Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä

D. Skogman, 1864

 

 

Kohta matkarahan saatuani*1 Kesäkuun lopulla aloin tehdä tehtävääni kotopitäjässäni Mouhijärvellä. Vähät ja halpaarvoiset ovat tiedot täältä. Seuraavia sotatapauksia muistelee kansa. “Otamus sillalla, lähellä Salmen kylää, on ennen oteltu, kukatiesi nuija-sodan aikana. Ison Ryssän maahan tullessa meni kaikki väki pakoon. Nuutin kellarissa Suodenniemen kappelilla piilotteli yksi” (Nuutin kellari on holo vuoren kyljessä, jossa on pitkästä istumisesta tullut istuimen sia kivessä.) “Vähän Ryssän maahan tullessa oltiin myös paossa, vaikka vihollinen kulki siivommin kuin omat sotajoukot.” - Piruista on paljo juttuja.”Pirujärven syrjässäkin Lavian kappelilla oleskeli ennen yksi piru ja opetti siellä kolmea poikaansa kaikellaisiin viran toimituksiin. Kerran, koetellaksensa heidän voimiansa, käski hän heidän vastustaa suunnattoman suurta kiveä, jonka vieritti likiolevalta kukkulalta. Jokainen teki kallion kappaleesta vasteensa. Kivi läpäsi ensimäisen vasteen, toisessa hiljensi vauhtiansa, kolmanteen pysähtyi. Sukuni tulee heikkoa heikommaksi, sanoi isä-piru, kun näki kiven pysähtyvän vasta kolmannen vasteesen. - Toinen piru asui Suodenniemen kappelilla.Sille oli Pösön entinen isäntä myynyt itsensä, saadaksensa maallista tavaraa. Litto oli tehty kuudeksi vuodeksi, joidenka kuluttua pahan oli määrä tulla ottaan hänen. Paha tulikin. Pösö peljästyi ja rupesi huutaan apua. Hänen veljensä kuuli huudon ja tuli auttaan. Piru oven haan kiinni. Pösön veli temmasi haan poikki, tuli sisään, sai raamatun käteensä ja karkasi sen kanssa pahan päälle. Paha akkunasta Pösön kanssa ulos; mentiin pitkät matkat ilmassa, jouduttiin kirkkopihan kohdalle - siinä täytyi pahan jättää hänet. Sen teki siunattu maa.” - Tontut kaahivat ja tappelevat yöt halki. Aarnin hautoja on paljo. Mätikkö-nimisessä järvessäkin on suuri hopeinen kattila täynnä rahaa. Selkeällä ilmalla sanovat vanhat ihmiset kattilan näkyvän. Sama järvi on suunnattoman syvä. Hoetaan erään kalamiehen kerran mitanneen sen syvyyttä ja laskeneen 80 syltä, ei pohjaa kuulunutkaan. Vedestä nousi sen sijaan ihmisen muotoinen olento, joka sanoi kalastajalle: “Mitä turhia teeskelet, veden väkeä koettelet”, ja nosti niin kovan myrskyn että kalastajan täytyi jättää toimensa. Sen erän perästä ei kukaan enää uskalla mennä mittaan Mätikkö-järven syvyyttä.

Muita merkittäviä Mouhijärvellä on: Hyynilän maalla likellä Paavolan taloa Paavolan järvi, joka on saanut alkunsa erinomaisella tavalla. Missä nimittäin nyt on järvi, oli 20 vuotta takaperin ainoasti pieni lammikko, jossa kerran sunnuntaina kirkon aikana vesi nousi niin että hukutti lampaatkin lammia kolmea syltä korkeammalla olevassa navetossa. Kaikki väki oli silloin kirkossa; sieltä tultuansa näkivät ihmeeksensä luonnon ihme-työn. - Hyynilän kankaalla on tien vieressä isomainen kivi, jota nimitetään Mulli-kiveksi. Sen tykönä pitää jokaisen, joka menee ensi kerran kaupunkiin, kustantaman ryypyn viinaa kaikille matka-kumppaneillensa; muutoin heitetään hänen lakkinsa kivelle ja hän jätetään yksin sitä sieltä kiskomaan. Samallainen Mulli-kivi on Orippään kankaalla, Turun tien varrella. - Selvä ihmisen jalan sia kivessä Tupulan metsällä, emäkirkolla, ja kolme vähäistä hiiden kirnua (jätte-grytor) irtanaisessa kivessä likellä Selkeen kartanoa. - Pirun pesä Lavian kappelilla, hirmuisen syvä läpi sileässä kalliossa, jonne tarina myös asettaa piruja.

Mouhijärven pitäjä, ennen kutsuttu Selkeen seurakunnaksi, on alkuaikoina kuulunut suureen Sastamalan pitäjään, ja sen jaettua vähempiin osiin, Yli-Sastamalaan eli Karkkuun, josta se lohaistiin v. 1639. Mouhijärvi on kukatiesi saanut nimensä sanasta “mouhi”, joka merkitsee pieniä kalanpoikia. Siellä pyydetäänkin paljo pieniä, tuuman mittaisia kaloja, siniäisiä. Lappalaisten olosta Mouhijärvellä muistuttaa lapinrauniot Karijärven syrjässä Lavian kappelilla. Nyky kansa kuuluu minusta emäkirkolla ja Suodenniemen kappelilla Hämeeläisten heimokuntaan, Lavialaisessa on sitä vastaan vähän pohjalaista. Tätä todistaa kansan tarukin. “Kerran”, jutellaan, “joutui kaksi nuorta miestä Ruovedeltä kulkuretkillänsä Laviaan. Näkivät paikan olevan kauniin ja luontonsa puolesta rikastuttavan, päättivät sentähden seuraavana suvena tulla sinne asumaan. Vanhin veli tuli ensin, souti Selkäsaarelle Karijärvessä, kysyi neuvoa Unelta, pani maata ensin saaren pohja-puolelle, näki paljon nälästä nääntyvää, laihaa karjaa. Pani sitten maata etelä-puolelle, näki paljon lihavaa, raavasta karjaa; otti tämän vuoksi etelä-puolella saarta asuinsiansa ja rakensi Mustajoen talon, joka kehutaan olevan vanhin Laviassa. Vielä nytkin on kansa etelä-puolella varakkaampaa kuin pohjapuolella. Vähän ajan päästä tuli toinenkin veli ja rakensi Puttoon talon.” Suodenniemeen kerrotaan asukkaiden tulleen emäkirkolta, Selkeeltä. “Kuningas oli antanut eräälle sotaherralle urotöistänsä luvan ottaa omaksensa paraan kylän Suomessa. Hän valitsi Selkeen kylän, jossa oli 17 taloa. Nämä kaikki yhdistettiin isoksi kartanoksi. Vanhat asujamet muuttivat Suodenniemeen ja rakensivat Kittilän kylän.

Kieli Mouhijärvellä on johonkin määrään selvää Suomea. Seuraavia siellä jokapäiväisiä sanoja ei löydy Eurénin vuotta sitten painetussa sanakirjassa: henkuri (anhållet i en tunna); inan = hiukka (litet); kero = vuoro = vouro; kempale eli kiekale = viipale (skifva, klump); klipu = liuska (flik); kave een = kuhila (rågskyl); kavehdin tia = tehdä kaveita; klahjaan ata eli klohjaan ata (traska, vada); kripasin = soljenpalin (söljtorn); kalkku = se kone seinässä, jossa talonpoika pitää kirveensä ja muitakin työkaluja; kutsa = vitsa (ris); kutsaan ata = (gifva gris); lepsin iä = syödä maukkaasti (ätä snält och glupskt); läytti = suu (trut); mysön öä = musertaa, masentaa (krossa, nedgöra); mötti, nötti, klöntti = kollare (klimp, klump); lolla = iso hahtuva, joka vielä kerran kartataan vähäisemmäksi; oinaan ata = lasata, remottaa (vräka sig); oinin ia, oinailen lla (ofta vräka sig); reukale, riekale = rettu, ryysy (slarfva); riittaan ata = latoa, pinota (uppstapla); roikko = se väärä puu, jolla juko ja hilat yhdistetään; ruimin ia = huimia (slänga, dänga); tenstän ää = kaarestaa (bullra, stoja); tolkki = kalan uimarakko (simblåsa); velho merkityksessä hulttio, heittiö (slarf); vilja = vitja (ked); vommaan ata (puffa); monta haukku nimeä, jupi, tono, pörönälli, pölvästi; monellaisia kaksisanaisia, kasimato (dagmask), oikoraitanen (randig), ristiraitanen (rutig), pyrylauta (sledskärm), selkälauta (ryggstöd) j. n. e.

Kansa Mouhijärvellä on rehellistä ja hyväntahtoista. Sivistyksen siivet eivät täällä tosin kannata aivan korkealle, mutta kestävät sentään monen rinnalla. Sunnuntaikouluja on pidetty kyläkunnissa ja kansakirjasto saatiin menneenä suvena toimeen. Herrasväkeä on täällä harvassa. Selkeen kartano on komiain herra-talo.

Kirkon arkisto ei sisällä mitään erinomaista. Vanhin kirjoitus on seitsemänneltä toista vuosisadalta, jossa Selkeen herra lupaa maksaa kirkkoherralle 6 tynnyriä jyviä. Erinomaisimmista tapauksista on kirjoitettu: 1766 oli, varsinkin emäkirkolla, kova rutto hevosissa ja muissa eläimissä. Monelta talolliselta kuoli kaikki juhdat. 1758, 10. p. helmikuuta paloi Selkeen kartano, ja siinä 5 henkeä herrassäätyä. Muut muistoon panot ovat vielä vähä arvoisempia.

Kotopitäjästäni lähdin heinäkuun 10 päivänä Ylioppilaisen W. Wirtsenin kanssa pidemmälle matkalle Tamperetta kohden. Sinä päivänä tulimme Salmin kylään lähellä mainittua Otamus-siltaa. Salmista seuraavana aamuna eteenpäin Karkun pitäjään sivutse Murhakedon vainion ja Sadanleukaluun, joista kansalla on seuraavaa puhetta: “Nuija sodan aikoina tapeltiin näilläkin paikoin. Viholliset ammuskelivat meidän väkeä Sadanleukaluulta, josta ennen kävi silta Kauniaisen saareen ja siitä Murhakedon vainiolle, jossa meidän väki oli. Meidän väki suuttui, meni ja nuijasi sataan viholliseen Sadanleukaluulla (josta paikka sai nimensä). Mutta vihollisille kokoontui apuvaroja kylästä; meidän väen täytyi paeta takaisin vanhalle vainiollensa. Viholliset ajoivat takaa, tappelu nousi uudesta, meidän väki voitti ja murhasi jokaisen, joka ei päässyt pakoon.” Toiset kertovat toisella lailla: “Vihollinen oli Urmian, meidän väki Salmin puolella. Kun tappelu Sadanleukaluulla ja Murhakedon vainiolla oli tappeltu ja mainittu silta rikottu, eikä voittoa ollut kummallakaan, kulkivat viholliset puoltansa ja meidän väki puoltansa Otamussillalle, jossa uudesti ottelivat.” Sodasta näillä tienoilla ei ole epäilemistäkään. Todisteeksi siihen on ihmisten luita, rautainen nuija ja suuri pyssy nykyaikoinakin löytty Sadanleukaluulta, toiseksi ei kansa varsin tyhjästä laatele täänkaltaisia juttuja, ja päälliseksi ei näköjäkään turhan vuoksi nähdä. Vanha taata Urmiassa kertoi kerran sydänyön aikaan nähneensä komiasti vaatetetun sotaherran ratsastavan vastaansa ja kuulleensa tiuskaavan: “Mitä elävät tekevät kuolleitten maassa.” Monen muuun sanotaan myös nähneen siellä näköjä. Koskinen kertomassansa Nuija-sodasta ei puhu mitään tästä tapauksesta. Kalman saarella, lähellä Kutalan kylää, sanotaan myös soditun, mutta siitä ei tiedetä sen enempää (Katso kuvaa I, A.)

Ison Ryssän ajoista muistellaan, kuinka vihollinen oli raatelevainen; kansa meni pakoon ja taloja jäi kylmille. Kotakalliolle (1½ Ruotsin virstaa Aluskylästä) mentiin erittäin emäkirkolta. Silloin upotettiin Kuloveteen Karkun kaunis kello, jota sitten on monta kertaa koeteltu saada, vaan turhaan; aina on ollut paha silmä näkemässä. Kerran saatiin se jo veden pintaan, kun vanha ämmä haaska huusi kimautti rannalla: “jopa Karkun hopea Maija nousee”, kohta kello kuin ammuttu takaisin. Kolmivuotisen sodan tietävät muutamat joskus olleen, mutta siinä onkin kaikki. Vähän Ryssän maahan tulosta jaaritteli yksi ja toinen vanha sotamies turhia, aina jutussansa pitäen itsensä pääsankarina.

Murhakedon ja Sadanleukaluun sotatantereilta menimme katsomaan Pirun pesää, joksi nimitetään 4-5 kyynärää korkeata ja yhtä leveätä, yksinäistä kiveä korkealla vuoren kukkulalla, jonka juurella on Sarkolan lahti ja sen toisella rannalla Karkun kappeli, Suoniemen kirkko. (Katso kuvassa I kuvausta B.)

Kivessä on huoneen tapainen holo, niin suuri että vähänläntäinen ihminen mahtuu sinne. Holoon vie kolme läpeä, yksi alhaalta ja kaksi sivulta. Tarina kertoo tästä kivestä: “Ennen kun piru teki siltaa yli Sarkolan lahden, päästäksensä hävittään Suoniemen kirkon, piti hän asunmajanansa tätä kiveä. Kerran jouluaamuna meni Keson talon isäntä tämän kiven sivutse kirkkoon. Piru kysyi: mihinkäs menet? Suoniemen kirkkoon, vastasi Keso. Älä nyt jätä minuakaan, huusi piru, vielä minä menen Laukon kellariin ottaan ryypyn, vielä sinun sikaslihaakin maistan. Tule sinäkin saamaan, tääll'on kystä keitettynä, toista pannaan kattilahan. Keso suuttui kovin, kun piru oli varastanut hänen aamulla tapetun sikansa, syöksi pirun pesään; kova sota nousi - piru ulos yhdestä kohtaa, Keso toisesta ja sika kolmannesta. Siitä on kivi saanut kolme läpeä, ennen sillä vaan oli yksi. Sitten kun Suoniemeen saatiin kellot ja niillä soitettiin, täytyi pirun paeta pois täältä.”

Toinen pahain entinen asunmaja on Pirun vuori emäkirkolla, josta näkee 7 kirkkoa. Sen sivussa on luola, josta käy läpi Laukon kellariin Vesilahdella. Pirun vuoresta on paljo tarinoita, mutta niistä on jo ennen kyllä kirjoitettu.

Muita muistettavia paikkoja: Kukon kivi, (2 Venäjän virstaa Suoniemen kappelin kirkolta emäkirkolle päin) josta jutellaan: “Kerran lensi kukko likikylästä tälle kivelle laulaan. Kivi riemastui niin kukon lauluun että rupesi hyöritteleen ja käänteleen itseänsä ja kääntyy vieläkin joka kerta kun kuulee kukon äänen.” - Koljaan pussista (kaksi vähäistä kiveä Kulovedessä) puhutaan: “Ennen oli paikalla vähäinen sala-kari, johon Koljaan isäntä, tullessansa myllystä, tölmäsi paattinensa; paatti kaatui, Koljas hengissä maalle, mutta jauhosäkit järveen. Kohta senjälkeen rupesivat mainitut kivet näkymään, ja kutsutaan niitä sentähden Koljaan pussiksi”. - Kattilaksi nimitetään syvää kuoppaa Suoniemen papin talon maalla, joka on sentähden merkittävä, ettei lumi sula siinä koskaan.

Karkun pitäjän nimestä jutellaan: “Kerran kovana sodan aikana karkasi tänne väkeä vihollista pakoon. He rakensivat kylän, jonka kutsuivat Karkurien kyläksi eli Karkun kyläksi. Kylästä sai ajan kuluessa koko pitäjä nimensä”. Suittaa jutussa olla perää, suittaa olla perätöin. Se vaan on totta että pitäjän nykyinen nimi, Karkku, on ainoastaan 300 vuoden vanha. Sen entinen nimi oli Sastamala ja senjälkeen Yli-Sastamala, jota vastaan Tyrvään pitäjää kutsuttiin Ala-Sastamalaksi. Sen näyttävät Suomen Kirjallisuuden Seuralle antamani käsikirjoituksetkin, joissa esimerkiksi kuuluu: För alla danemän thetta breff händher före att komma bekänner jagh Jöns Wästgiöthe häretzhöfding i Öfferhärade i Kumogårds lähn medh thetta --- den tijdh iagh hösttingh hölt medh allmogen i Öffer Sastamala sockn i Carrkoby, anno domini 1535 på böndagen näst före Martini . - Toisessa: För allom -- bekiänner jagh Martz Larsson -- thå jagh sommar tingh hölt iblandh allmogen aff Nedre Sastamala sockn i Törfvis by anno 1574 then 11 Septembris . - Koskinen, kertomuksessansa Kyrön pitäjästä, on vähän erehtynyt, kun hän sanoo: “Voimme siis jo joksensa varmaan päättää Karkun olevan maamme vanhimpia pitäjiä, vaikka hänen entinen nimensä oli Sastamola eli Ala Sastamola. Mistä syystä Ala Sastamolaksi kutsuttiin ja mikä Yli Sastamola lienee ollut, sitä emme tiedä.” Warelius on tässä asiassa oikealla; ks. Kertomus Tyrvään pitäjästä (Suomi 1854).

Lappalaiset ovat varmaan Karkussakin oleskelleet. Kaksi lapin raunioa, toinen Pirun vuorella emäkirkolla, toinen likellä Kuljun kartanoa Suoniemen kappelissa, olen nähnyt täällä. Nyky kansa on yhtäläistä kuin Mouhijärvellä. Herrasväkeä on enemmän kuin edellä mainitussa. Kulju, Kauniainen, Toijala, Tullu, Tuomisto ovat komioita herra-taloja.

Karkkulainen kehuu emäkirkkonsa olevan vanhimman Satakunnassa; suittaa niin ollakin. Tarina kertoo kristityn kansan vietelleen Munkkia ja Nunnia eli Jättiläisiä rakentamaan sen kivestä, jotka tekivätkin työtä käskettyä; mutta kun saivat sen valmiiksi, karkoitettiin he kavalasti pois kelloin soittamisilla, saarnoilla ja messuilla, eikä palkkaa maksettukaan. Tästä suuttuivat mainitut rakentajat kovin ja potkaisivat vihoissansa rikki länsipään kirkkoa ylhäältä; jonkatähden se nytkin vielä on puusta. Nyky sukukunta ei enää saa toimeen kivestä toista sen siaan. Kiukku kyti vielä jälestäkin päin jättiläisten povessa. Pirun vuorelta heitti yksi heistä suuren kiven kirkkoa kohden, hajottaaksensa lopunkin, mutta kivi hempahti kädestä, putosi Karkun ja Tyrvään rajalle ja kutsutaan nyt Tutervahan kiveksi. - Tämän kirkon sanotaan kerran tappavan täytensä väkeä.Tässä käytiin ennen seitsemästä pitäjästä, Ruovedeltä ja Keurultakin. Aluskylästä otettiin aluksia mennä järveä myöden.

Suoniemi on saanut kappelin oikeudet v. 1643, vaikka kappalainen vasta muutti tänne v. 1716. Kappalaisen virka-talo on Laurila Ruolahden kylässä. Suoniemen ensimäisen kirkon poltti ukkosen valkea mittomarina v. 1799 kello 4 e. p. kellokastarinensa päivinensä, jonkajälkeen kirkonmenot pidettiin aukeen taivaan alla, siksi kuin nykyinen Kirkko saatiin valmiiksi ja vihittiin 3 p. lokakuuta v. 1803.

Emäkirkon arkiston jätin tutkimatta. Kirkon kalunkirjoituksesta näin ettei ollutkaan aivan vanhoja kirjoituksia ja kirjoja. Lienevätkö palaneet jouluaamuna v. 1568. Suoniemen kappelin arkistossa on seuraavat seikat merkittävimmät: “Jaakko Leistenius, ensimäinen pappi Suoniemellä, kotoisin Leistilän kylästä Nakkilan kappelissa, täytyi, ennen kun hän muutti Suoniemeen, olla emäkirkon parvessa Ryssää paossa. - V. 1780 istutti kirkkoherra Asp ensi kerran perunoita kappelissa. - V. 1802 istutettiin ensi kerran rupulia. - 1819 kylvettiin toista tuhatta tammen terhoa Kuljun maalle. - V. 1821 katovuosi joka paikassa pitäjätä. - V. 1830 syöksi Kuloveteen vesi pilvestä niin väkevällä vauhdilla, että järven vesi sillä paikkaa painui kaarelle, päät taivasta kohden. Vesi-patsas näytti virstan päähän kuin hirmuisen paksu, päästä teroitettu hirsi. Syöksyä seurasi kova kohina, jota kesti muutaman minuutin, ja joka lakkasi kohta kun vesi-patsas nousi takaisin pilveen. Senjälkeen rupesi länsi-tuuli puhaltamaan, taivas meni pilveen ja tuli aika sade.”

 

 

*1 Kun Suomen Kirjallisuuden seura päätti painattaa aikakirjaansa sekä sen kustannuksella keräilemäni muisto-jutut ja muinais-tiedot, että matkakertomukseni, annan ne nyt yhdistettynä yleisön tutkittavaksi.

 

 

<<Takaisin

 

 

Digitalisoinnin copyright © Salakirjat.
Lainaukset ovat tervetulleita
linkittäessäsi tälle sivulle.