Hyvinkin tunnettuja ovat Genetzin, Forsströmin, Sylvinin y. m. kertomat härkäuhrit Mantsinsaarella ja pässiuhrit Lunkulansaarella Salmissa. Ovathan ne nimittäin olleet ainoat, jotka omain rajain pii­rissä ovat säilyneet näihin aikoihin asti ja semmoisina herättäneet yleistä huomiota. Seuraavain rivien tarkoituksena on tuoda esille muutamia pieniä lisäpiirteitä vallankin viimeaikaisista uhrimenoista. Useat eriävät, jopa sekauneet toisinnoskertomukset viittaavat siihen, että ne olivat luonteeltaan jo osittain särkyneet, ja ett'ei uhreja enää toimitettu ankarain juhlamenojen ja määräkkäidon perimystarujen mukaan. Vain muutamia omituisimpia menettelytapoja on säilynyt loppuun asti, mutta nyt, uhritoimituksien lakattua, nekin alkavat vähi­tellen hajautua kansan muistissa.

Mantsin härkä teurastettiin, kuten tunnettu, Työmpäston kylässä, Iljan (Eliaan) päivänä, s. o. 1 p:nä elokuuta, jos se oli sunnuntai, mutta muuton ensimmäisenä sitä seuraavana sunnuntaina. Pyhää sanottiin „häränpäiväksi". Myös Krohnin mainitsema *2 peuratarina härkäuhrin synnystä elää vieläkin mantsilaisten muistissa. Seuraava muistiin­panemani tarina ei siitä kuitenkaan näytä tietävän mitään:

Saarelle oli kerran tullut karhu tuhojaan tekemään, ja sitä oltiin ketjussa saartavinaan ja ammuskeltiin lujasti. Karhu oli kuitenkin sill'aikaa päässyt pakenemaan mantereelle ja kaadettiin Mäkipään kylässä. Saartajista näki muuan astavan (= karhin) ja luullen sitä karhuksi, käski toista ampumaan. Tähän tämä vastasi: ”kah, millä mä ammun, kun porohkat (= ruuti) loppui", ja sitä on aina naurettu mant-silaisille. — Ja siitä asti on ruvettu härkää teurastamaan.

Työmpästen tshasounakuusikko (=uhrilehto). Kirjoittajan valokuvan mukaan.

Uhritoimitukset Työmpäsissä keskittyvät kylän tshasounan (=rukoushuoneen) ympärille, jossa se sijaitsee, ja joka niinmuodoin an-saitsee vieläkin täydellä syyllä uhrilehdon nimen. Tämä tuuhea ja komea kuusikko, joka ylempänä nähdään kuvattuna, sijaitsee lähellä Laatokan rantaa ja pistää sitä enemmän silmiin, kun koko saarella vanhaa metsää ei olo nimeksikään. Kuusikon keskelle on vasta, hil­jakkoin rakennettu uusi rukoushuone, jonka etuseinä antoi jotenkin tarkkaan länteen, peräseinä oli ikonostaasi (= pyhäinkuva-seinä) siis itään. Oikealla, puolella, kuusien suojassa näkyy kuvassa hiukka vanhaa, mitättömän näköista ja kokoisia rukouskoppia, jonka sisässä on suuri, kirkkoslaavilaisella kirjoituksella varustettu antreaanristi.

Kuusista olivat muutamat karsittuja, mutta tämä on luullakseni tapahtunut joko rukoushuonetta rakennettaessa tai sitte myöhemmin, jotta tämä paremmin pääsisi näkymään kylään päin kuusten lomista. Eri aitaa ei kuusikon ympärillä alkuaan ollut, vaan on se nykyään kyllä joutunut joka puolelta peltoaitain piirittämäksi. Siitä johti kaksi kujaa, toinen länteen päin kylään ja toinen itään päin rantaa kohti. Viime kesänä paikalla käydessäni oli kujan suuhun tekeillä portit, joiden patsaat tarkasti katsoen huomaa kuvastakin.

Härän teurastuksesta mainitsi eräs kertoja, että se tapahtui huo­neessa, jott'eivät ihmiset nähneet. Toisten kertomusten mukaan ta­pahtui se taas rukoushuoneen pihalla eli itse kuusikossa. Uhrilihat keitettiin samain kertojain mukaan rannalla, kunkin omassa kattilassa, mutta niiden syönti tapahtui kaikkien yhtäpitäväin kertomusten mu­kaan kuusikossa, jonne kotoa tuodut leivät, piiraiset y. m. olivat jä­tetyt keitonajaksi tuohon vanhaan rukouskoppiin.

Erään luotettavan tiedonannon mukaan *3 on härän teurastus ta­pahtunut meren rannalla, ja sen toimitti itse härän tuoja. Verta ei siinä otettu talteen. Lihat tuotiin rukoushuoneen pihalle, jossa ne pilkottiin ja jaettiin kattiloita myöten. Kun lihat oli keitetty, otti jokainen oman leipänsä ja niin alettiin syödä yhteistä lihakeitosta. Oli myöskin tapana, että kerättiin jauhoja ja tehtiin niistä sahtia, jota syödessä juotiin. Lisäksi vielä valmistettiin mallas- eli ityjauhoista kakkaroita, joista jaettiin pieni pala kullekin. Niitä mainittiin nimellä kuanala.

Häränsyönnin jälkeen (erään kertomuksen mukaan sen aikana) ajelivat ratsain kaikki miehet, joilla hevonen oli (toisen kertomuksen mukaan vain Työmpästen kylän isännät, mutta kolmannen mukaan yksin emännätkin, ken vain kerkesi) kylästä luoteeseen olevalla Työm­pästen kankaalla. Ajellessa oli kaikilla lusikka lakissa näkyvillä. Naiset vain „guljailivat" (= kävelivät) samalla aikaa.

Joskus teurastettiin neljäkin härkää kerrallaan — sikäläisiin oloihin nähden oikea hekatombi. Mutta aina kun oli tuotu useampia härkiä, jätettiin tavallisesti yksi säästöön seuraavaksi vuodeksi, pelosta, ettei silloin sattuisikaan tulemaan yhtään. Härkä elätettiin silloin rukoushuoneen varoilla ja käytettiin siitoseläimenä. Väriltään saivat härät olla minkä karvaisia tahansa, ja luvattiin ne jo synnyttyään py­hälle Iljalle. Kerran oli sattunut niin, ettei kukaan ollut tuonut här­kää, ja seurauksena muka oli, että hukka tuli saarelle, tehden paljon vahinkoa karjalle. Siinä tapauksessa, ettei ketään tuojaa sattunut, ostettiin härkä usein rukoushuoneen varoilla.

Viimeisen kerran uhrattiin härkä vuonna 1892 tai 1893. Uhri-toimituksen lakkaaminen on osittain johtunut kreikkalaiskatoolison papiston toimesta, joka pari kertaa on asiasta vedonnut oikeuteen, voittamatta sillä kuitenkaan muuta kuin sen, ettei teurastusta saatu toimittaa sunnuntaina. Nyt vieläkin tuodaan joka vuosi härkiä, mutta niitä ei enää huolita keittää, vaan no myödään rukoushuoneen kassan hyväksi.

Lunkulan pässi uhrattiin Pietarin päivänä, 11 p:nä heinäkuuta, jos se oli sunnuntai, mutta muuten ensimmäisenä sitä, seuraavana sunnuntaina. Päivää nimitettiin ”bokin (= pässin) päiväksi", ja silloin päättyy kreikkalaiskatoolisten ”heinäarki" ja ”Spaasan paasto" alkaa.

Pässiuhrin alkusyynä kerrottiin minulle saarella, että kerran oli tullut sinne hukkia, jotka kosolta tappoivat ja söivät lampaita, ja siitä-asti on aiottu pässiuhria toimittaa. Yleisenä tapana oli, että koska, elukkoihin sattui tauti tai mikä muu tahansa, silloin luvattiin pahaa poistuakseen pässi uhrattavaksi. Luvattuja pässejä sattui tavallisesti useampia. Kerrottiinpa kerran, aikoja sitte, kokonaista kaksitoista - 12 - pässiä uhratun mainittuna pyhänä.

Teurastamisesta tiesi eräs kertoja, että se tapahtui sisällä huo­noissa, toinen taas mainitsi sen tapahtuneen rukoushuoneen pihalla, jona Luukulassa on vain avoin paikka eikä minkäänlaista kuusikkoa, kuten tavallisimmin on Salmissa laita. Henkilöstä, joka teurastuksen toimitti, sanottiin, että se oli se, ken ensinnä kerkisi. Lihat keitti kukin, vieraatkin, omalla kattilallaan. Viime aikoina tuntuu koitta­minen kuitenkin yleensä tapahtuneen läheisen talon ”koshounassa" ( nahkurin-työhuoneessa), jossa olevaan suureen pataan lihat mätet­tiin yhtaikaa. Rukoushuoneen vartija jakoi kullekin osansa. Liha oli useinkin puoliraakaa, ja kynsin hampain revittiin sitä mikä missä­kin paikassa (manterelaisen kertoma). Sitä ottamaan mennessään täytyi kunkin jättää kotoaan tuomat maljat tanhuan veräjän eteen ja tulles­saan ottaa no siitä. Kotoa tuotiin aina muassa leipää ja piimisin. Syötyä. „guljailivat" pojat ja tytöt tyhjäin maljain keralla. - - Viimei­nen pässi uhrattiin vuonna 1895.

Kuten ylläolevasta käy selville, piilee molemmissa kerrotuissa uhritoimituksissa ilmeisesti tarkoitus suositella pakanallisia karjan-kaitsi ja-jumalia, vaikka uhrit myöhemmin ovat kohdistuneet kristilli­siin pyhimyksiin. Samassa tarkoituksessa tuodaan vieläkin Mantsin-saaren Oriselän rukoushuoneeseen keskivaiheilla heinäkuuta, paljon voita, villoja ja ”rahkaa".

Julius Ailio

*1 Tiedonanto Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa 3.3.1897

*2 Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus, s. 178.

*3 Mantsilaiselta tilanomistajalta P. I. Shtshukinilta, jolta olen jäljestäpäin saanut useita tässä mainittuja hauskoja tietoja.