SUOMEN SUVUN USKONNOT - 1

Suomalaisten Runojen Uskonto

KIRJOITTANUT KAARLE KROHN

1915

Suomalaisten vanhaa muinais- ja kansanuskoa

 

Suomalaisten runojen uskonto on laaja tutkimus suomalaisen kansanuskon haltia- ja jumalkäsityksistä, kattaen myös kristinuskon vaikutuksesta syntyneet uskomukset pyhimyksistä ja paholaisista. Kirja ilmestyi vuonna 1915 ensimmäisenä osana Suomen suvun uskonnot -kirjasarjaa ja sen aineisto pohjautuu suurelta osin Kaarle Krohnin kaksi vuosikymmentä aikaisemmin toimittaman Suomen suvun pakanallisen jumalanpalveluksen tietoihin, joita on täydennetty suurella määrällä kansanrunoudesta kerättyä aineistoa. Teos on kuvitettu 37:llä vanhalla uskonnollisia tapoja ja esineitä valaisevalla piirto- ja valokuvalla.

 

 

"Valveilla ollessaan sai metsänhaltian puheilleen tekemällä kitkanvalkean semmoiselle paikalle, jossa oli kolme istuimeksi sopivaa kiveä, metsänhaltiain istuinkivet. Metsänhaltia läksi mieluimmin liikkeille yön aikana. Mainittu kitkanvalkea oli viritettävä kello 11:n ja 12:n välillä juhannusta tai muuta juhlapäivää vasten yöllä, ja sitten odotettava, kunnes aurinko rupesi ylenemään; silloin tuli haltia."

 

 

 

 

 

Kirjan sisällys:

 

Johdanto	3
Suomalainen tietäjä	10
Vainajat	40
Kalma ja Tuonela eli Manala	59
Hautausmaan väki ja haltia	65
Maan, metsän ja veden haltiat	68
Ahdasalaisempia haltioita	85
Erikoisnimisiä haltioita	94
Maa, vesi ja metsä eli Tapio	104
Elottoman luonnon palvonta	111
Puitten ja viljakasvien palvonta	127
Eläinten palvonta	141
Karhunpeijaiset	146
Ihmisenhaltia	164
Pyhimykset	170
Pyhimysten palvonnan pakanoituminen	201
Neitsyt Maaria	214
Paholaiset ja pahat paikat	245
Sankarit	301
Runollisia nimenmuodostuksia	347
Jumala	353
Sisällys	361

"Metsänväestä erillisenä tunnetaan vielä kallionväki eli vuorenväki. "Vuoren eli vaaran perkele ei ollut sama kuin metsän perkele." Kallionväkeä otettaessa etsittiin semmoinen kallio, joka oli pohjoseenpäin aivan jyrkkä, ettei ole päivä paistanut milloinkaan, ja kivitikalla nakerrettiin kivimöykkyjä tammenlastulle. Kalliosta oli myös katsottava semmoinen paikka, joka oli aina märkänä, vaikka kuinka pouta olisi - sitä sanottiin itkeväksi kallioksi - ja sellainen kohta, että oli ristiin haljennut kivi. Rakoon oli vuoltava hopeaa ja siitä puukolla otettava pieniä kivimurusia nahkaiseen pussiin, johon ne piti kääriä niin, ettei niille milloinkaan saanut aurinkoa näyttää."

ISBN 978-952-5774-04-7
Nidottu, sivumäärä 360
Salakirjat, 2008