Hanna-Sisko Onnela

Suomalaisen kansanperinteen joulukalenteri.

Hinta
15,00 €
Sisältää postikulut.
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut

Nuuttipukki on ikivanha joulun päättävä hahmo. Se oli hauska – ehkä hieman pelottavakin – nykyään jo harvinainen näky Suomen turuilla ja kylänraiteilla.

Tämän joulukalenterin myötä Nuuttipukki haluaa kertoa sinulle muutaman tarinan vanhan Suomen tavoista ja uskomuksista, sekä talven ja joulun vietosta. Ennen elettiin vuodenkierron mukaan luontoa kuunnellen. Juhlavalmisteluista ja perinteistä saatiin elämään jatkuvuuden tunnetta, voimia ja iloa arjen keskelle. Pienet asiat olivat merkityksellisiä.

Nuuttipukit lähtivät kiertelemään kylän taloja loppiaisen jälkeisenä vanhana Nuutinpäivänä 7.1. Joulunaika oli päättynyt, ja oli alkamassa uusi arkinen aika, laskiaiseen päättyvät härkäviikot, ja joulun pyhien ajan kestityt vainajat oli häädettävä taloista ulos. Yllään turkiksia, sarvia, keritsimiä ja olkia tunnistamattomiksi naamioituneet nuuttipukit kiersivät talosta taloon laulamassa, kujeilemassa ja kerjäämässä jouluruokien tähteitä sekä olutryyppyjä. Mekastuksen myötä talon ilma oli puhdistettu, nuuttipukkien mahat täynnä, ja arki saattoi alkaa.

Kalenterin luukuista avautuu maisema aikaan ennen käärepapereita ja joulupukkia. Haluatko tietää, miksi hevonen tuotiin pirttiin, mitä linnunradasta ennustettiin, ja ketä varten joulupöytään katettiin yksi ylimääräinen lautanen?

Tervetuloa tunnelmalliselle matkalle tutkimaan menneisyyttä – saatat löytää myös unohtuneen palan itseäsi.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…