Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä

D. Skogman, 1864

 


Pirun pesältä tulimme Siurun koskelle, johon on rakennettu kaksi suurta myllyä ja saha, joka on haaskannut ja haaskaa vieläkin monen talon metsää. Keskellä Siurun siltaa on Karkun ja Pirkkalan raja. - Siurun koskelta tulimme Emäkoskelle eli Nokian virralle Pirkkalan pitäjässä, jossa Satakunnan ja Hämeen vedet suhisten ja kohisten hyppäsivät alas Kuloveteen. Emäkoski on melkein puolen Venäjän virstaa pitkä. Siinä on tähänasti ainoastansa myllyn kivet kieppuneet, mutta ehkä tulevaisuus voi johdattaa kosken kuohuvan tehtaankin pyöriin. Vähän se ihminen luonnon kauneudesta huolii, joka ei sivutse kulkeissansa poikkee ihmettelemään Emäkoskea. Kesäkuun 23 p:nä v. 1775 seisoi tämän rannalla Ruotsin kuningaskin, Kustaa III. - Kosken etelä-puolella on Nokian kuuluisa kartano, joka nykyjään on Laukon Herran A. Törngrenin oma. Nokian puutarhassa on kivi semmuotoinen ja sellaisilla ihmisen hakkaamilla piiruilla kuin kuvasta näemme (katso kuvassa C n:o 1). Se oli ennen ollut kumossa ja sen vieressä oli toinen kivi (N:o 2), johon ei ollut mitään piirretty. Muutamia vuosia takaperin kaivettiin tässä; kivien alla tuli vastaan tiilikivistä (N:o 3) holvattu hauta, jossa ei löytty mitään erinomaista. Minä aikoina merkit ovat piirretyt ja mitä merkitsevät, selittäköön se, joka ennenkin on tämmöisiä tutkinut. Arveluja tästä - ks. Finlands Allmänna tidning 1857. (Kirjoitusta seuraava kuvaus mainitussa sanomalehdessä on hyvin virheellinen.)

Nokialla tapeltiin, niinkuin tiedämme Nuija-sodan aikana. Nokian kohdalta kosken toiseltakin puolelta on löytty paljo sotakaluja, keihään päitä, kirveitä ja muita. - Kalman mäestä, virstan matkaa Nokialta Tyrkkölään päin, on myös löytty paljo sotaaseita ja ihmisen luita. Siinä on, todistaa kansa, ennen tapeltu. Samate on purosta, joka juoksee Pirkkalan vanhan kylän läpitse, löytty miekan kahvoja, kuparin palasia ja kaikellaisia rauta- ja vaski-kaluja.

Ison Ryssän mellastamisesta Pirkkalassa puhuu kansa: “Venäläiset pysähtyivät Murhasaarelle, Suomalaiset tekivät linnoituksia Linnavuorelle. Kauan ammuskelivat siinä toinen toisiansa. Ryssäläinen kenraali sai Murhasaarella Suomalaisen kuulalta loppunsa. Mutta kun ei tästä muuksi muuttunut, eikä tällä tavalla kumpikaan saanut varsinaista voittoa, ryntäsivät Venäläiset Linnavuorelle, Suomalaiset keihäs kädessä vastaan”; Sota-niituilla alkoi tappelu, jonka lopusta kansa ei tiedä (katso kuvassa I kuvausta D).

Linnanvuorella on vielä jätteitä kivisistä valleista, vähän kuitenkin, sillä 10 vuotta takaperin sanottiin 6 pohjalaisen hajoittaneen niitä. Vuoren sivussa on suuri kivi, jolla sodan aikana sanotaan saarnatun Suomalaisille, ja joka sentähden kutsutaan Linnanvuoren saarnastuoliksi.

Samoista paikoista jutellaan myös: “Kerran pani Jättiläinen uppiniskaisen poikansa Murhasaarelle ja meni itse Linnavuorelle heittään sieltä häntä kivellä kuolijaksi. Ensimäinen kivi hempahti järveen, josta vähäinen saari Murhasaaren ja Linnanvuoren välillä, toinen tappoi.”

Kaarlon ja Raholan rusthollien maalla, sanoo maamittari Daniel Hall kirjoituksessansa Pirkkalan pitäjästä, *2 majaili vuonna 1713 Venäjän sotajoukkoa, jona samana aikana Ruotsin väki vastusteli vihollista ison aikaa Tampereen koskella, jolloin siltakin hävitettiin ja sota-valleja tehtiin. Pispalan kylän tykönä on myös valleja, mutta ne kuuluvat luultavasti 1808-9 sodan historiaan.

Lappalaiset ovat epäilemättä asuneet Pyhäjärven rannoillakin. Minä en löytänyt mitään heidän jätteitänsä, mutta edellä mainittu Daniel Hall kirjoittaa lapinrauniosta Niemen rusthollin maalla: “sitte kun kivet olivat poisviskotut, löysimme jätteitä ruumiin tomuastiasta (urna), jotka yhteen sovitettuina olivat ympyriäisen saviastian muodosta. Läpitsen mitaten oli astia 7 tuumaa. Se oli tehty tavallisesta sannalla sekoitetusta savesta. Sormen sijoja oli monessa paikkaa. Että se joskus oli ollut valkeassa, on luultava, sillä se hohti punaiselta.” Siitä rauniosta ei kukaan enää tiedä mitään.

Pakanuuden aikana sanotaan Pirkkalastaisten uhranneen Junkkarin mättäällä, vähän matkaa Wiikin kartanosta, ja Käräjän törmällä, Kukontaustan kylän maalla Harjun kappelia, käyneen käräjiä. Ennen kuului Pirkkala Karkun pitäjään, mutta lohaistiin siitä jo hämäräisinä aikoina, ja sai oman kirkkonsa, jossa sitten ruvettiin pohjaisesta käymään. Ruumiit sieltäpäin tuotiin Pispalan kylän sivutse. Tiet, joita myöden niitä kuljetettiin, kutsutaan ruumiin puntariksi. Lohaistessa sai Pirkkala osallensa Ruoveden ja Messukylän, joista edellinen tuli eripitäjäksi viidennellä toista sataluvulla ja jälkimäinen v. 1636. Senjälkeen lohaistiin Pirkkalan emäkirkosta Harju kappeliksi v. 1639 ja Yläjärvi 1779. Mutta koska emäkirkko parikymmentä vuotta takaperin muutettiin Pyhäjärven länsi-rannalle, jaettiin Harjun kappeli Emäkirkon ja Yläjärven välillä ja kirkosta rakennettiin menneenä vuonna uusi koulu-huone. Koulun opettaja kustannetaan Hatanpään kartanon entisen haltian Ahlmannin lahjoittamilla rahoilla. Tämä Ahlmanni on haudattu Messukylän kirkolla (5 p. Lokakuuta v. 1799). Vanhan emäkirkon oli rakentanut v. 1645 Juha Mikonpoika Ilkka Ilmolasta. Vanhalle hautausmaalle valatetaan muistoksi suuri rautainen risti. Pitäjän nykyinen emäkirkko on kivestä, ympyriäinen kun kumottu pata ja kajaa kuin kantele pienimmällekin äänelle. Emäkirkon arkisto on jo perin pohjin koettu, ja Yläjärven sisällä ei ole mitään merkittävää. Vanhan Harjun kappelin kirkossa oli ollut kaksi taulua, toiseen oli kuvattu Gripenbergin su'un vaakuna ja taulun alla seisoi: “Johan Albreckt Gripenberg, öfverste lieutnant och Riddare af Kongl. Majestäts Svärds orden, född den 14 Nov. 1690, död den 13 Oktober 1773 och efter 83 åhrs vandel befordrad till sin hvilostad här i Harju kyrka, kommit i tjenst åhr 1708 under det långavariga 20 åhra kriget med Ryssland och under samma tid bevistat, utom flere mindre actioner och Chairmyssler, hufvudaction vid Storkyrö i Österbotten, hvarest han bekom tvenne svåra blessurer, äfven bevistat Norrigska Champagnen och den svåra återmarschen öfver Norrska fjällarne, samt hela det sista fälttåget emot Ryssen och vid krigets slut förordnad till Evacuations emissarie att vara Ryska tropperna följaktig till gränsen m. m. “ Toisessa taulussa oli Loden su'un vaakuna ja taulun alla Johan Wilhelm Loden elämäkerta, josta Turun Sanomissa v. 1773 N:o 6.

Pirkkala on luontonsa puolesta maamme kauniimpia pitäjiä, jonkatähden täällä asuu hyvä joukko herrasväkeä. Herrain kartanoja on Walkila, Haikka, Wiiki, Maatiala, Sangila ja monta muuta vähempää. Kansan sivistys on täällä korkeammalla kun tiedostani missään pitäjässä. Luultavasti on kiitettävänä syynä tähän Ahlmannin koulun työt ja toimet, vaikk'ei samaa sovi sanoa liki seurakunnista, Messukylästä ja Lempälästä, joissa myös on yhtäläisiä laitoksia. Olkoon sitten koulun eli kirkon vaikuttamaa, totta vaan on että melkein jokainen Pirkkalassa osaa johonkin määrään kirjoittaa ja selvästi lukea. Monessakin talossa pidetään neljät viidet sanomat. Ulkomuodoltansa ovat Pirkkalaiset, varsinkin naisihmiset, kauniita, eivät näytä ollenkaan olevan suomalaista sukua. Ehkä entisten kauppaa tekeväin Pirkkalaisten veri vielä juoksee nyky su'unkin suonissa.

Pirkkalasta tulimme Heinäkuun 10 päivänä Tampereelle. Ehtoolla menimme kävelemään “Enkelsmannin” puistoon, jonne tämän nykyinen omistaja (Nothbäck) viime vuonna on toimittanut suuren rautaisen kotkan. Istuimme sen siipein suojaan ihmettelemään luonnon kauneutta. Edessämme Tampereen kaupunki, suuret tehtaat, kuohuva koski; takanamme lavea Näsijärvi, jonka tyynessä pinnassa sininen taivas, kulkevat pilvet ja laskeva aurinko näkivät kuvansa; oikealla puolellamme Satakunnan kauniin puisto; vasemmalla muutamia ristin rastin rakennettuja asuntoja. Seuraavana päivänä tulimme Tampereelta Kivikirkolle eli Messukylän pitäjään, joka luullakseni on saanut siitä nimensä, että papit paavin aikana, kun ei täällä vielä ollut kirkkoa, tulivat tänne jonkun kerran vuodessa pitämään messua ja sitten kun Messukylä v. 1636 tuli eripitäjäksi ja sai oman kirkkonsa kivestä, ruvettiin kutsumaan kivikirkoksi eroittaakseen vanhasta Pirkkalan emäkirkosta, joka oli puusta.

Lappalaisten jätteitä on paljo Messukylän pitäjässä, varsinkin siihen kuuluvassa kappelissa Teiskossa, jossa on lapinraunioita: Koljon saarella Näsijärvessä, Röyniön saarella Turun ja Hämeen maaherran rajalla Näsijärvessä, Viita-pohjan kulmakunnalla Oriveden rajalla, ja Rikalan ja Nuutilan taloin maalla. Nimiä, jotka muistuttaa Lappalaisista on: Lapinsaari, Teiskolan kartanon kohdalla Näsijärvessä; Lapinkanta eli Lapinnenä, Venäjän virstan pituinen, 3-4 sylen levyinen niemi Näsijärvessä; Lapinsilta, Ukaan kulmakunnalla; Lapintaipale, peninkulman koilliseen Teiskon kirkolta; Lapinniemi likellä Lapin taipaletta; ja Lapinlahti likellä Murolan koskea.

Mistä nykyiset asujamet ovat tulleet Messukylän emäkirkolle, siitä ei kansa tiedä. Pehun hokevat olevan vanhimman talon Teiskon kappelissa, jonne sanotaan tulleen asujamia Orivedeltä, ja kahteen Savon nimiseen taloon Savosta. Piruista on kansalla paljo puheita. Pirunvuorelle, Teiskon kappelissa Näsijärven rannalla, oli piru hakannut itsellensä 20 syltä pitkän ja 3-4 syltä leveän tien, joka vieläkin kutsutaan pirun tieksi. Ihmeellistä on ettei sillä radalla kasva pienintäkään puuta, vaikka molemmin puolin on vahvaa metsää. - Neivuorella samassa kappelissa huuteli piru kerran jouluaattona, kun Mustaniemen isäntä meni kylpöön:

Voi mua poloista poikaa! Mustaniemi kylpöön menee; Joulu-sika teurastettu, Joulu-päreet katossa, Joulu-pahnat lattialla, Nauriit viidessä kopassa, Sahti kuudessa ammeessa, Valmiina jouluksi kaikki;

tarkoittaen veisullansa, ettei Mustaniemikään enää kuulunut hänen seuraansa, kun oli arkipäivänä laittanut kaikki valmiiksi, ettei tarvinnut tehdä syntiä juhlana. - Hikivuoressa, Kauhajärven päässä, asui myös ennen yksi, josta se muutti Ilkan vuoreen, saman järven toisessa päässä. Muuttaessansa ei kiertänyt maata myöden, vaan meni oikotietä yli järven, joka sanotaan 25 syltä syväksi. Keskellä järveä sanoi hän: paljo on satanut, kun vesi tahtoo tulla saappaan suusta sisään. - Pynikkö vuorella oleskeli piru ennen kauan aikaa, mutta kun Pirkkalan kirkko saatiin valmiiksi ja kelloja siellä soitettiin, kaikuivat ne niin pahasti hänen korvissansa että hän muutti pois. Muuttaessa putosi häneltä hopeainen kauha Karkun pitäjässä. Eräs ämmä löysi sen ja piti sen omanansa. Piru havaittuansa kauhan kadonneen, eikä mistään löyttyänsä, kirosi Karkun seuraavilla sanoilla:

Olkoon aina rosvot, varkaat Koko Karkun pitäjässä, Raipiolla hullut raukat, Heinosissa heittiöitä.

Mainitun Kaukajärven ylitse sanotaan erään noita-ämmän, joka oli myynyt itsensä pirulle, ennen purjehtineen kivilaakalla. Huomatessansa loppunsa lähenevän, alkoi hän katua syntiänsä ja tahtoi tulla Herran hnoneesen anomaan virheitänsä anteeksi. Jumala taivaassa oli määrännyt, että hän vapautettaisiin lupauksestansa pirulle, jos hän tulevana sunnuntaina joutuisi ennen huomen-kelloa kirkkoon, jos ei hän joutuisi, vaipuisi hän paikalla huomen-kellon soidessa maan poveen. Määrättynä sunnuntaina lähti ämmä paadellansa matkalle. Kävi kova vasta tuuli, hän ehti liki rantaa, mutta - jo huomen-kello soimaan. Hän huutaan apua. Se oli hiljaista - paasi vaipui - ämmä maan poveen. - Hiisistä muistuttaa Nuutilan talon maalla olevat kuopat, joita kansa nimittää Hiiden kuopiksi; Kalevasta, Kalevan kangas ja Kalevan kivi Tampereen ja Kivikirkon välillä. Sotaasioissa tietää kansa ainoasti, että ison vihan aikana väkeä otti pakonsa Lassin linnaan. (Lassin linna on kivinen holo Teiskossa yhdellä Näsijärven saarista).

Kivikirkolta tulimme Kangasalan pitäjään, jossa kansalla on seuraavia juttuja: “Katteluiseen on sodan aikoina haudattu joku katteini; sentähden nähdään siinä paljo näköjä ja kuullaan paljo kuuloja. - Kaijan aho on ennen ollut mestauspaikkana.Lapsen tappaja Kaija mestattiin siinä viimeiseksi. - Mäntyveräjän tykönä murhattiin ennen joku herra, ja siitä asti on piru oleskellut siinä ja tehnyt yhtä ja toista pahaa. Kymmenkunta vuotta takaperin vei se jonkun talonpojan pitkät matkat ilmassa yli puitten ja vuorien. - Lempo-kivi, Hyppärin kylän maalla, on oikein pirun hovi. - Verta hikoileva kivi, pitäjän emäkirkon seinässä pohjais-puolella, on ruvennut siitä verta hikoileen, kun syyttömästi tuomittu ennen istui sen päällä ja sanoi: niin totta kuin minä olen syyttömästi tuomittu, niin totta rupee tämä kivi verta hikoileen. - Naistenmatkan kylän tykönä on tien vieressä kivi, jonka piru heitti silloin kun hän vielä asui Pyynikkö vuorella, tappaaksensa naisväkeä, jotka tämän kautta Keurulta ja Ruovedeltä kulkivat kirkkoa Pirkkalassa. - Hiiden kiven, Tiihalan kylän vainiolla, on piru myös ennen kiukussansa heittänyt jonkun päälle. - kaksi pirun siltaakin on paha täällä aikanansa rakentanut.Molemmat ovat emäkirkon kohdalla isommista ja vähemmistä kivistä, toinen oli aiottu yli Willekan, toinen yli Roineen järven.

Ei tarvitse kauan miettiä mistä Kangasalan pitäjä on saanut nimensä. Joka joskus on kulkenut pitäjässä, arvaa sen kohta. Luultavasti on täälläkin ennen asunut Lappalaisia. Hautasaarella Roineessa on lapinraunio, jonka olen saanut todisteeksi arvelulleni. Siitäkin on vieritetty paljo kiviä järveen. Saari kutsutaan Hautasaareksi sentähden että järvi on kohta rannalta kovin syvää. Saaren nenä kutsutaan tontun nenäksi. Asukkaita sanotaan Kangasalan pitäjään tulleen Lempälästä. “Kun kotona tuli ahdasta, matkusti neljä veljestä Kangasalle hakemaan uutta asunsiaa. Erosivat toinen toisistansa pitäjän emokirkon kohdalla. Vanhin veli tuli nykyiseen Leivin kylään, toinen Heponiemeen, kolmas Rikuun, neljäs Riunvaivaan. Muutaman vuoden perästä joutuivat yhteen. Toiset veljet kysyivät vanhemmalta: kuinka tulet toimeen? Ei siellä leivän puutetta ole, vastasi hän. Kysyivät toiselta. Hän vastasi: kyllä siellä hepo elää. Kysyivät kolmannelta. Hän vastasi: kyllä täällä rikastuisi, mutta tuo nuorempi veljeni on vaivanani. - Tästä nimet Leivi, Heponiemi, Riku ja Riunvaiva. Samaa sopii näistä kylistä vieläkin sanoa.”

Kieli Kangasalan pitäjässä eroaa muiden Satakuntalaisten suomesta siinä, ettei koskaan ruveta sanaa kahdella kerakkeella; ei koskaan sanota esimerkiksi krapu, trenki, Kristus, vaan aina rapu, renki, Ristus. Sanaa tykkänään ei myös käytetä muualla Satakunnassa kuin täällä ja Virtain ja Ähtärin kappelissa. Muutoin on kieli tavallista länsi-suomea. Kangasalla on kuuluisa Liuksialan kartano, jossa eleli kovaonnisen kuninkaan Erikki XIV puoliso Katariina Maununtytär. Kartanon tuulimyllyn sialla on ennen seisonut pitäjän vanha kirkko. Tästä muutettiin se v. 1765 nykyiselle paikallensa. Pitäjässä on myös kihlakunnan apteekki ja lääkäri. Apteekissa ei kuulunut olevan suuria herkkuja; Thilemannin tippoja, parannus-plaastaria ja muita jokapäiväisiä rohtoja.

Kirkon arkistosta ei saa suuria ilmoituksia, sillä v. 1714 hävitti ja turmeli vihollinen kaikki vanhat kirjoitukset. Vanhassa kirkkoherra Aleniuksen tekemässä pitäjän kertomuksessa *3 mainitaan: 1597 on ollut nuija-sotaa Sarsan talon tykönä, likellä Vääksyn kartanoa; 1696 - 97 kovia katovuosia; 1708 kauhean kova talvi; 1709 ei lunta ollut paljo missään, vähän jäätä jossakussa paikkaa, edellisen talven kutsui kansa lumi-talveksi, jälkimäisen silo-talveksi; tästä katovuosi seuraavana vuonna 1710. Samana vuonna tultiin joulupäivänä veneellä kirkkoon, mutta seuraavana päivänä, tapanina, ajettiin jo samoja järviä hevosilla; 1713 ja 1714 hävitti ja poltti vihollinen tässä pitäjässä; 1604 rupesi Längelmävesi tuleen alas Iharin koskesta, josta entinen lasku, Sarsa, jäi kuiville. “Se ilkiä Iharin koski saatti Sarsan vaivaiseksi.” Sama onnettomuus on kohdannut Iharin koskea. Kaivanto yhdistää nyt Längelmäveden ja Roineen.

 

*2 Tämä kirjoitus löytyy Pirkkalan pappilassa.

*3 Löytyy emäkirkon arkistossa.

 

 

 

<<Takaisin

 

 

Digitalisoinnin copyright © Salakirjat.
Lainaukset ovat tervetulleita
linkittäessäsi tälle sivulle.