Suomalaisten vanhaa muinais- ja kansanuskoa
Suomalaisten runojen uskonto on laaja tutkimus suomalaisen kansanuskon haltia- ja jumalkäsityksistä, kattaen myös kristinuskon vaikutuksesta syntyneet uskomukset pyhimyksistä ja paholaisista. Kirja ilmestyi vuonna 1915 ensimmäisenä osana Suomen suvun uskonnot -kirjasarjaa ja sen aineisto pohjautuu suurelta osin Kaarle Krohnin kaksi vuosikymmentä aikaisemmin toimittaman Suomen suvun pakanallisen jumalanpalveluksen tietoihin, joita on täydennetty suurella määrällä kansanrunoudesta kerättyä aineistoa.
Teos on kuvitettu 37:llä vanhalla uskonnollisia tapoja ja esineitä valaisevalla piirto- ja valokuvalla.
"Valveilla ollessaan sai metsänhaltian puheilleen tekemällä kitkanvalkean semmoiselle paikalle, jossa oli kolme istuimeksi sopivaa kiveä, metsänhaltiain istuinkivet. Metsänhaltia läksi mieluimmin liikkeille yön aikana. Mainittu kitkanvalkea oli viritettävä kello 11:n ja 12:n välillä juhannusta tai muuta juhlapäivää vasten yöllä, ja sitten odotettava, kunnes aurinko rupesi ylenemään; silloin tuli haltia."
Kirjan sisällys:
Johdanto 3 Suomalainen tietäjä 10 Vainajat 40 Kalma ja Tuonela eli Manala 59 Hautausmaan väki ja haltia 65 Maan, metsän ja veden haltiat 68 Ahdasalaisempia haltioita 85 Erikoisnimisiä haltioita 94 Maa, vesi ja metsä eli Tapio 104 Elottoman luonnon palvonta 111 Puitten ja viljakasvien palvonta 127 Eläinten palvonta 141 Karhunpeijaiset 146 Ihmisenhaltia 164 Pyhimykset 170 Pyhimysten palvonnan pakanoituminen 201 Neitsyt Maaria 214 Paholaiset ja pahat paikat 245 Sankarit 301 Runollisia nimenmuodostuksia 347 Jumala 353 Sisällys 361
"Metsänväestä erillisenä tunnetaan vielä kallionväki eli vuorenväki. "Vuoren eli vaaran perkele ei ollut sama kuin metsän perkele." Kallionväkeä otettaessa etsittiin semmoinen kallio, joka oli pohjoseenpäin aivan jyrkkä, ettei ole päivä paistanut milloinkaan, ja kivitikalla nakerrettiin kivimöykkyjä tammenlastulle. Kalliosta oli myös katsottava semmoinen paikka, joka oli aina märkänä, vaikka kuinka pouta olisi - sitä sanottiin itkeväksi kallioksi - ja sellainen kohta, että oli ristiin haljennut kivi. Rakoon oli vuoltava hopeaa ja siitä puukolla otettava pieniä kivimurusia nahkaiseen pussiin, johon ne piti kääriä niin, ettei niille milloinkaan saanut aurinkoa näyttää."
ISBN 978-952-5774-04-7
Nidottu, sivumäärä 360
Salakirjat, 2008
ILMESTYNYT - TILAA
Katso myös toiset kirjamme suomalaisesta muinaisuskosta:
 |
 |