Ukon palveluksesta, Ukon maljasta ja Ukon vakasta kertoo meille Agricola tunnetussa luettelossaan Karjalaisten jumalista:
Ja kuin kevätkylvö kylvettiin,
Silloin Ukon malja juotiin,
Siihen haettiin Ukon vakka,
Niin juopui piika että akka,
Sitte paljo häpiää siellä tehtiin,
Kuin sekä kuultiin että nähtun.
Kuin Rauni, Ukon naini(!), härsky,
Jalosti Ukoi pohjasti pärsky,
Se siis annoi ilman ja vuoden tulon.
Ukon vakat mainitaan v. 1670 kansanomaisina uhripitoina Kuopiossa pidettyjen rovastin käräjäin pöytäkirjassa. Tarkempia tietoja tämännimisestä juhlasta Rautalammilla antaa Eero Salmelainen Suomi-kirjassa 1852. Siihen on vielä verrattava Ukolle tai Iljalle (Eliakselle) omistettu vakkovejuhla Inkerissä, josta V. Porkka ja V. Alava 1880 ja 1890 luvuilla ovat tietoja koonneet. *1
Viime vuonnna on innokkaan kansatieteentutkijan S. Paulaharjun onnistunut panna muistiin tärkeä kertomus Suomen Karjalasta. Kertoja oli Muolaan Hotokan majatalon emäntä, kotoisin Kurkijoelta, jossa ennen Ukon vakkoja on pidetty seuraavalla tavalla:
„Missä talossa oli ne määra pitää, niin sen pit tietää, jotta keväällä kun oli pitkät poudat, niin sen talon pit panna tuvan katolle astioissa rukiita tai otria. Se jumala jo ties, jot sita varten pannaan, jot sitten satoi vettä, jot viljat kastuit. Niist viljoist sit tehtiin maltasii. Ja sitten piettiin rukouspäivä ulkona. Koko kylän miehet ja naiset, vanhemmat seinniinkin kokoontuivat taloon. Pöyät, tuolit, penkit vietiin ulos. Syötiin piirakkaa, makiaa kiisseliä, vellii, maitoo, voita; ja olutta juotiin. Olut oli siunattua ja se oli pantu niistä maltaista, joita katolla oli kostuteltu. Tehtiin myös rukous, rukoiltiin maan heilmän eestä, jotta jumala antais tarpeellisen ilman. Juhla oli kesäkuus kuivuuen aikana. Ukon vakkoihin ei vienyt kukaan kerallaan mitään nautittavaa. Oli kunnia sille, joka sai sen pitää ja kaikki menivät niihin mielellään. Juhlassa lopuksi arvottiin, mihin taloon tulee ensi kerralla."
Jos tätä kertomusta vertaamme ennen saatuihin, niin käy selville moni kohta. Tarkoitus oli poutien aikana saada hedelmällistä ukkossadetta. Sita värten Kurkijoella piti sen viljan, jota oluenpanoon käytettiin, olla tuvan katolla sateen kostuteltavana. Samassa tarkoituksessa Rautalammilla Ukon vakka ruokineen ja juomineen kannettiin Ukon vuorelle, jossa sai olla koskematta yli yön; aamulla ruuat syötiin, vaan ennen olutta ja viinaa sisältäväin juoma-astioiden tyhjentämistä, valettiin vähän vuorelle, ettei tulisi kovin poutaista kesää. Yhtäläinen ajatus sisältynee myös tyhjennettyjen olutpuolikoiden pesemiseen ja toinen toisensa uittamiseen Inkerissä. Yhteiseen oluenjuontiin liittyi sekä Kurkijoella että Inkerissä rukous, jossa pyydettiin sadetta. Agricolan mukaan oluesta juopuminen vaikutti jo semmoisenaan ilman kosteuteen. Hänen säkeensä lienevät siten ymmärrettävät, että naisten juopuessa myös Ukon nainen Rauni (juopuneena) härskyi s. o. toreli, (jyrisi?), ja sen johdosta Ukko ylpeästi pohjoisesta sadetta pärskytti.
Vielä saamme tietää että Ukon vakat vietettiin ulkona Kurkijoella ja Rautalammilla, Inkerissä joko pilmlla tai riihessä. Kestit kustansi yksi talo kerrallaan arvan määräämässä vuorossa sekä Kurkijoella että Rautalammilla; samoin osittain Inkerissä, missa kuitenkin toisin paikoin mallas-ainekset joka talosta yhteen koottiin.
Koska herra Paulaharjun merkillinen löytö antaa toiveita siitä, että vielä muuallakin on muistoja Ukon vakoista säilynyt, pyydän Kotiseudun lukijoita etenkin savolaisilla ja karjalaisilla asutusaloilla asiata tiedustelemaan sekä kirjaanpanonsa lähettämään osotteella: Suomalaisen Tiede-akatemian tieteellinen keräilytoimisto Helsingissä, Hallitusk. 1. Vapaakirje.
Kaarle Krohn.
*1 Julius Krohn: Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus s. 179-181 ja Virittäjä 1901 s. 81-83
