun Lappalaisen nimi kuului hänen suustansa Olli eli Ulle. Vaikealle kuitenkin tuntuu päättäminen, ettei ka­lainen Oulujoki olisi tykönsä vetänyt asukkaita jo ennen Lappa­laisten tuloa. Senpätähden ei Mathesius'kaan tyydy saamaansa tietoon, vaan antauupi ennemmin nuoremman Rudbeck’in eris­kummalliseen selitystapaan, jonka mukaan Oulu on hebrealaista alkuperää *27.
Kaupungin rientävä, toimelias elämä on haihduttanut enim­mät muinais-muistot tästä, laveudeltansa vähäisestä, pitäjästä. Taru ei rakasta kaupunki-elämän ulos päin käännettyä mieltä eikä kaup­pa-liikkeen kiiru-rientoa. Sentähden ei ole ensinkään odottami­nen täältä paljon, paikkakunnan muinaisuutta koskevia tietoja. Muistetaanpa täällä kuitenkin puhua maan mainioista Jättiläisistä, ehkä näiden jättämiä muistomerkkejä ei enään ole tiedossa.

Lappalais-muistoja täällä kumminkin löytyy vähän runsaam­min. Niinpä niitä vielä näkyy niillä vuoriloilla, mitkä ovat Oulu­joen rannoilla, esm. Korkiavaaralla ja Matokankaalla, niinkuin myöskin järvein rannoilla. Eräs talo joen pohjaspuolella kantaa vielä heistä nimensä Lappala. Ja Turkka nimisen saaren koh­dalla näytetään vielä joessa paikka, missä Lappalaisten pato olisi ollut lyötynä.

Väitöskirjassansa “Beskrifning öfver Cajaneborgs Län"   mainii E. Castren Metelin-väestä, mitkä muka piti oleman kapinoit­sijoita, jotka täällä Suomessa puolustivat Sigismundia Karl IX:tä vastaan, ja joista, hänen saamainsa tietojen mukaan, vielä kuop­pia ja luolia näyteltäisiin, missä nämä kapinoitsijat olivat kätkeyneet, mainiten sen ohessa hänelle kerrotuksi, että “etelässä päin Muhoksen kirkosta, Oulun ja Limingan rajalla," vielä näkyisi rau­nioita eräästä harmaa-kivestä muuratusta vallista, joka olisi ollut linnan-pihan näköinen, ja jossa tämä Metelinväki olisi majaellut. Kumpua, missä tämä linna on seisonut, kutsuttaisiin Metelinvaa-raksi. Näin Castren. Myöskin Mathesius mainii tästä Metelin-vaarasta, mikä hänen määräyksensä mukaan pitäisi oleman Ou­lun pitäjän “eteläisimmässä osassa" ja niin korkeana, että “sille sopi nimitys tämän maakunnan vuorien Foenix, koska sen kuk­kulasta selvään voi havaita seitsemän kirkkoa".
Kehoitettuna näin hupaisista tiedoista ko'in saada selvää ensinkin metelinväestä. Havaitsin kuitenkin piankin, että niin taru kuin itse metelinväkikin oli nykyiselle miespolvelle kokonaan tuntemattomia. Vaan eipä sitä mainiota metelinvaaraakaan tun­nettu, eikä sen paremmin muurattua valliakaan. Limingassa viit­tasi hämärä tieto Muhokseen, Oulunjärven seutuihin, mutta Mu­hoksessa viitattiin taas Liminkaan. Vihdoin onnistuin Oulun pi­täjän rajalla saamaan sen tiedon, että vuori, jonka kukkulalta voi nähdä seitsemän kirkkoa, todellakin löytyy, mutta ei Oulussa, vaan Kempeleesen päin, eikä nimellä Metelinvaara, — mikä ker­tojasta pitäisi oleman Oulunjärven seuduilla — vaan Moukkulan-vaara eli Viilaselkä. Mutta linnaa tahi muuta muinaismerkkiä eli rauniota ei ollut kertoilijani nähnyt, vaikka hän siellä oli pal­jon kuljeskellut ja tänäkin kesänä usein siellä hevosissa käynyt *28. Ainoa metelinimi, joka Oulussa löytyy, on Metelinmäki, se mäki, jonka päälle pappila nyt on rakennettu. Ennen oli se ollut metsätöyry kaupungin ulkopuolella, mutta on nykyään jo kaupungin keskellä *29.
Linnansaari kantaa nimensä Ouluniinnan jälkeen, minkä Pehr Bagge 1590 rakenti, sittenkuin 1570 vuoden linnoitus nä­kyy hävinneen. Saarella näkyy vielä vallit ja kesken saarta kruutikellari. Saaren rannalla samaten kuin mannermaankin vastaa­valla rannalla näkyy kivityksiä *30. Saaren pohjaspuolella oleva koski kutsutaan Linnankoskeksi. Itse linnasta ja sen kohtaloista ei säilytä kansan muisti enään mitään kerrottavaa. Sama on laita myöskin kaupungin. Näiden muistoja ja kohtaloita ovat historia­kirjat ottaneet säilyttääksensä, niinkuin luonnollista onkin *31. Kau­pungin kirkko, rakennettu 1763 (entinen kirkko rakennettiin 1613) tallittaa muinaisista mainion Johannes Messenius'en muoto­kuvan niinkuin ruumiinkin. *32

Oulunsalon vanha kirkko on näillä seuduin miltei kuuluisa­kin. Se rakennettiin vuonna 1665, on puusta tehty, pikkuinen ja vähäpätöinen. Katto niinkuin seinät ovat täynnä kömpelöitä hengellisiä maalauksia, joiden seassa myöskin on olennoituita ku­vauksia kuolonsynneistä, esm. vihasta, kateudesta y. m., kaikki latinaisilla allekirjoituksilla (“Ira," “Invidia" y. m.) varustetuilla. Saka­risto on niin pikkuinen, että kaksi henkeä siellä tuskin toimeen tu­lee. Tämä vähäinen, nykyään ihan käyttämätön, kirkko voitti ajan pitkään itsellensä suurenkin maineen paikkakunnassa. Täällä tiesi näet hengellinen into harjoittaa kaikenlaista taika-uskoisuutta ja me­noa. Paikkakunnan kauppiaat ja merenkulkijat, joilla oli vaa­rallinen kulku tehtävä, niinkuin kalastajatkin, mitkä merelle läk­sivät, samaten kuin muutkin matkustajat, millä oli matka teh­tävä, olipa se sitten minne tahansa, kaikki ne tavan mukaan tälle kirkolle ensin uhrasivat, jotta ne täten itsillensa suosittaisivat kor­keammat voimat, ja jotta matka heille näin joutuisi onnelliseksi. Tapana oli myös uhrata palatessa, jos näet matka oli onnella päättynyt. Tavalliset uhrit olivat rahat. Täksi oli säästölaatikko asetettu kirkon seinälle, mihin laatikkoon itsekukin pani roponsa. Näin kootut rahat käytettiin paikkakunnan köyhäin hyväksi, ja kun kerrotaan tämän kassan usein olleen runsaankin, niin eivät tainneet köyhät nähdä hätää. Jokiseuduiltakin, niinkuin esm. Braahen kaupungista, mainitaan tänne rahaa tulleen. Se, jok'ei mat­kalle mennessänsä uhrannut, se teki lupauksen antaaksensa sen eli sen verran rahaa, jos matka onnistuisi. Varsinkin kuuluu py­hän Tapanin päivä olleen uhrauspäivä, jolloin väkeä kokoontui kirkolle paljon. Jos saapi maineesen luottaa, niin olisi täällä en­nen aikaa muutakin taika-uskoisuutta harjoitettu, niinkuin esm. kirkossa ja kirkkomaalla valvomista, n. k. Jumalan tuomioita, nä­kyjä, ilmestyksiä ja senkaltaista. Uhraaminen kuuluu olleen har­joitettuna meidän aikoihin saakka, ehkä eri muodossa ja kenties salaisuudessa.

Syyksi tämän kirkon näin suureen pyhyyteen saapi kuulla
seuraavan jutun: Kerran oli eräs pispa seuroinensa miehinensa matkustanut meritse pohjaseen päin. Matkalla joutui laiva pahan, myrskyn valtaan. Myrsky ajeli laivan mereltä rannemmalle ja vei sen niin siihen salmeen, joka ennen muinoin teki Oulunsalon saareksi, vaan nyt on kuivehtunut alhaiseksi niityksi. Täällä sat­tui laiva semmoisella vauhdilla kariin, että särkyi. Saadun avun kautta oli pispa kuitenkin pelastanut henkensä, ja rakennutti sitten, kiitollisuudesta Jumalata kohtaan, joka oli sallinut hänen tulla pelastetuksi, tähän paikkakuntaan kirkon, ja pyhitti itse ensimäisenä paikkaa uhrilla. Näin kertoo taru kirkon pyhyy­den alkua.

Tämä kirkko sanotaan olleen rikas muinaiskaluista ja kal­liista tavaroista. Näiden joukosta mainii Mathesius maljan ja hopeakannun, molemmat kauniisti tehdyt, jotka silloinen maaherra Paroni Conrad Ribbing oli vuonna 1666 tänne lahjoittanut, niin­kuin näkyy nimestä ja vaakunasta ja vuosiluvusta, mitkä ovat nii­hin piirretyt *33. Nämät ovat ynnä vanhain hopeakaluin kanssa kadonneet, ja tästä katoomisesta tietää taru mainita näin: Kirkon vierisessä Lääkkö eli Kuivala nimisessä talossa asui kaksi veljestä, riimiltänsä Erkki ja Perttu. Kun oli jo hopeat ja muut kalliit tavarat kirkossa nousseet niin suureen arvoon, että niiden varas­taminen kannatti vaivaa ja vaaraa, niin miettivät mainitut veiti­kat koettaa, onnistuisiko heille asia. Pimeänä syksy-yönä he pa­nivat päätöksensä toimeen. Akkunan kautta menivät he kirkkoon ja ottivat sieltä mitä otettavaa oli. Kaikki vietiin kotiin paitsi ainoastaan kalkkia, joka oli niin kallis, ettei uskallettu sitä ottaa, jonka tähden se kätkettiin erään sillan alle. Kohta sen perästä, ennenkuin varkaus vielä oli huomattu, läksivät molemmat veljet pakoon, niinkuin sanotaan Norjaan, möivät siellä kaikki varaste­tut tavarat, ja palasivat sitten, 40 vuotta siellä elettyänsä, taas kotipaikkaansa, missä ei kukaan heitä enään hätyyttänytkään, vaikka kyllä kaikki tiesivät, että he ne tavarat ottaneet olivat. Toinen veli kutsuttiin tästä lähin “Norjan Erkiksi," loinen “Pal­las Pertuksi". Näin tästä asiasta kerrottiin.

Kun mainittu pispa kulki Oulunsalon saarella katsoaksensa päätetylle kirkolle sijaa, istui hän levähtääksensä eräälle tien vieressä olevalle kivelle, mikä kivi tästä syystä kutsutaan Pispankiveksi. Kivi on nykyisen tien varrella, neljänneksen päässä Ou­lunsalon pappilasta. Paitsi nämä pispanmuistot on niitä vielä yksi. Oulun sataman suun pohjaspuolella on näet Pispanletto niminen saari, josta taru tietää mainita, että eräs pispa siinä olisi maalla käynyt pohjaseen päin matkustellessaan.

Oulunsalon entinen saari on liiaksi nuori ja alankoinen, niin ettei siellä tarvitse odottaa löytävänsä muinaisjäännöksiä. Isolla vihalla ymmärretään täällä yhtä kuin rosvomista ja ihmis-kidutta-mista. Pahajärven vieressä on suuri kuoppa, jota “pakohaudaksi" kutsutaan, ja johon ison vihan aikana oli kätketty paljon kallista tavaraa. Viholliset ne kuitenkin näitäkin löysivät ja veivät. Täällä kerrottiin myös eräästä ”Pait-syntinen" nimisestä miehestä, jota näin kutsuttiin hänen tavallisista vannomissanoistansa “paitti mun syntini". Tämä, joka olisi ollut kotona Junttilasta (Limingalla ?), sai viekkaudellansa Venäläiset usein petetyiksi. Monta kertaa jou­tui hän heidän käsiinsä, mutta yhtä monta kertaa pääsi hän taas pakoon. Kerran oli hän, vangiksi jouduttua, saanut juosta lau­kata kosakki-hevosen jälessä, ansa kaulansa ympäri ja ansan toi­sessa päässä kosakki, joka häntä näin juoksutti Oulusta Limin­kaan asti.

Ennen aikaan seisoi jo mainitulla Turkkasaarella rukous­huone, missä tapana oli pitää Jumalanpalvelusta kun tähän saa­reen välistä kokoutui sangen paljon väkeä. Paikka on näet vanha lohenpyyntipaikka, jossa ennen mailmassa runsaasti saatiin kalaa. Tämän rukoushuoneen polttivat, senkin, Venäläiset v. 1715. Sen rauniot nähdään vielä saaressa. Perus on pituudeltansa 30 jal­kaa, leveydeltänsä 28. Jumalanpalvelus ei kuitenkaan sillä tauonnut. Uutta huonetta ei kyllä enään rakennettu, mutta palvelus pidettiin sittemmin joko ulkona tahi likitaloissa, ja on lapana py­synyt meidän aikoihin saakka *34

Poikana ollessani kuulin Oulussa kerrottavan, että Pokkitörmästä, niikuin Linnansaarestakin, oli löytöjä ennen löydetty, kannuksia, miekan kärkiä, jalustimia ja senkaltaista. Liekö siinä perää, ja, Jos niin on, mihin ne ovat joutuneet, siitä ei mulla tietoa.

*27 Tämän oppineen herran mielestä on nimen juurena sana alah = “hän nousi," josta sitten saataisiin Oulu yhtä merkitseväksi kuin sana olah s. t. s. “nouseva eli itäinen paikka, syystä luultavasti että se on etevimpia paikkoja Pohjanlahden itäpuolella".

*28 Ylänne on itsessään vähäinen, mutta seudun tasaisuuden pitäisi muka mahdolliseksi tekemän että, ilman kirkkaana ollessa, ylänteen kukkulasta nä­kisi mainittua määrää kirkkoja. Nämä olisivat: Oulun, Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Tyrnävän, Muhoksen ja joko Temmeksen tai Lumijoen tai jon­kun Iin kappelin — si fama vera.

*29 Meteli-sanan eri merkityksistä tehtäköön tässä näytäntö, semmin­kin koska tämä sana kohtaa meitä jo Iin merkillisimmän muinais-jäännöksen nimessä; Metelin-kirkko, ja vastakin tulee meitä kohtaamaan seuraavissa pitäjissä. Metelin tavallinen merkitys on sota, kapina, melu, melske. Li­mingalla, Siikajoella, Sälöisissä y. m. kutsutaan Metelinkankaaksi semmoi­nen kangas eli kivirakka, jossa on tavallista vierre-kiveä, varsinkin jos se on paljaana niin ettei sen päällä kasva puita. Tähän merkitykseen tulee vielä sekin ymmärre, että kivirakka pitää oleman yksinäisenä seisova taikka ainakin itsenäinen, sillä kokonainen selänne ei mielellään näy ottavan tätä nimeä kantaaksensa. Tyrnävän kappelissa Limingan pitäjäin kuulin uuden, omituisen merkityksen (herastuomari Eskolalta). Tämän mukaan olisi meteli-kivi sen laatuista kiveä, joka olisi niinkuin tulenkestävämpää, kovaa ja sinistä. Tätä sanan merkitystä kuulin toisessakin paikassa sillä erityis­lisäyksellä, eitä kiven piti oleman litteänä saadaksensa tämän nimen. Täm­möisiä mulle näytettiinkiin. Ne olivat litteät, sinertävät, kovat. Jos niitä oli ympyriäisiä seassa, niin näitä ei muka metelikiviksi sanottu. Muhok­sessa taas, Utajärven kappelissa, annettiin sanalle eri käsite, nim. kau­kaisuuden, etäisyyden käsite. Täällä sanottiin hevosista, jotka olivat sy­dänmaissa laitumella, että “he olivat metelissä".

*30 Tekeillä oleva silta yli Oulunjokea tulee kulkemaan Linnansaaren poikki. Kenties tuovat siihen tarpeelliset kaivamiset, jos kyllä ne vähän hävittävätkin, jotain ilmi. Oulussa koulua käydessäni kuulin kerrottavan, että Linnansaaren ja Pokkitörmän välillä olisi maansisäinen käytävä, Meri­kosken alitse, mikä käytävä, ehkä hävinnyt, vielä olisi nähtävä.

*31 Linnasta, josta saapi lukea Joh. Snellmanin väitöskirjassa “De
urbe Uloa" § VI, on Murman julkaisnut kartan, ks. Suomi, Toinen Jakso, 3 osa.

*32 Uljas hautakirjoitus kuuluu: Här Hvila Doctor Johannes Messenii
Been. Själen i Gudz Rike, Rychtet Kring Hela Verlden. 1636.

*33 Vrt. Gananderin Mythologia Fennica alla nimen: Uhripaikat.

*34 Viime kertaa pidettiin tämmöinen rukous viidenkymmenen luvun keskipalkoilla (1854). Pastori Bäckvall.