Ior Bock:
Bockin perheen saaga
Väinämöisen mytologia
1996

|
Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia on vuonna 1996 ilmestynyt ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Ior Bockin kirjallinen teos. Kirjan alaotsikko Väinämöisen mytologia viittaa saagan esihistorialliseen osaan, suomalaisten pakanallisesta muinaisuudesta kertovaan tarinakokonaisuuteen, jota perheessä on välitetty eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Kirjan varsinainen sisältö, Väinämöisen mytologia eli suomalainen mytologia kertoo pakana-ajan suomalaisesta kulttuurista: muinoin vallinneista arvostuksista, yhteisöllisistä rakenteista ja uskomusmaailmasta. Se kertoo muun muassa kuka oli Piru ja mitä pakanat tarkoittivat ”iankaikkisella elämällä”. Se kertoo, miten kantaisä Ukko Väinämöinen ja kantaäiti Akka sekä Suomen kuningas Seppo Ilmarinen ja kuningatar Maija Ilmatar ja heidän mukanaan koko vanha suomalainen kulttuuri joutuivat häviölle kirkkojen valtamonopolien paineessa. Pakana-aikaista symboliikkaa ja ajatusmalleja on kuitenkin säilynyt nykyaikaan asti. Tämän symboliikan voi tunnistaa ja ymmärtää Väinämöisen mytologian avulla – kuten tarinoissa Korvatunturin joulupukista, Kyöpelivuoren pääsiäisnoidista ja suomalaisten juhannusriiteistä.
|


Kirjan sisällys:
Johdanto
- Bockin perheen viimeinen jälkeläinen
- Perimätieto saatetaan julkiseksi
1. Paratiisiajan myytit
- Sana, kieli ja puhuminen
- Äännejärjestelmä ja äänteisiin kätketty tieto
- Paratiisiajan mytologia
- Maailman synty
- Elämän synty
- Ihmisen synty
- Piruet-perhe
- Ruusset-suku
- Vaanerit
- Hedelmällisyysseremoniat
- Kahdeksan idolia
- Idolien symbolit
- Idolien värit
- Kuunteluvuori
- Rastit ja informaatio
- Lemminkäisen temppeli
- Pyhät puut
- Tammi
- Kuusi
- Saarni
- Sukupuu
- Uhrijärjestelmät
- Uhrit Ukolle ja Akalle
- Uhrihelmet
- Helin puukulttuuri
- Saarenmaa
- Vinö-Strömsö
- Växär
- Tunakullen
- Raasepurin linna
- Kyytivelvollisuus
- Uhrin voima
- Tuurin vasara
- Helin kolme tornivuorta
- Paratiisiajan estetiikka
- Akka, Gumman Ella
2. Atlantiksen ajan myytit
- Kuinka Paratiisi päättyi ja Atlantis syntyi
- Ympyrämaiden kuningasjärjestelmät
- Arktisen rodun kehittyminen
- Atlantisajan Ukko ja Akka
- Almanakka, kalenteri ja viikonpäivät
3. Atlantiksen jälkeen syntyneitä tarinoita
- Atlantisaika päättyi toiseen maailmantuhoon
- Åriket, Ängriket ja Öriket
- Ukko Väinämöinen
- Pohjoismaiden kuningasjärjestelmät
- Linnat ja linjat
- Kielten alkuperä
4. Uuden ajan tarinoita
- Kuinka kirjoitusjärjestelmä valtasi Pohjolaa
- Rosland hajoaa
- Kolmas ragnarök
- Lapinmaa
- Joulun symbolit
- Hel
- Bock
- i
- Oden
- Ra
- Tor
- Frei
- Freia
- Ristiretkien aika
- Aaserit ja katoliset solmivat rauhan
- Uudenmaan nimistöä uudistetaan
- Helin seitsemän saarta
- Helin seitsemän pyhää temppelivuorta
- Boxströmien kestikievarioikeus
- Raströmien hylkeenrasvaoikeus
- Eläimet, luonnon lahja ihmisille
- Ihmisen ja luonnon yhteys
- Kyläkunta ja pitäjänkokous
- Uudet siittämisjärjestelmät
- Kieli kertoo vanhasta järjestelmästä
- Ihanteet ja informaatio
- Säätylaitos
- Vapaan valinnan aika
- Arkkitehtuuri muuttuu
- Nykyajan ihanteet
- Lehden mahla
- Mahla ja terva
- Hampun mahla
- Keskitetty luonto
- Tulevaisuus
Epilogi
Lähteet
- Ior Bockin haastattelut
- Nauhoituksia ja dokumenttiohjelmia
- Tutkimuksia ja julkaisuja
- Lehtiartikkeleita
|

ISBN 952-5137-00-7
Kovakantinen, sivumäärä 120
Toimittanut Juha Javanainen, 1996