1. Kainulaiset

2. Pirkkalaiset

3. Pirkkalaisten oikeudet ja säännöt

4. Pohjanmaan Ruotsalaisista

5. Savolaiset

 

 

 

3. Pirkkalaisten Oikeudet ja Säännöt.

 

Niinkuin jo ennen mainituista kertomuksista olemme ymmärtäneet, annettiin Lappalaiset Pirkkalaisille “omaisuudeksi“, s. o. vallan-alaisiksi ja melkein orjiksi. Samat vanhat kerto­mukset lisäävät, että Lappalaiset sitten maksoivat Pirkkalai­sille vuotisia veroja (oravi- ja muita nahkoja sekä monta lajia kalaa), ja ett'ei muilla kuin Pirkkalaisilla ollut oikeutta käydä kauppaa Lappalaisten kanssa. “Siitäpä nämä Pirkkalaiset kävi­vät kovin mahtaviksi ja rikkaiksi“, sanotaan toisessa paikassa, vieläpä mainitaan heidän pukeneen päällensä punaisia vaatteita ja muuten herkullisesti eläneen, saadaksensa suurempaa arvoa Lappalaisten seassa *22. Heidän oikeutensa sittemmin useat kerrat vahvistettiin. Ensimäisiä vahvistuksia on kuningas Eerikki Maununpoian antama v. 1358, jossa uudistetaan kaikki ne entiset oikeudet, jotka ovat annetut Pohjan Lapin asuk­kaille “Ruotsinvallan ja Kristin-uskon enenemiseksi“. Tässä vahvistuskirjassa lisätään: “Ja ne Pirkkalaiset, jotka tarpeensa ja hyötynsä vuoksi kulkevat erä-maita mainituilla maan-kulmilla, sitä emme suinkaan kiellä “j. n. e. *23. — Pirkkalaiset siis — niinkuin tästäkin näemme — itse kulkivat Lappalaisten tykönä, kokoilemassa saataviaan ja kauppaansa harjoittamassa, josta syystä heitä kutsutuinkin toisella nimellä: Lapinkävijät. Lapinkävijäin oma etu vaati heidät arvattavasti jo alusta sää­tämään jotakin järjestystä, jottei seuran jäsenet tekisi haittaa toisillensa. Niinpä näkyy Lappalais-vero jaetun määrättyihin osiin eli osuuksiin, jotta jokaisella osamiehellä oli määrätty saatavansa määrätyiltä Lappalaisilta, ja näitten osamiesten eli omistajien omaa etua varten tulivat Lappalaisetkin jonkun­moisen la'illisen suojeluksen alle, ettei kuka hyvänsä saanut käydä heiltä riistämässä ja raastamassa. Samate vaaralliset matkat Lapin autiomaissa, joissa usein ainoastaan Lappalaisten suosio ja apu saattoi Lapinkävijöille hengen pelastaa, vaati­vat heidät säätämään jotakin palkintoa niille, jotka semmoisessa hädässä olivat apua tehneet, vieläpä ehkä yleensäkin leppeästi menettelemään Lappalaisten kanssa. Lapinvoudin, joka kaiketi ensi-aikoina oli Pirkkalaisten itse valitsema virkamies *24, piti valvoman, että tämä järjestys ja sääntö voimissa pidettiin. Näistä seikoista saamme hyvän selityksen eräästä tuomio­kirjasta, jonka Uplannin Laamanni, Niilo Kustaanpoika, antoi Piitimeessä Heinäkuun 6 p. 1424 *25. Koemme tänne suomen­taa isomman kappaleen, koska se on melkein ainoa tieto-lähde Pirkkalais-seuran sisällisestä hallituksesta.

 

”Silloin valittivat kristilliset miehet Lapinkävijät, että he keskenänsä tekevät toisillensa paljon vääryyttä, vas­toin heidän vanhaa sääntöänsä, heidän omaisuudessaan ja verossaan Lapinmaissa. Silloin sopivat yhteen, kaikki sovinnolla ja rakkaudella pyytäen, pysyäksensä vanhassa oikeudes­saan ja säännössään, joka on tämä: Jos joku Lappalainen jollekulle Lapinkävijälle, hänen vaimollensa, lapsellensa tai palkolliselleen, hengen pelastaa peuralla, verkolla, ruualla, kirveellä, kattilalla, padalla ja muilla semmoisilla aseilla, joita hän voi tarvita henkensä pelastamiseksi, — se, jolle hän (Lappalainen) näin pelastaa hengen nälän-hädästä ja tarve­kalujen puutteesta, se pitäköön hänen kolme vuotta vapaana kaikista ylös-kannoista, kenenkään hänen omistajistaan estä­mättä ja vaivaamatta *26; kun ne kolme vuotta ovat kuluneet, menköön silloin se samaa Lappalainen takasin oikealle osa-miehelle. Myöskin, älköön kukaan lähtekö ylös Lappa­laisten luoksi, heiltä jotakin ylöskantamaan, jolla vähempi osa heissä on, kuin kokonainen nahka kihtelyksessä. Myös­kin, älköön kukaan jättäkö osaansa eli omaisuuttaan vuokralle kellekkään muulle kuin lähimmäiselle sukulaisille ja osamiehille *27. Myöskin, Lapinvoudin pitää lakia käyttämän, että kaikille Pirkkalaisille ja Lappalaisille tapahtuu oikeus; häntä pitää kaikkien Lapinkävijäin ja Lappalaisten auttaman, eikä antaman kenenkään riistää ja raastaa Lappalais-raukoilta taikka viedä heidän suostumatta heidän peuraansa ja juhtaansa kyytimatkalle taikka ottaa enempää kuin on vanhasta ollut oikeus. Jos joku julkenee tehdä tätä vastaan, joka nyt sanottu ja säätty on ja vanhastaan on ollut, hän vetäköön sakkoa ja rangaistakoon rikoksestaan, niinkuin laki erittäin kustakin asiasta asettaa.”

 

Näissä muutamissa pykäleissä on edessämme koko vähäi­nen laki-kirja, syntynyt Suomen miesten seassa Pohjan perillä, varsin omituisten seikkojen vaikutuksesta. Kummalliselta se siinä kuuluu, kuri mainitaan niinkin pieniä osia, ettei ollut kokonaistakaan nahkaa saatavana. Tätä emme todeksi uskoisikkaan, jos ei meillä samoilta aioilta olisi toinen tuomiokirja, annettu Torniossa 1420, jossa varsin samalla lailla päätettiin, ettei kukaan Lapinkävijä, “jolla oli vähempi saatava kuin yksi oravi-nahka“, saisi käydä Lapinmaassa, vaan hänen piti heittä­män osuutensa vuokralle niille, jotka tahtoisivat siitä vuokraa maksaa, ja muutoin piti Lapinmaissa käytämän äyri-luvun jäl­keen, kuten kukin oli osallinen ylöskannoissa *28. Se asia, että tässä paikassa mainitaan “äyri-lukua“, antaa meidän aavistaa, että Lapinvero-osuudet seurasivat maa-tilojen eri kokoa; sillä maa luettiin täällä perimmäisessä Pohjassa vero-markkojen ja äyrien jälkeen. Että Lapinkävijät eli Pirkkalaiset eivät olleet minään erityisenä kauppa-säätynä, vaan talollisia talonpoikia, nähdään muutenkin selvästi. “Kaikki yhteinen rahvas, jotka Lapinkävijöitä ovat, kaikkein Pirkkalaisten kanssa “, — seisoo muutamassa kirjoituksessa *29; ja kun Kemin, Iin ja Limingan miehet juttelevat Venäläisten hävityksistä vuoden 1490 pai­koilla, sanovat: “olimme me vaivaiset miehet lähteneet ylös Lapinmaahan, niin tulivat Venäläiset päällemme, j. n. e.; siellä oli Lapinmaassa 80 niitä parhaita talonpoikia Kemin pitäjässä oli, ja heiltä vietiin peuransa ja kaikki heidän tavaransa“ *30. Vielä muutkin tiedot viittaavat samalle päin. V. 1390, kun Kantalan kartano lahjoitetaan Turun kirkolle, nimitetään sen oravi-metsät ja kalavedet, jotka ovat Pohjanmaassa, sekä “ne Lappalaiset, jotka sen talon alla ovat olleet “ *31. Lappalaiset siis tässä luetellaan talon tiluksien seassa, samate kuin metsät ja vedet riistoinensa. Ja jos näitten todistusten nojassa päät­telemme, että Lapinvero oikeastansa kuului maatilojen alle, niin on helppo ymmärtää, kuinka osuudet saattoivat vihdoin niin vähiksi mennä. Lappalaiset kuten muu metsän-riista vä­henivät vähenemistään, samassa määrässä kuin talot ja maan­viljelijät Pirkkalaiset enenivät. Jos nyt osallisuus Lapinverossa olisi ollut maa-tilasta erillänsä, niin olisivat kaiketi vähemmät osamiehet myyneet oikeutensa muille ja koko saatava sillä tavoin kokoontunut muutamien ainoain käsiin. Mutta merkillistä on, ett'ei yllä-mainituissa säännöissä eikä vuoden 1420 tuomio-kirjassa puhuta myymisestä ollenkaan, vaan ainoastaan vuokralle-jättämisestä. Todennäköistä siis on, että Lapinveron osuus, kumminkin vielä siihen aikaan, oli maa-tilaan sidottu, ja ettei sitä käynyt siitä erillensä myydä.

Nyt tulee kysymys, missä paikoin Lapinkävijäin varsi­nainen pesä oli ja kuinka avaralle heidän Lapinkäyntinsä ylöttyi. Niinkuin jo olemme nähneet, ei paljo muualla Pirkkalaisista puhutakkaan, kuin Torniossa, Piitimeessä ja Luulajassa, jotka kaikki olivat ulkopuolella Turun hiippakuntaa ja siis Ruotsin-puolisessa Pohjassa. Kun Kustaa Waasa v. 1528 vahvistaa Pirkkalaisten vanhat oikeudet, ei hänkään muita mainitse kuin näitä, joista hän sanoo Tornion Pirkkalaisten kruunulle maksa­neen 8 kihtelystä oravinahkaa sekä 2 näädän-nahkaa, ja Piitimeen ja Luulajan Pirkkalaisten yhteensä saman verran “niistä Lappalaisista, joitten yli he vallitsevat“. Tämä kruunun-saatava nyt ylennetään kahdeksi verraksi, mutta muutoin Pirkkalaisille suodaan “samat ehdot mainittujen Lappalaisten yli, kuin on heillä ja heidän vanhemmillaan heitä ennen ollut“ *32. Paljon kuitenkin erehtyisimme, jos päättäisimme, ettei Lapinkävijöitä muualla ollut kuin mainituissa pitäjissä. Vielä v. 1551 näem­me, että Torniolaisten naapurit, Kemiläiset, viljelivät Lapin-käyntiä, vaikka Tornion Pirkkalaiset kokivat heitä siitä estää. Kemiläiset valittivat kuninkaan tykönä, että Torniolaiset muka “menneenä talvena ajoi heidät pois siitä osuudesta, joka heillä oli Lapinmaassa“, — ja kuningas vaati Torniolaiset todista­maan, olisiko heillä parempaa oikeutta kuin Kemiläisilläkään *33. Olemme jo ennen nähneet, että Kemiläiset edellisinäkin aikoina Lapinkäyntiä viljelivät, mutta paljoa etelämmässäkin keksimme vanhoina aikoina Lapinkävijöitä ja Pirkkalaisten “jako-veljiä”. Se Kankalan kartano, jonka alaisista Lappalaisista v. 1390 puhutaan, on Vanajan pitäjässä Hämeessä. V. 1420 valittivat Tornion Pirkkalaiset, kuinka loismiehet. Hämeestä, “joilla var­sin vähäinen osa ja oikeus Lappalaisissa on“, kulkevat en­sinnä kaikkia Lapinmaita oman tahtonsa mukaan, kiusaten niin Lappalaisia, että nämä tahtovat karttaa ja paeta niitäkin, joitten oikeahan osaan kuului 10:kin nahkaa saatavana *34, ettei nämäkään vallan luvattomasti Lapinmaissa liikkuneet, näkyy selvästi yllä-mainituista sanoista, koska heillä ainakin oli vähäinenkin osa ja oikeus. Vielä selvemmin mainitaan v. 1454 — niinkuin jo ylempänä olemme osoittaneet — Luu­lajan Ja Piitimeen Pirkkalaisten jakoveljiä Hämeenmaassa *35. Selvästi siis näemme, etteivät Tornion, Piitimeen ja Luulajan Pirkkalaiset olleet ainoat Lapinkävijät ja ainoat osalliset Lap­palaisissa, vaan että Lapinkäynti-oikeus ja Lapin-osallisuus ulottui joka paikkaan, missä avarampia erä-maita löytyi. Tietty asia on, että ennen Kustaa Waasan aikoja Savon, Hämeen ja Satakunnan pohjois-puolet sekä sisemmät osat Pohjanmaata olivat autioina erämaina, joissa Lappalaisiakin kuljeskeli, ja nämä sen-puoliset Lappalaiset kaiketi joutuivat mainittujen maakuntien omiksi. Alutta omistajien paljouden suhteen oli nähtävästi Lappalaisten lukumäärä sillä puolen kovin vähäinen, ja senpä arvaamme syyksi, miks'ei tietysti muut Lapinkävijät, kuin nuo Tornionpuoliset, maksaneet Lapinkäynnistään mitään erinäistä veroa kruunulle. Muutoin onkin merkittävä, että kruuna hyvin aikasin alkoi Suomen puolella korjata erämaat allensa, ja tuostapa lieneekin ruvettu puhumaan “kuninkaan-lappalaisista” *35, joita ei suinkaan ensi-alusta ollut. Toisin oli Lapinkävijäin laita Torniossa, Piitimeessä ja Luulajassa. Heidän oikeutensa tuon-tuostakin vahvistettiin, he kruunulle maksoivat veron oikeudestansa, ja paitsi sitä heidän Lappalais­iansa oli paljoa avarampi. Käymme tätä alaa katsomaan.

Eräässä kertomuksessa, josta jo olemme sisällyksen tänne ottaneet, mainitaan, että Pirkkalaiset voittivat Lapinkansaa allensa pohjaiseen ja läntiseen merehen saakka. Tämä antaa meidän arvata, että myöskin Ruija eli pohjoinen Norja joutui heidän valtansa alle, ja muut todistukset antavat asiasta täyden vakuuden. Niinpä kun Tanskan ja Norjan kuningas Hannu v. 1497 oli otettu Ruotsinkin kuninkaaksi, niin Luulajan ja Piitimeen Pirkkalaiset keräjissä Helmikuun 14 p. 1498 “valit­tivat niitä vastaan, jotka Länsimeren vieressä asuvat, vaatien saadaksensa nauttia vanhaa oikeuttansa niiltä Lappalaisilta, jotka siellä asuvat, jota heidän vanhat vanhemmat heitäkin ennen ovat nauttineet, niinkuin heidän vanha Maunu kuninkaan antama kirje todistaa sekä muut kirjeet ja todistukset, joita heillä siitä asiasta on“. Näitten valituksien tähden antoi ku­ningas Hannun asiamies Länsipohjassa, Ingewald Birgerinpoika, Pirkkalaisille avoimen kirjeen, jolla pyysi Norjan-puolisia virka­miehiä, etteivät Pirkkalaisille mitään estettä tekisi. Samaan tarkoitukseen antoi samana vuonna Syysk. 3 p. Hannu-kunin­kaan vouti Tukholman linnassa, Kristierni Bagge erään kirjeen Norjan voudille ja yhteiselle rahvaalle. “Koska hyvin tie­dätte“ — sanoo hän — “vanhasta tapana olleen, että Lapin-vouti ja useat maamiehet Pohjanmaan Pirkkalasta (Pirkkalai­sista) kulkevat teidän maahanne hakemaan heidän elatustaan ja armollisen Herramme (kuninkaan) Lapin-veroa“, joka nyt onaiaksi ollut heiltä estettynä sen eripuraisuuden tähden, joka kuninkaan ja Ruotsin valtaneuvostcn välillä on ollut; mutta koska nyt taas kaikki kolme valtakuntaa ovat tulleet Hannu-kuninkaan valtoihin, niin annetaan kuninkaan nimessä Pirkka­laisille täysi valta, “että saavat sekä Lapinvouti että ne, jotka häntä seuraavat, kulkea vapaasti kenenkään estämättä sinne meidän armollisen Herramme maahan ja valtakuntaan, Norja­han, hakeakseen heidän elatustaan ja Lapinveroansa, samatekkuin heidän vanhempansa heitä ennen ovat vanhastaan teh­neet “ *36. — Millä lailla Pirkkalaisten valta näin oli levinnyt vieraan valtakunnan alueesen, on vaikea tarkkaan selittää. Muutamia vuosi-satoja ennen kuin Pirkkalais-seura syntyikään, olivat Norjan puoliset Lappalaiset taikka pohjaiset Lappalaiset yleensä olleet Haleijien eli Halogalantilaisten veron-alaiset. Sitten taas, kun Norjan-valta oli Harald Kaunotukan aikana (863—933) joutunut yhden hallitsijan käteen, niin kuninkaan läänitys-mies Halogalannissa kokoili tämän Lappalaisten maksaman veron (Lappegiold). Mutta muutama vuosi-sata myöhem­min hämmentyi koko Norjanvalta pitkällisiin sisällisiin sotiin, ja silloin arvatakseni heidän valtansa Lappalaisten yli hävisi. Pirkkalaiset tulivat nyt siaan ja levittivät valtansa Ruijankin yli, mutta yllä-mainituista kirjeistä kuitenkin näyttää siltä, kuin olisi Rutja luettu Norjaan, vaikka siinä asuvaiset Lappalaiset olivat Pirkkalaisten veron-alaiset *37. Kustaa Waasakuitenkin katseli toisin tätä asiaa. Hän ei ainoastaan v. 1551 vahvistanut Pirkkalaisten vanhaa oikeutta kalastamaan Länsimeressä, kieltäen sekä omia alamaisiaan että Norjalaisia, Saksalaisia ja Venäläisiä estä­mästä heitä *38, vaan hän vielä päälliseksi omisti koko Rutjan Ruotsin valtakunnalle. V. 1549 hän käski Pirkkalaisilta ja muilta, jotka sinne päin kulkevat, kuulustella rajoista Länsi-mertä kohden ja kaksi vuotta myöhemmin hän antoi suojelus-kirjeen “Ruotsin kruunun alamaisille Meri-suomalaisille ja Tun­turi-lappalaisille, jotka asuvat seuraavissa kylissä meidän rajojen sisässä, nimittäin: Waranger, Lemuno, Navo, Upfoten, Teno, Alta, Resten (? Resan), Inari, Uutsjoki, Lappijärvi, Avenara, Temno ja Kuotakylä”, jotka olivat valittaneet Venäläisten tah­tovan heiltä veroa vaatia *39. Mutta paitsi Venäläiset, rupesivat Tanskalaiset, joitten hallussa Norjan valtakunta oli, vaa­timaan Ruijan itsellensä takasin ja siitä asiasta syntyi vihdoin Kaarlo IX:nnen aikana täysi riita Tanskan kanssa, kunnes vih­doin Knärödin rauhanteossa v. 1613 Ruotsi luopui koko Rui­jasta Tiitisvuoman ja Warang-ervuoman välillä *40.

Mutta Pirkkalaisten valta Lapinmaassa oli jo Kustaa Waasan loppu-aikoina herjennyt. Aika ei enää ollut semmoi­selle asetukselle suosiollinen, ja paitsi sitä näkyy sisällinen hajous jo ilmestyneen itse seurassa. Useat todistukset osoit­tavat, että Pirkkalaiset, vaikka heidän vanhat sääntönsä kyllä kohtuulliselta kuuluivat, kuitenkin alkoivat pahasti ja ahnaasti menetellä Lappalaisten kanssa *41. On myöskin todennäköistä, että Pirkkalais-oikeus vähitellen erisi maa-tiloista, jotta Lapin-kävijöistä tuli ikäänkuin erityinen sääty, jonka ainoa elatus-keino oli Lapinkäynti ja kauppa Lappalaisten kanssa. Tämä lienee jouduttanut heidän häviötään. Kun Kustaa kerran sai täyden selon näistä seikoista, hän ei ollut se mies, joka olisi jättänyt asian sikseen. V. 1544 hän vielä puhuu Pirkkalai­sista, “joilla on valta ja hallitus Lappalaisten yli siinä Länsi­pohjassa“. Mutta kymmenkunta vuotta myöhemmin — eli, kuten mainitaan, v. 1554 *42 — hän tämän vallan ja hallituksen koko­naan tauotti. Sanotaan köyhien käyneen valittamassa Pirkka­laisten ylpeydestä ja ahneudesta, josta kuningas sai soveliaan syyn riistämään oikeudet ja osaksi tavaratkin heiltä, Lapinvouti, eli oikeammin Lapinvoudit — koska niitä näyttää useam­piakin olleen — tulivat tästä lähin kuninkaallisiksi virka-miehiksi. Mutta Pirkkalaisille jäi ainoastaan oikeus kauppaa käymään Lappalaisten kanssa, eikä tämä kauppakaan enää ollut heille yksinänsä sallittu. Näin Pirkkalaisten valta ja nimikin vähi­tellen katosi *43.

Mutta näistä nyt palaamme katselemaan, mitä muita asuk­kaita Pohjanmaa on saanut.

 

*22 ks. Ennen-mainitut Buraeon ja Niurenion kertomukset. De Bircarlis, sivv. 14—17, 43. Se on Olaus Magnus, joka sanoo heidän vaatteensa punaisiksi: "Et hi rubeo vestitu prae ceteris agnoscuntur induti" ks. De Gentibus Septentrionalibus IV, 5.

*23 ks. Handl. rör. Sk. hist., 29 osa, siv. 18.

*24 Jo Franzön, joka ei kuitenkaan tiennyt Pirkkalaisilla Lapinvoutia olleen, arveli heidän valinneen jotakin esimiestä ja sovitti siihen Olaus Magnuksen sanat: "Praesides communi plebis consensu" etc. (edellinen luku, viittaa 6). ks. De Bircarlis, siv. 42.

*25 ks. Handl. rör. Skand. hist. 29 osa, siv. 26.

*26 Ruotsiksi sanat kuuluvat: "han skall honom haffua i trij åhr alt aflatt upbära af honom, i trij ähr Frij och Frels ohindrat och oquald af någrom hans ägandom.“

*27 Ruotsiksi: "I:m skall ingen --- androm oskyldom manne, uthan nästa Byrdemannom eller betägandom".

*28 ks. Handl. rör. Skand. hist. 29 osa, siv. 30, 31.

*29 ks. sam. paikka.

*30 ks. De Bircarlis, siv. 40.

*31 ks. De Bircarlis, siv. 20.

*32 ks. Arvidsson, Handl. II, siv. 226.

*33 ks. Anvidsson Handl. VIII siv. 68.

*34 ks. Handl. rör. Sk. hist. 29 osa, siv. 30.

*35 ks. Handl. rör. Sk. hist. 29 osa, siv. 29. Olemme tätä todistusta jo edellisessä luvussa maininneet, puhuessamme Pirkkalaisten syntyperistä.

*36 ks. Handl. rör. Skand. hist. 29 osa, sivv. 32, 34, jossa molemmat kirjeet nähdään.

*37 Olaus Magnus kuitenkin vakuuttaa, että Lappalaiset "myöskin Norjan kuninkaalle ja Venäjän ruhtinalle samanlaisia veroja maksoivat", ks. De Gentibus Septentrionalibus IV, 5.

*38 ks. Arvidsson, Handl. VIII siv. 83.

*39 Sam. kirj. VII siv. 291 ja VIII siv. 90.

*40 ks. Werwing, historia om Carl IX, II sivv. 87, 209, 210, 215, 216; ja Geijer, Sv. Folkets hist. III. Kuinka epävakaiset valtakuntien rajat Lapinmaissa olivat, nähdään siitä, kun Tanska v. 1610 valitti, että äskenrakennettu Kajaaninlinna muka oli Norjan valtakunnalle haitaksi.

*41 Franzén mainitsee erästä Damianus de Goes, joka puhuu Lappalaisten Aatelisista (arvattavasti Pirkkalaiset), jotka runtelivat heitä mahdottomalla ja väärällä voiton pyynnöllä. De Birc. siv. 42. Niinkuin ylempänä jo nähtiin, valittivat Pirkkalaiset itse 1424, että heidän vanhoja sääntöjänsä rikottiin.

*42 Niurenio niin mainitsee, ks. De Birc. siv. 17.

*43 Pirkkalaisten häviöstä ks. De Bircarlis, siv. 43 seur.