HÄMÄLÄISEN LOITSUPERINTEEN SUURTEOS

Kovakantinen korusidos, 873 sivua.
Lukunauha, painetut esilehdet.

Kannen suunnittelu: Petri Hiltunen

ISBN 978-952-7204-07-8
Salakirjat, 2016

Ennakkotilaus: Saapuu painosta 19.10.2016

Hinta
$53.00
Sisältää postikulut.
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Hämeen Kansan Vanhat Loitsut - 1916

Hämeen Kansan Vanhat Loitsut - 1916



Vuonna 1916 ilmestynyt Hämeen Kansan Vanhat Loitsut on ainutlaatuinen lähde Hämeen vanhaan loitsu- ja uskomusperinteeseen. Suurteoksen aineisto sisältää kaikkiaan yli 4000 loitsua, sekä runsaasti loitsujen lausunnan yhteydessä käytettyjä muita taikatapoja.

Kirja julkaistaan ensi kertaa uudelleen satavuotisjuhlansa kunniaksi koruasuun sidottuna.





“Olisi luotava monumentalinen sarja julkaisuja, jotka sisältäisivät kaiken sen, minkä entiset ja nykypolvi sekä arkistojen kätköt ovat saaneet Hämeen heimon menneisyydestä, elämästä ja ahertelusta, sen henkisestä sivistyksestä ja kielestä säilytetyksi ja kerätyksi, ja jättäisivät siten tuleville sukupolville mahdollisimman täydellisen kuvan esi-isien henkisestä ja aineellisesta viljelystä.”

- Hämeen Muistomerkkien toimituskunta, 1916



Kirjan painatus on parhaillaan loppukäsittelyssä, toimitetaan keskiviikkona 19.10!



SISÄLLYSLUETTELO:



  • Esipuhe
  • Sisällysluettelo
  • Lyhennysten ja merkkien luettelo
  • Korjauksia ja huomautuksia



I. ETELÄ- JA KESKI-HÄMEEN LOITSUT.

Tietäjän varustauminen.
  • Paholaisen saaminen avuksi.
  • Tuuliaispäässä kulkevan paholaisen manaaminen.
    Tietäjät suhteessa toisiinsa.
  • Varautuminen kadetta vastaan.
  • Kateen karkottaminen.
    Vainajat.
  • Varautuminen vainajia vastaan.

IHMISTEN TAUDIT.

Varautuminen tauteja vastaan. Erinäiset taudit.
  • Pahan tarttuma.
  • Selän kuoleentuminen.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen lumous.
  • Kirpun karkotus
  • Käärmeen pidätys.
  • Luteen karkotus.
  • Sisiliskon pidätys.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Jalan loukkaantuminen.
  • Löylyn lumous.
  • Pakkasen jälki.
  • Puun jälki.
  • Raudan lumous.
    Tautien nostattaminen.
    Erinäiset taudit.
  • Ajos.
  • Itkeväinen.
  • Kuukautiset.
  • Päänsärky.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen nostatus.
  • Käärmeen nostatus.
  • Luteen nostatus.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Raudan nostatus.
    Tautien parantaminen.
    Yleisiä tautien lukuja.
  • Taudin synnyn tiedustelu arpomalla.
  • Terveyden saaminen lähteeseen uhraamalla.
    Erinäiset taudit.
    - Ajettuma. – Ajos. – Ammus. – Erilaisia tauteja. – Hammassärky. – Itkeväinen. – Kaatuvatauti. – Kasvannainen. – Kesakot. – Kielenrakko. – Kirot. – Koi. – Koisa, koiska(nen). – Kurkkutauti. – Köhä. – Lapsivaimon sanat. – Leini. – Liika, liikanen. – Luuvalo. – Maahinen. – Maanviho, maista, maiste, maisto. – Metsännenä. – Naarannappi. – Nari. – Narri, naru. – Nikka, nikotus. – Nurri. – Nyppylät. – Näri. – Närä, närästys. – Näärännäppy. – Oksennustauti. – Otannainen. – Pahka. – Painajainen. – Paise. – Pasko. – Pelästys. – Pirtti(näinen). – Pistos. – Puhti. – Pukama. – Päänsärky. – Revehtymä. – Riisi. – Rohtuma. – Rupi. – Ruumiin sanat. – Ruuppa.- Ruusu. – Sampaat. – Savipuoli(nen). – Sormen särky. – Synnytyssanat. – Syyhelmä. – Syylä. – Syöpä. – Syövämadot. – Sätky. – Tarttuma. – Teerenpilkut. – Tuulenlento. – Tuulennoidat. – Tuulenrokko. – Tyrä. – Variksenvarpaat. – Vieras. – Vilutauti. – Väsymys. – Yskä. – Ähky. – Äkämä.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen pisto.
  • Käärmeen purema.
  • Muurahaisen kirvelmä.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Hivellys
  • Kiven vihat.
  • Lasten loukkaantuma.
  • Löylyn vihat.
  • Niukaus.
  • Pakkasen vihat.
  • Pikkuhaava
  • Puun vihat.
  • Raudan haava: a. Raudan vihat , b. Veren pidätys.
  • Silmän roskat.
  • Tikku.
  • Tulen vihat.

ELINKEINOT.

I. Metsästys. Metsäonnen hankkiminen.
  • Jäniksen metsästys.
  • Karhun metsästys.
    Metsäonnen pilaaminen.
  • Pyssyn pilaus.
    II. Kalastus.
    Kalaonnen hankkiminen.
  • Kalastuksen menestyminen.
  • Onkiminen.
  • Nuotan veto.
  • Uistimen veto.
  • Kutupaikan muuttaminen.
  • Varautuminen kadetta vastaan.
    III. Karjanhoito.
    Hevoshoito.
  • Hevosen menestyminen.
  • Hevosen pysyminen terveenä.
  • Ruokahalun hankkiminen hevoselle.
  • Hevosen kengittäminen.
  • Hevosen kuohiminen.
  • Hevososton onnistuminen.
  • Syntyväin hevosten sukupuolen määrääminen.
    Pahan poistaminen hevosesta.
  • Kateen karkottaminen.
    Hevosonnen pilaaminen.
  • Kuoleman toivottaminen.
    Lehmikarjan hoito.
    Karjan menestyminen.
  • Sanat karjaa laitumelle laskettaessa.
  • Karjan ruokahalun säilyttäminen.
  • Karjan menestyminen.
  • Kellokkaan seuraaminen.
  • Karjan saaminen laitumelta kotia.
  • Karjan löytäminen metsänpeitosta.
  • Lehmän pysyminen uuden omistajansa luona.
  • Karjan lisääntyminen.
  • Syntyvän karjan sukupuolen määrääminen.
  • Vasikan menestyminen.
  • Poikineen lehmän menestyminen.
  • Sonnin kuohiminen.
    Karjan suojeleminen vahingoilta.
  • Karjan suojeleminen metsäneläimiltä, karhulta ja sudelta.
  • Karjan suojeleminen muulta vahingolta.
  • Paimenen varautuminen karhua vastaan.
    Pahan poistaminen karjasta.
  • Kateen karkottaminen.
  • Muun pahan karkottaminen.
    Karjaonnen pilaaminen.
  • Onnen pidättäminen lehmää myytäessä.
  • Lehmä ehtymään.
  • Metsän elikon lähettäminen karjaan.
  • Karhun nostattaminen karjaan.
    Karjantuotteiden menestyminen ja lisääminen.
  • Maito-onnen hankkiminen.
  • Maidon pilauksen estäminen.
  • Pilatun maito-onnen palauttaminen.
  • Voi- ja maito-onnen hankkiminen.
  • Paran synnyttäminen.
    Lampaiden hoito.
  • Lampaiden menestyminen.
  • Syntyväin lampaiden sukupuolen määrääminen.
  • Lampaiden suojeleminen.
  • Lammasonnen pilaaminen.
    Sikojen hoito.
  • Sikojen menestyminen.
    Siipikarjan hoito.
  • Kanojen menestyminen.
    Eläinten tautien parantaminen.
    Erinäiset taudit.
  • Amputauti
  • Halvaus.
  • Laaki
  • Lento.
  • Letti, letty
  • Mara
  • Nuolen lento.
  • Painajainen.
  • Puhti.
  • Rutto.
  • Sairaan hevosen parantaminen.
  • Tuulen lento.
  • Ummettu
  • Umpitauti.
  • Ähky.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Kärpän purema.
  • Käärmeen purema.
  • Lumituikan purema
  • Läävämadon purema.
  • Navettamadon purema.
  • Noukkahiiren purema
  • Päästäjäisen purema.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Hivellys
  • Niukaus.
  • Veren pidätys.
    IV. Maanviljelys.
    Maanviljelyksen menestyminen.
  • Jouluhuuto.
  • Laskiaishuuto.
  • Tuhkakeskiviikon huuto.
  • Kylväjän sanat.
  • Sanat leikkuun lopettamisen jälkeen.
  • Sanat perunoita maasta otettaessa.
  • Jauhattajan sanat.
    Maanviljelyksen suojeleminen vahingoilta.
  • Viljan seisotus.
  • Heinäin estäminen pilaantumasta.
  • Niityn estäminen pilautumasta.
  • Auman suojeleminen hiiriltä.
  • Kasvisten suojeleminen hiiriltä.
  • Viljavainion suojeleminen jäniksiltä.
  • Viljavainion suojeleminen sioilta.
  • Viljavainion suojeleminen ruosteelta.
  • Lanttujen suojeleminen madoilta.
  • Naurismaan suojeleminen varkailta.
  • Kulon estäminen kaskesta.
    Viljaonnen pilaaminen.
  • Viljaonnen vieminen toisen pellolta.
  • Jänisten lähettäminen toisen viljaan
  • Kulon sytyttäminen.
    Lempi.
  • Morsiameksi tulon tiedustelu.
  • Sulhasen (morsiamen) tapojen tiedustelu
  • Sulhasen tiedustelu.
  • Avioparin tiedustelu arpomalla.
  • Tytön suostuttaminen.
  • Pojan suostuttaminen.
  • Tytön taioista vapautuminen.
  • Rakastuneitten kylmentäminen.
  • Koiran lumous.
    Perhe-elämä.
    Miehen ja vaimon suhde.
  • Vallan joutuminen vaimolle.
  • Miehen pysyttäminen kotona.
  • Miehen pidättäminen juopottelusta.
  • Vaimon saaminen hedelmälliseksi.
    Lasten hoito.
  • Lasten menestyminen.
  • Lapsen pysyttäminen kotona.
  • Ruokahalun hankkiminen lapselle.
  • Unen hankkiminen lapselle.
  • Ensimäisten hampaiden vahvistaminen.
  • Uuden hampaan pyytö.
  • Lapsen nenän pienentäminen.
    Koti, talous, askareet.
  • Maan tervehdys.
  • Tallin alustus.
  • Leipäin paistaminen.
  • Oluen valmistus.
  • Kankaan kutominen.
  • Nahan valmistus.
  • Teräkalun valmistus.
  • Viikatteen hiominen.
  • Jalaksen painaminen.
  • Luteitten karkotus talosta.
  • Torakoitten karkotus talosta.
  • Uuden, vihdan (vastan) käyttäminen.
  • Kaivon etsintä.
    Erilaisia loitsuja.
  • Aarteen löytäminen.
  • Rahojen hankkiminen.
  • Näkkiä vastaan varautuminen.
  • Hääpöydän varustaminen.
  • Joulun vastaanotto.
  • Iltarukous.
  • Kerjäläisen loitsu.
  • Saidan kiroaminen.
    Varastaminen.
  • Varkaan varautuminen.
  • Varkaita vastaan varautuminen.
  • Varastetun tavaran takaisin saaminen.
  • Varkaan kostaminen.
    Tiedusteluja.
  • Etanalta poudan tiedustelu.
  • Heinäsirkalta (tepolta) tien kysely.
  • Käeltä tiedustelu: kuinka kauan elän?.
  • Käeltä tiedustelu: milloin naidaan?.
  • Käeltä poudan tiedustelu.
  • Leppäkertulta tiedusteluja.
    Lasten ja paimenten pyytöjä ja toivotuksia.
  • Lasten yleisiä pyytösanoja.
  • Mahlajan pyytö.
  • Tervan pyytö heinäsirkalta.
  • Pyytö aitan katolle kiivetessä.
  • Jäitten potkituttaminen västäräkillä.
  • Paimenen tulen sytyttäminen.
  • Lukusioilla (kinkereillä) hämmästymättömäksi.
  • Hyvän muistin toivotus.
  • Marjaonnen toivotus.
  • Käen kukuttaminen.
  • Korpin kielen muuttaminen.
  • Pillintekijän toivotus.
  • Pois pilvi päivän päältä.
  • Pilven karkotus.



II. TAMPEREEN SEUTUJEN LOITSUT.

Tietäjän varustauminen.
  • Paholaisen lakin saaminen.
  • Näkymättömäksi pääseminen.
    Tietäjät suhteessa toisiinsa.
  • Kateen karkottaminen.
    Vainajat.
  • Vainajan karkottaminen.
  • Vainajain nostattaminen toisia ihmisiä vastaan.

IHMISTEN TAUDIT.

Varautuminen tauteja vastaan. Erinäiset taudit.
  • Rupi.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen lumous.
  • Kirpun karkotus
  • Käärmeen pidätys.
  • Luteen karkotus.
  • Sisiliskon pidätys.
    Loukkaaantumat ja viottumat.
  • Löylyn lumous.
  • Pakkasen jälki.
  • Raudan lumous.
  • Ukkosen sanat.
    Tautien nostattaminen.
    Erinäiset taudit.
  • Ajos.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen nostatus.
  • Käärmeen nostatus.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Raudan nostatus.
    Tautien parantaminen.
    Yleisiä tautien lukuja.
  • Taudin synnyn tiedustelu.
    Erinäiset taudit.
    - Ajettuma. – Ajos. – Ammus. – Erilaisia tauteja. – Hammassärky. – Itkeväinen. – Kaatuvatauti. – Kasvannainen. – Kesakot. – Kielenrakko. – Kirot. – Koi. – Koisa, koiska(nen). – Kurkkutauti. – Köhä. – Lapsivaimon sanat. – Leini. – Liika, liikanen. – Luuvalo. – Maahinen. – Maanviho, maista, maiste, maisto. – Metsännenä. – Naarannappi. – Nari. – Narri, naru. – Nikka, nikotus. – Nurri. – Nyppylät. – Näri. – Närä, närästys. – Näärännäppy. – Oksennustauti. – Otannainen. – Pahka. – Painajainen. – Paise. – Pasko. – Pelästys. – Pirtti(näinen). – Pistos. – Puhti. – Pukama. – Päänsärky. – Revehtymä. – Riisi. – Rohtuma. – Rupi. – Ruumiin sanat. – Ruuppa.- Ruusu. – Sampaat. – Savipuoli(nen). – Sormen särky. – Synnytyssanat. – Syyhelmä. – Syylä. – Syöpä. – Syövämadot. – Sätky. – Tarttuma. – Teerenpilkut. – Tuulenlento. – Tuulennoidat. – Tuulenrokko. – Tyrä. – Variksenvarpaat. – Vieras. – Vilutauti. – Väsymys. – Yskä. – Ähky. – Äkämä.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen pisto.
  • Käärmeen purema.
  • Sisiliskon purema.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Hivellys
  • Hyötyminen
  • Kiven vihat.
  • Kivun sanat
  • Kylmän vihat
  • Lasten loukkaantuma.
  • Niukaus.
  • Palaneen vihat
  • Pakkasen vihat.
  • Puun vihat.
  • Raudan haava: a. Raudan vihat, b. Veren pidätys.
  • Siikasen sanat.
  • Tulen vihat.
  • Valkean vihat
  • Venähdys
  • Vihneen sanat

ELINKEINOT.

I. Metsästys. Metsäonnen hankkiminen.
  • Jäniksen metsästys.
    Metsäonnen pilaaminen.
  • Pyssyn pilaus.
    II. Kalastus.
    Kalaonnen hankkiminen.
  • Onkiminen.
    III. Karjanhoito.
    Hevoshoito.
    Hevosen menestyminen.
  • Hevosten menestyminen uudessa tallissa.
    Hevosen suojeleminen.
  • Hevosen varaaminen noitia vastaan.
    Pahan poistaminen hevosesta.
  • Pilauksen poistaminen.
    Lehmikarjan hoito.
    Karjan menestyminen.
  • Sanat karjaa laitumelle laskettaissa.
  • Karjan ruokahalun säilyttäminen.
  • Märeen antaminen.
  • Karjan menestyminen uudessa navetassa.
  • Karjan saaminen laitumelta kotia.
  • Lehmän pysyminen uuden omistajansa luona.
  • Karjan lisääntyminen.
    Karjan suojeleminen vahingolta.
  • Karjan suojeleminen kateelta.
  • Karjan suojeleminen metsäneläimiltä, karhulta ja sudelta.
  • Karjan suojeleminen käärmeeltä.
    Pahan poistaminen karjasta.
  • Karjan löytäminen metsänpeitosta (hiidenkätköstä).
  • Vasikan kaipuun poistaminen lehmästä.
  • Metsän pelon poistaminen paimenesta.
    Karjaonnen pilaaminen.
  • Lehmä ehtymään.
  • Karhun nostattaminen karjaan.
    Karjan tuotteiden menestyminen ja lisääminen.
  • Maito-onnen hankkiminen.
  • Pilatun maito-onnen palauttaminen.
  • Voi- ja maito-onnen hankkiminen.
  • Paran synnyttäminen.
  • Kirnun pilauksen estäminen.
    Lampaiden hoito.
  • Lammasonnen hankkimien.
  • Lampaiden suojeleminen noidalta.
  • Lampaiden löytäminen metsänpeitosta (hiidenkätköstä).
    Sikojen hoito.
  • Sikojen menestyminen.
    Siipikarjan hoito.
  • Kanojen munituttaminen.
    Eläinten tautien parantaminen.
    Erinäiset taudit.
  • Hevosen sairaus.
  • Kirot.
  • Lento.
  • Painajainen.
  • Pyörätauti.
  • Tulehdus
  • Umpitauti.
  • Ähky.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Käärmeen purema.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Veren pidätys.
    IV. Maanviljelys.
    Maanviljelyksen menestyminen.
  • Laskiaishuuto.
  • Pellon maanlaadun parantaminen.
    Maanviljelyksen suojeleminen.
  • Auman suojeleminen hiireltä
  • Kokkojen (kuhilaitten) suojeleminen linnuilta.
  • Lanttujen suojeleminen madoilta.
  • Naurismaan suojeleminen varkailta.
  • Kulon leviämisen estäminen kaskesta.
    Pahan karkottaminen maanviljelyksestä.
  • Tuhkapäitten poistaminen.
    Lempi.
  • Tulevan aviopuolison tiedustelu.
  • Rakastuneiden kylmentäminen.
  • Koiran lumous.
    Perhe-elämä.
    Lasten hoito.
  • Uuden hampaan pyytö.
    Koti, talous, askareet.
  • Maan tervehdys.
  • Kankaan kutominen.
  • Astiantekijän sanat.
  • Veitsen karkaiseminen.
  • Kärpästen karkotus toiseen taloon.
  • Luteitten karkotus taloista.
  • Leipien paistamisen estäminen.
  • Kaivon kuivuminen.
    Erilaisia loitsuja.
  • Näkkiä vastaan varautuminen.
  • Viinan lumous.
  • Juopoksi noituminen.
  • Metsäkanan taioista pääseminen.
    Varastaminen.
  • Varkaan varautuminen.
  • Varastetun takaisin saaminen.
  • Varkaan kostaminen.
    Tiedusteluja.
  • Poudan tiedustelu etanalta.
  • Leppäkertulta tiedusteluja.
    Lasten ja paimenten pyytöjä ja toivotuksia.
  • Lasten yleisiä pyytösanoja.
  • Hyvän muistin toivotus.
  • Pillintekijän toivotus.
  • Pois pilvi päivän päältä.



III. POHJOIS-HÄMEEN LOITSUT.

Tietäjän varustauminen.
  • Tietäjän luonnon hankkiminen.
  • Tietäjän voiman lisääminen
  • Loitsimispaikan voiman ottaminen.
  • Menetetyn luonnon palauttaminen.
  • Luonnon nostatus.
  • Kirkonhaltian saaminen avuksi.
  • Paholaisen saaminen avuksi
  • Veden ja metsän haltiain saaminen avuksi.
  • Vainajan saaminen avuksi.
  • Kadesuolojen valmistaminen.
  • Arvan sanat.
    Tietäjät suhteessa toisiinsa.
  • Alkuloihtu kahden tietäjän yhtyessä.
  • Varautuminen toisia loitsijoita vastaan.
  • Varautuminen kadetta vastaan.
  • Varautuminen uhkaavaa noitaa vastaan.
  • Varautuminen tuuliaispäässä kulkevaa lappalaista vastaan.
  • Kateen karkottaminen.
    Vainajat.
  • Varautuminen vainajia vastaan.
  • Vainajan pysyttäminen haudassaan.
  • Vainajan nostatus pahaa tekemään.
  • Vainajan nostatus tauteja panemaan.
  • Vainajan nostatus kummittelemaan.
  • Vainajan karkottaminen takaisin hautaan.
  • Vainajan suojeleminen pahalta.

IHMISTEN TAUDIT.

Varautuminen tauteja vastaan. Erinäiset taudit.
  • Hammasruoste.
  • Itkettäjä.
  • Tartunnainen.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen lumous.
  • Kirpun karkotus.
  • Käärmeen lumous.
  • Luteen karkotus.
  • Muurahaisen lumous.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Jalan loukkaantuminen.
  • Kiven jälki.
  • Löylyn lumous.
  • Pakkasen jälki.
  • Piiskattavan selän suojeleminen.
  • Raudan lumous.
  • Tulen lumous.
    Tautien nostattaminen.
    Erinäiset taudit.
  • Ajos.
  • Paise
  • Tuulimato.
  • Umpitauti.
  • Vesihiisi.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Ampiaisen nostatus.
  • Käärmeen nostatus.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Raudan nostatus.
    Tautien parantaminen.
    Yleisiä tautien lukuja.
  • Taudin paikan selville saanti.
  • Taudin alkuperän tiedustelu.
  • Tautien syntysanoja.
  • Ukon avuksi pyytö sairasta parannettaessa.
  • Neitsyt Maarian avuksi pyytö parantamamaan ruvetessa.
  • Kaikkien tautien parantaminen.
  • Epätietoisten tautien parantaminen.
  • Yleisiä taudin hengen manauksia sairaasta.
  • Nostatetun taudin manaaminen lähettäjäänsä.
  • Pesuveden valmistaminen ja sairaan pesentä.
  • Tautisuolojen valmistaminen.
  • Voiteen luku.
  • Voitelusanat.
  • Päätössanat sairasta parannettaessa.
    Erinäiset taudit.
    - Ajettuma. – Ajos. – Ammus. – Erilaisia tauteja. – Hammassärky. – Itkeväinen. – Kaatuvatauti. – Kasvannainen. – Kesakot. – Kielenrakko. – Kirot. – Koi. – Koisa, koiska(nen). – Kurkkutauti. – Köhä. – Lapsivaimon sanat. – Leini. – Liika, liikanen. – Luuvalo. – Maahinen. – Maanviho, maista, maiste, maisto. – Metsännenä. – Naarannappi. – Nari. – Narri, naru. – Nikka, nikotus. – Nurri. – Nyppylät. – Näri. – Närä, närästys. – Näärännäppy. – Oksennustauti. – Otannainen. – Pahka. – Painajainen. – Paise. – Pasko. – Pelästys. – Pirtti(näinen). – Pistos. – Puhti. – Pukama. – Päänsärky. – Revehtymä. – Riisi. – Rohtuma. – Rupi. – Ruumiin sanat. – Ruuppa.- Ruusu. – Sampaat. – Savipuoli(nen). – Sormen särky. – Synnytyssanat. – Syyhelmä. – Syylä. – Syöpä. – Syövämadot. – Sätky. – Tarttuma. – Teerenpilkut. – Tuulenlento. – Tuulennoidat. – Tuulenrokko. – Tyrä. – Variksenvarpaat. – Vieras. – Vilutauti. – Väsymys. – Yskä. – Ähky. – Äkämä.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Käärmeen purema.
  • Sisiliskon purema.
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Hivellys
  • Karva kurkussa.
  • Kiven vihat.
  • Kylmän vihat
  • Lasten loukkaantuma.
  • Neulan nieleminen.
  • Nimetön
  • Niukaus.
  • Nivellys
  • Nyrjähdys
  • Pakkasen vihat.
  • Palanut
  • Paleltunut
  • Palohaava
  • Puun vihat.
  • Raudan haava: a. Raudan vihat, b. Veren pidätys.
  • Siikasen sanat.
  • Tikku.
  • Tulen vihat.
  • Valkean vihat
  • Venähdys
  • Vihneen sanat

ELINKEINOT.

I. Metsästys. Metsäonnen hankkiminen.
  • Metsän suostutus.
  • Jumalan avuksi pyytö metsälle lähtiessä.
  • Metsämiehen vala.
  • Metsäkoiran lumous.
  • Pyssyn saanti tappavaksi.
  • Ilveksen metsästys.
  • Jäniksen metsästys.
  • Karhun metsästys.
  • Ketun metsästys.
  • Linnun metsästys.
    Pilatun metsäonnen parantaminen.
  • Pyssyn päästö pilauksesta.
  • Rautojen päästö pilauksesta.
  • Pyydyksestä varastetun linnun saaminen takaisin.
  • Lintuvarkaan kostaminen.
    Metsäonnen pilaaminen.
  • Metsäkoiran pilaus.
  • Pyssyn pilaus.
    II. Kalastus.
    Kalaonnen hankkiminen.
  • Kalastuksen menestyminen.
  • Onkiminen.
  • Nuotan veto.
  • Uistimen veto.
  • Verkolla kalastaminen.
  • Nuotan ja verkon kutominen.
    Pilatun kalaonnen parantaminen.
  • Kalaveden päästö pilauksesta.
  • Uistimen päästö pilauksesta.
  • Kalavarkaan kostaminen.
    III. Karjanhoito.
    Hevoshoito.
    Hevosen menestyminen.
  • Hevosen menestykseksi yleensä.
  • Sanat hevosta laitumelle laskettaessa.
  • Sanat hevosta talliin pantaessa.
  • Sanat köyrinä.
  • Sanat hevosta uuteen talliin vietäessä.
  • Sanat hevosta vaihdettaessa.
  • Hevosen ruokahalun hankkiminen ja palauttaminen.
  • Hevosen saaminen lihavaksi ja sulavakarvaiseksi.
  • Uuden hevosen pysyttäminen kotona.
  • Hevosen saaminen nöyräksi kiinni otettaessa ja kengitettäessä.
  • Hevosen saaminen nöyrästi juoksemaan.
  • Hevosen saaminen vihaiseksi.
  • Maan voiman saaminen hevosen avuksi kynnettäessä.
  • Varsan menestyminen.
  • Hevosen kuohuminen.
    Hevosen suojeleminen vahingoilta.
  • Hevosen suojeleminen karhulta.
  • Hevosen suojeleminen kateelta.
  • Hevosen varaaminen maanpitävää vastaan.
  • Hevosen varaaminen näkkiä vastaan.
    Pahan poistaminen hevosesta.
  • Hevosen löytäminen metsänpeitosta.
  • Näkin karkottaminen.
    Hevosonnen pilaaminen.
  • Karhun nostatus.
  • Painajaisen nostatus.
    Lehmikarjan hoito.
    Karjan menestyminen.
  • Loitsu karjan menestymiseksi yleensä.
  • Hyvän karjaonnen toivotus.
  • Ruokahalun hankkiminen karjalle.
  • Lehmän saaminen lihavaksi.
  • Karjan menestyminen laitumella.
  • Kellokkaan seuraaminen. Karjan koossa pysyminen.
  • Karjan saaminen laitumelta kotia.
  • Lehmän kuljetus.
  • Lehmän pysyminen uuden omistajansa luona.
  • Lehmän menestyminen uuden omistajansa luona.
  • Lehmän estäminen potkimasta lypsettäessä.
  • Karjan lisääntyminen.
  • Syntyvän karjan sukupuolen määrääminen.
  • Lehmän poikimisen menestyminen.
  • Vasikan menestyminen.
  • Poikineen lehmän menestyminen.
  • Sonnnin saaminen karjaaksi.
  • Sonnin kuohiminen.
    Karjan suojeleminen vahingoilta.
  • Karjan suojeleminen kateelta ja pahansuovalta.
  • Karjan suojeleminen vainajalta.
  • Karjan suojeleminenen metsäneläimiltä, karhulta ja sudelta.
  • Karjan suojeleminen muulta vahingolta metsässä.
    Pahan poistaminen karjasta.
  • Kiiran karkottaminen.
  • Lehmän löytäminen metsänpeitosta.
  • Lehmien saarninen kotiin metsiä harhailemasta.
  • Rullin kostaminen.
  • Karhun asettaminen.
  • Karhun lähettäminen nostattajansa päälle.
  • Väiveiden karkottaminen.
  • Muun pahan poistaminen.
    Karjaonnen pilaaminen.
  • Huonon karjaonnen toivotus.
  • Karjan loitsiminen metsänpeittoon.
  • Rullin varustauminen.
  • Karhun nostattaminen karjaan.
    Karjantuotteiden menestyminen ja lisääminen.
  • Maito-onnen hankkiminen.
  • Maholehmä lypsämään.
  • Pilatun maito-onnen palauttaminen.
  • Paran synnyttäminen.
    Lampaiden hoito.
    Lampaiden menestyminen.
  • Lampaiden menestyminen.
  • Lampaiden pysyminen metsässä.
  • Lampaiden saaminen laitumelta kotia.
  • Lampaiden lisääntyminen.
  • Villojen kasvaminen.
    Pahan poistaminen lampaista.
    Huonon lammasonnen parantaminen.
  • Lammasonnen tuominen muualta.
  • Väiveiden karkottaminen.
  • Lammasnaveton päästö pilauksesta.
    Tautien nostattaminen eläimiin.
  • Painajainen.
  • Umpitauti.
    Eläinten tautien parantaminen.
    Epätietoiset taudit.
  • Hevosen sairaus.
  • Lampaan sairaus.
    Erinäiset taudit.
  • Ammus.
  • Hiirenpesäin syömisestä tarttunut tauti.
  • Ilmannuoli.
  • Kohtaus.
  • Lennos.
  • Maanpitävä.
  • Painajainen.
  • Puru.
  • Pääntauti.
  • Tuulimato.
  • Umpitauti.
  • Verenlypsäminen.
  • Ähky.
    Eläinten puremat ja pistot.
  • Käärmeen purema.
  • Lumikin purema
  • Päästäisen purema.
  • Talvikon purema.
  • Talvilaukka
    Loukkaantumat ja viottumat.
  • Siikasen sanat.
  • Veren pidätys.
    IV. Maanviljelys.
    Maanviljelyksen menestyminen.
  • Laskiaishuuto.
  • Kaskenpoltto.
  • Kyntäjän sanat.
  • Kylväjän sanat.
  • Nauriin menestyminen.
  • Sateen hankkiminen.
    Maanviljelyksen suojeleminen.
  • Auman (pieleksen) suojeleminen hiiriltä.
  • Kuhilaiden suojeleminen variksilta.
  • Heinäpieleksen suojeleminen pahoilta säiltä.
  • Viljavainion suojeleminen hiiriltä.
  • Viljan suojeleminen ruosteelta.
  • Naurismaan suojeleminen varkailta.
  • Kulon leviämisen estäminen kaskesta.
    Pahan karkottaminen maanviljelyksestä.
  • Pellon päästö pilauksesta.
  • Juurimadon karkottaminen viljavainiosta.
  • Kuivan kahan karkottaminen viljavainiosta.
  • Ruosteen karkottaminen viljavainiosta.
  • Heinän nostattaminen pystyyn.
  • Jäniksen karkottaminen naurismaasta.
  • Pellon pilaajan kostaminen.
    Maanviljelyksen pilaaminen.
  • Pellon pilaaminen.
    Lempi.
  • Tulevan puolison tiedustelu.
  • Hyvän naimaonnen hankkiminen vastasyntyneelle lapselle.
  • Hyvän naimaonnen hankkiminen.
  • Tytön suostuttaminen.
  • Pojan suostuttaminen.
  • Lemmen nostatus kylvettämällä.
  • Rakastuneiden kylmentäminen.
  • Koiran lumous.
    Perhe-elämä.
    Mies ja vaimo.
  • Sanat vihille vietäessä.
  • Sanat vaimoa tuotaessa.
  • Hääparin suojeleminen pahansuovilta häävierailta.
    Lasten hoito.
  • Lasten menestyminen.
  • Uuden hampaan pyytö.
    Koti, talous, askareet.
  • Maan tervehdys.
  • Maanhaltian (rnaanpitävän) asetus.
  • Saunanhaltian tervehdys.
  • Kaivon päästö pilauksesta.
  • Taikinan nostosanat.
  • Kankaan kutominen.
  • Teräaseen karkaiseminen.
  • Teräkalun hiominen.
  • Kirveen varaaminen.
  • Tervanpoltto.
  • Kirppujen ja luteitten karkotus.
  • Koiran pysyminen uuden omistajansa luona
  • Kissan vannottaminen
    Erilaisia loitsuja.
  • Aarteen kätkeminen.
  • Aarteen löytäminen.
  • Taitamattoman aarteenottajan pääseminen aarteen tuottamasta vaivasta.
  • Metsänneitojen näkeminen.
  • Nuotionteko metsässä.
  • Eksyksistä pääseminen.
  • Näkkiä vastaan varautuminen.
  • Näkin karkottaminen.
  • Hukkuneen löytäminen järvestä.
  • Uuden kuun tervehtiminen.
  • Rakennuksen varaaminen tulipalolta.
  • Uuninsuusta lieskaavan tulen hillitseminen.
  • Iltarukous.
  • Palvelijan menestyminen uudessa palveluspaikassa.
  • Juopoksi noituminen.
  • Kitsaan viinantarjoojan kiroaminen.
  • Viinapannun lumoaminen.
    Varastaminen.
  • Varkaan varautuminen.
  • Varastetun tavaran takaisin saaminen.
  • Varkaan kiinni saaminen.
  • Varkaan kostaminen.
    Tiedusteluja.
  • Etanalta poudan tiedustelu.
  • Leppäkertulta tiedusteluja
    Lasten ja paimenten pyytöjä ja toivotuksia.
  • Lasten yleisiä pyytösanoja.
  • Lukukinkereillä osaaminen.
  • Marjaonnen toivotus.
  • Pillintekijän toivotus.
  • Pois pilvi päivän päältä.



Katso myös kolme muuta teosta suomalaisesta loitsuperinteestä:

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…