Pohjanmaan asuttamisesta, tutkimus

Yrjö Koskinen, 1857


1. Kainulaiset

2. Pirkkalaiset

3. Pirkkalaisten oikeudet ja säännöt

4. Pohjanmaan Ruotsalaisista

5. Savolaiset

 



Salakirjat Vignetti

 

 

4. Pohjanmaan Ruotsalaisista.

 

Jokainen tietää, että Ruotsalaisia asukkaita nykyänsä asuu pitkin Pohjanmaan rannikkoa, Lapväärtistä, Kokkolaan saakka, ja että nämä asukkaat ovat siinä asuneet niin kauan aikaa, kuin historian päivävalo näitä rantoja valaisee. Kun näitten Ruotsalaisten tulo-aikaa tahdomme keksiä, täytyymeidän siis palata noihin hämäräisiin aika-kausiin, joissa jo ennen olemme Pirkkalaisten jälkiä hakeneet. Eikä ole Ruotsin-väen tulon asiassa niinkään monta valaisevaa seikkaa, kuin Pirkkalaisten historiassa. Kaikki mitä voimme mainita, on taikka riutuvaista kansan-tarinaa taikka omaa epä-vakaista arvelemistamme.

Ensimäinen kysymys tässä vaikeassa tutkimuksessamme on se, olivatko Ruotsalaiset vai Suomalaisetko ensinnä näille seuduille asettuneet. Tosin on jo Messenio koko tämän asian omasta päästään selitellyt, vakuuttaen, että muka Birger-Jaarli retkellänsä Hämäläisiä vastaan nousi maalle Mustasaaren pai­koilla, löi “Pohjalaiset“ (s. o. Pohjanmaassa asuvat Suoma­laiset), asutti maan Ruotsalaisilla uutis-asukkailla ja perusti kaksi seurakunta, Mustasaaren ja Pietarsaaren. Mutta koko tämä juttu on sittemmin osoitettu perättömäksi loruksi *44, ja ylempänä olemme jo näyttäneetkin, että Suomalaiset Pohjanmaahan tulivat vasta Birger-Jaarlin retkeä myöhempänä. Muut todis­tukset kuitenkin vahvistavat sen luulon, että Suomalaiset Poh­janmaassa ovat alkuperäisemmät kuin Ruotsalaiset ja ovat Ruotsalaistenkin nykyistä alaa hallussaan pitäneet.

Ensimäisenä todistuksena ovat Suomenkieliset paikan­nimet Ruotsinväen paikkakunnassa. Pitkin koko Ruotsalaisten aluetta Lapväärtistä Kokkolaan saakka on koko rantamaa täynnänsä suomenkielisiä nimiä, ei ainoastaan Suomenväen rajoilla, vaan etäisemmässäkin ulko-saaristossa. Määrätön olisi tässä luetella kaikkia, muutamia meidän kuitenkin täytyy mainita, varsinkin Merenkurkun avarasta saaristosta. Jo Merenkurkun ruotsalainen nimi “Qvarcken”, joka on suomen-alaisesta vään­netty, näyttää todistavan, että Suomalaiset olivat ensimäiset kulkijat näillä vesillä. Muut nimet todistavat samalle päin. Mustasaari, Raippaluoto (”Replot“), Koivulahti (“Qveflax“) ja Maksamo ( “Maxmö”) ovat ne seurakunnat, jotka tämän saa­riston käsittävät. Päätteet: -sor (saari), -lot (luoto) ja -lax (läksi, lahti), sekä pääte -mo, joka myöskin on suomalainen, *45 ovat näillä seuduin hyvin tavalliset. Maksamon saaristossa tavataan esm. Pirkkaluoto (“Pirklot“, ehkä Pirkkalaisten luoto?), Riitaluoto (“Riitalot“), “Korpislot “, “Ernlot“, “Tosplot“, “Pudimo“, “Wilkmo“, “Särkimo“, “Teugmo”, “Qvimo” (Kuivimo?). Mannermaalla taas ovat useat kylän-nimet ruotsalaisissa seura­kunnissa suomenkielisiä, esm. Vöyrissä: Oravainen, Tukkur (Tuhkuri), Rekipelto, Rökiö, Mäkipää, Karvat (Karvatti), Kovijoki, — ja Mustasaaren pitäjässä: Iskmo, Wassor, Wasklot, Aniksor (Annikansaari), Petsmo, Höstves (Höystövesi?) j. n. e. Tämän luettelon voisimme kovin pitkäksi venyttää, jos lähdemme etelään taikka pohjaseen. Tavallisissa kartoissakin tapaamme etelään mennessä nimet: Maalahti, Petalahti, Pielahti, Tiukka (Tjöck). Erityisillä taloillakin on toisinansa suomalaiset nimet, esm. Pietarsaaren pitäjässä useat Tarvosen-nimiset talot eri-paikoilla, ja Vöyrissä Bertbyn kylässä “Auras“ (Auranen) ni­minen talo, joka kuitenkin aikojen kuluessa on saanut muute­tun nimen: “Backills“ *46 — Kaikki nämä paikannimet Ruotsa­laisessa paikkakunnassa todistavat selvästi, että maa ennen oli ollut Suomalaisten hallussa, ja että nämä olivat siihen oikein asumaan asettuneet, koska heidän antamat nimet eivät muuten olisi niin luopumattomasti kiintyneet kyliinkin *47. Tosin voimme muutamista näistä paikoista arvata, että ne vasta myöhempinä aikoina ovat menneet Suomalaisten käsistä Ruotsalaisillen. Mutta tämä on voinut tapahtua ainoastaan molempien kansalli­suuksien rajalla. Jos kaikki kansan-tarinat tarkasti näiltä seuduilta ko'ottaisiin, niin voisi ehkä niistä paljon selitystä näille seikoille tulla. Sen vähän, mikä meidän on sopinut onkeemme ottaa, tahdomme tässä julkaista, toivoen muualta vielä lisää ilmaantuvan.

Oravaisten seurakunta on nykyänsä kokonaan ruotsalai­nen, mutta nämä Ruotsalaiset kuitenkin tietävät alku-asukasten olleen Suomalaisia ja juttelevatkin mistä nimi semmoinen on saatu. Eräs kalastaja oli muka ensimäinen asukas, joka rakensi kodan itsellensä asumukseksi. Jälkeen päin tuli siihen toinen­kin mies, joka myöskin haki asun-siaa. Mutta molempien oli siinä liian ahdas olla, josta syystä entinen asukas päätti pois muuttaa ja möi siis kotansa toiselle. Tämä oli tulo-matkallansa ampunut joukon oravia, joitten nahat hän nyt antoi kodan hin­nasta. Siitäpä nimi Oravainen. Sittemmin rupesi myöskin Länsi-pohjan miehiä käydä siellä kalastamassa, ensinnä ainoas­taan kesän aiaksi. Mutta vähitellen muuttivat sinne varsinai­siksi asukkaiksi. — Muutoin mainitaan että Wöyrin ja Ora­vaisten seurakunnat olivat ensialussa olleet kappelina, edellinen (Wöyri) Ison-kyrön alla ja jälkimäinen Pietarsaaren alla. Pitä­jän raja oli käynyt Tuhkurin kylän paikoilla. Kesän aikoina pitivät Iso-kyröläiset karjansa Kimon rauta-ruukin paikalla, ja oli heidän aittojansa seisonut missä nykyään ylinen hamari on *48.

Jos tämä muinais-tarina näyttää todistavan, että Oravai­sissa ensinnä oli Suomalaisia, ja että Ruotsalaiset sinne tuli­vat Länsipohjasta, niin Vöyriläisten muinais-muistot kertovat heidänkin muuttaneen Suomalaisten asunsioille, mutta ei Länsi­pohjasta, vaan Daalaen maakunnasta. Muutoin nämä muistot vahvistavat, mitä näitten ruotsalais-pitäjien kielistäkin havai­taan, että Ruotsalaiset tulivat monesta eri maakunnasta. Vöyri­läisten muinais-tarina kuuluu näin:
Vanhain ihmisten puheen mukaan ovat Suomalaiset ennen vanhaan olleet pakanoita ja käyneet Ruotsissa rosvoamassa. Ruotsalaiset silloin päättivät käännyttää Suomen kansan kristin­uskoon, ja tämä tapahtuikin sotavoimalla, jolloin Suomalaiset tekivät kiivasta vasta-rintaa, mutta sitten muuttivat ylemmäksi yli-maahan, jättäen osan rannikosta autioksi. Silloin Ruotsin hallitus toimitti tänne väkeä sekä suosiolla että pakolla useista paikoista Ruotsista. Isoin osa Wöyriin tulleita mai­nitaan olleen Daalaen maakunnasta. — Aian kuluessa on hämmennyksiä tapahtunut, jotta Ruotsalaiset, Jotka ovat Suoma­laisten sekaan muuttaneet, ovat tulleet Suomalaisiksi, ja Suo­malaiset taas Ruotsin-väen seassa ruotsintuneet.

Vaikea on tosin sanoa, onko tämän jutun alku-puoli sel­vää muinais-muistoa, vai osaksi kirjoista haettua tietoa. Mutta ainakin tarinan pää-osa näyttää olevan polvesta polveen kul­kenutta muinais-muistoa. Tämä on sitä todennäköisempi, koska Vöyriläiset muutoinkin ovat säilyttäneet tietoja isi-isiensä ta­voista ja otoista. Tarina juttelee, että Ulvis-nimisessä talossa Karvatin kylässä kokoontuivat niinkutsutut “Suuret Isät“ (Stor-fäderna) istuen pitkän pöydän ympärillä keskustelemuksissaan. Täksi kokoukseksi valmistettiin aina seitsemän lajia kalaruokaa, mutta mistä oli keskusteltu, ei enää tiedetä. Muutoin maini­taan joku arvon-eroitus asukasten seassa, jotta pidoissa eivät suuret talonpoiat syöneet eikä juoneet vähäisten talollisten kanssa yhdestä astiasta. Erityisiä sukuja mainitaan, esm. Ulvis-suku, joka kehutaan kovin ahkeraksi ja työtä ahkuavaksi, samate Kälaks-suku, jonka hallussa nykyinen kirkkoherras-talo oli ollut *48.

Ihmeellistä kyllä olisi, jos ei Suomalaisillakin mikään muisto näistä tapauksista olisi säilynyt, mitenkä rantamaa on heiltä pois mennyt ja tullut heidän muukalaisten napuriensa valtoihin. Yleensä ei tosin Suu-pohjan Suomalaisilla liene paljon muinais-tarinoita, varsinkin siitä syystä, että suuret historialliset tapaukset, niinkuin Nuijasota ja Iso-viha, ovat raunioillansa peittäneet kaikki entiset seikat ja olot. Mutta luultavasti kuitenkin joku vähäinen hoku on tuolla täällä säilynyt. Semmoiset riutuvaiset ho'ut olisi jo kyllä aika korjata historian omiksi, koska ne muuten luultavasti ennen pitkää häviävät uuden-aikaisen sivistyksen alta. Yhden ainoan olemme osanneet sivu-mennessä kerätä Karijoen kappelista, ja jul­kaisemme sen tänne jotenkin samoilla sanoilla, kuin se meille paikalla kerrottiin. Tarina kuuluu näin:

Koko tämä maa on ensinnä ollut Suomalaisten hallussa, mutta sitten tulivat Ruotsalaiset ja ottivat rantamaat valtoi­hinsa ikäänkuin pienellä sodalla. Kun he silloin saivat Suo­malaiset pakenemaan, niin ilosta hurrasivat, ja siitäpä heitä vielä nykyänsäkin  Hurri-nimellä kutsutaan.

Tämä tarina on siitä merkillinen, että se antaa selityksen tuohon tavalliseen herjaus-nimeen, jonka Suomalaiset antavat Pohjanmaan Ruotsalaisille. Muutoin se vahvistaa Vöyriläisten tarinan, että muka Ruotsinväki oli väki-voimalla rantamaan valloittanut. Suomenkieliset paikan-nimet jo kyllä todistavat, että. tämä rantamaa oli Suomalaisten hallussa ollut, ja arvat­tava on, etteivät nämä suosiolla jättäneet asuntojansa. Liikaa ei siis liene, jos näitten todistusten nojassa otamme tämän asian jotenkin täydeksi historialliseksi todeksi.

Nyt tulee kysymys, mihinkä aikaan Ruotsalaisten tulo tapahtui, ja tässä seikassa on meillä melkein vieläkin vähem­min osviittoja kuin edellisessä. Arvattava on, että Ruotsa­laiset, vaikka monta paikan-nimeä Suomalaisilta perivät, kui­tenkin monta nimeä itsekin panivat, ja näitä nimiä on epäile­mättä Lapväärti, ruotsiksi Lappfjärd, jossa nimessä kumminkin loppupuoli: fjärd (vesi, selkä) on vasta Ruotsalaisten tultua voinut syntyä. Sattumuksesta on tapahtunut, että tämä nimi jo v. 1303 mainitaan eräässä säilyneessä kuninkaan kirjeessä. Mainittuna vuonna kirjoittaa Birger kuningas Tukholmasta, että muka kolme miestä: “Mikael de Lappafaerd (Lappfjärd'istä), Andar de Sastamell (Sastamolasta, Merikarviasta?) ja Tobbe de Tenka (ehkä Tiukka?), olivat käyneet valittamassa, kuinka entiseltä Hämeen voudilta Haraldilta olivat saaneet luvan vil­jellä muutamia metsä-paikkoja Hämeessä ja siihen taloja tehneetkin ja kuinka heitä nyt niistä ahdistetaan. “Siis koska rakkaalle veljellemme Waldemar herttualle on edullisempi, että hänen maansa taitavilla soveliailla miehillä viljellään ja asu­taan, kuin että autioksi heitetään”, — niin kuningas käskee, että nämä miehet saavat viljelemänsä maan rauhassa pitää *49. Tästä nyt emme tosin muuta voi täydellä varmuudella päättää, kuin että v. 1303 löytyi Suomessa Lappfaerd eli Lappfjärd niminen paikka, ja tuskin tahtonee kukaan kieltää, että tämä oli se nykyinen, jonka Suomalaiset vääntävät Lappväärtiksi. Ruotsalaisia asukkaita siis jo silloin oli Pohjanmaassa, ja koska Suomalaistenkin tulo Pohjanmaahan on arvattu tapah­tuneeksi vasta joku aika Birger-Jaarlin retken jälkeen, niin ei Ruotsalaisten tuloa sovi asettaa aivan monta aikaa ennen vuotta 1300. Sivu-mennessä tahdomme vielä tätäyllä-mainittua kunin­kaan-kirjettä tutkiella. Siinä sanotaan näitten (Ruotsalaisten) miesten ruvenneen uutis-tiloja tekemään Hämeen metsissä ja Hämeen voudilta siihen lupaa saaneen. Mutta vaikea on uskoa, että nämä miehet olisivat muuttaneet keskelle muukalaista maata Rautalammen, Wiitasaaren ja Saarijärven paikoille, missä seu­raavina vuosi-satoina Hämeen takamaat olivat. Paljoa toden­näköisempi on se, että Hämeen maa ja lääni (voutikunta) vielä tähän aikaan käsitti Ylisen Satakunnan ja koko Suomenpuo­lisen Pohjanmaan *50 ja että nämä “metsä-paikat Hämeessä” eivät muuta ole kuin Suu-pohjan rannikko, jossa eivät suin­kaan Suomalaiset, joitten pesäpaikka Kyrössä oli, vielä ennät­täneet paljon korpea raivata. Sekin asia, että uutis-asukkaat nimitetään: Mikael de Lappafaerd j. n. e., näyttää tätä luuloa vahvistavan; sillä luonnollisinta on, että heidän silloista asun-paikkaa mainittiin, eikä sitä mistä muka olisivat Hämeen met­siin muuttaneet. Tämä vielä vahvistaisi luulomme, että Ruot­salaisten tulo tapahtui vähäistä ennen vuotta 1300. Näillä aloilta hallitsi tuo nerokas marski Torkel Knuutinpoika, joka Karjalan valloitti ja koetti levittää Ruotsin vallan Inkeriinkin. Se on kyllä mahdollista, että sama innokas mies toimitti Ruot­salaisia uutis-asukkaita Pohjanmaahan, vaikka aika-kirjat eivät siitä mitään mainitse. Muutoin täytyy meidän heittää nämä seikat lukijan arvosteltavaksi, koska meidän arvelemisct eivät siinä, asiassa ole enempi-arvoisia kuin muittenkaan. Luulemme kuitenkin osoittaneemme, millä kannalla tämä kysymys on ja kuinka vähäisetkin todistukset jo voisivat sille selkoa lisätä. Varsin tarpeellinen olisi tutkimuksen alla saada, mihinkä Ruot­sin maakuntiin näitten Pohjan Ruotsalaisten kieli-murteet viit­taavat. Että ne toisistansa paljon eriävät Närpiössä, Musta­saaressa, Vöyrissä ja Pietarsaaresta, on tuttu asia, mutta me emme tästä seikasta voi mitään selitystä antaa. Taidamme ainoastaan ilmoittaa, että eräs ruotsinkielen tarkka tuntija Ruotsista on luvannut tätä tarkoitusta varten pian aikaa tänne tulla.

Vielä meidän on tutkiminen kuinka avaralle Ruotsalaisten asun-siat ensi-aikoina ulottuivat. Niinkuin Ruotsin-väki nytkin asuu, on heidän alansa jotenkin kaita, jotta tavallisesti ainoas­taan rantaseurakunnat ovat niitten hallussa. Kuitenkin voimme selvästi nähdä, että heidän alansa on etinen vanhaan ollut vie­läkin kaidempi. Paitsi sitä, ettähe vuosi-satojen kuluessa ovat suuren alan vesijättöä mereltä saaneet, koska maa tällä puolen äkimmin ylenee kuin muualla Suomessa, niin on muutamissa paikoin miesmuistinkin aikoina Suomalaisuus hävinnyt, missä se on sattunut yhteen seurakuntaan lukusamman Ruotsalaisuu­den kanssa. Niinpä on tapahtunut Joensuun pitäjässä, jossa Suomalaisuus arvattavasti ensinnä ulottui Lapuanjokea myöten merelle saakka eroittaen Pietarsaaren ja Vöyrin Ruotsalaiset toisistansa. Vähänkyrön Suomalaiset pääsevät nytkin vielä merellä Mullon paikoilla, missä syvä merenlahti tunkeuu maa­han. Mutta noin viisikymmentä vuotta takaperin ulottui Suo­malaisten ala myöskin Kyröjokea myöten alemmaksi Musta­saaren pitäjään, missä kylät: Miekka, Staurila ja Woitila ovat. Papiston väärä into ja rahvaan oma turhan-aikainen luulo ruotsin­kielen korkeasta arvosta ovat suomenkielen alaa vähentäneet. Kaupungitkin, jotka kaikki ovat Ruotsalaisten aluessa, ovat ruotsinkielelle voittoa valmistaneet. Että Suomalaiset ennen ovat asuneet lähempänä meren rantaa, on arvattava siitäkin, kun mainitaan heidän yhdessä Ruotsalaisten kanssa kalastaneen ulko-saaristossa. Mikkelinsaarissa (Vöyrin saaristossa) on paikka nimeltä: “Finnhamnen” (Suomensatama), jossa mainitaan olleeni suuri kalastus-kylä, toinen puoli Suomalaisten, toinen Ruotsa­laisten. V. 1714 lähti paljo väkeä sinne pakoon. Sataman länsi-puolella näkyy vielä kaksi kivimuureilla ympäröittyä kal­mistoa, joihin silloin oli haudattu, Suomalaisia toiseen ja toiseen Ruotsalaisia *51. Muutoin mainitaan tämän Ison-vihan Vöyrissä vähäisen levittäneen Suomalaisten alaa, koska Ruotsalaiset lähtivät Ruotsinpuolelle pakoon ja Suomalaisia sill’aikaa rupesi muutamissa kylissä asumaan. Rauhan tultua täytyi tosin näitten lähteä pois palaavien omistajien alta; mutta muutamien talojen olivat sekä omistajat että kaikki perilliset kuolleet, ja silloin jäivät jossakussa talossa Suomalaiset asumaan, mutta ovat sitten ruotsintuneet *51. - Härmän rajalla on Vöyrissä vielä­kin Suomalaisia.

Mutta jos Ruotsalaisuus on näillä paikoilla aikojen kulu­essa vähän alansa levittänyt, niin se etelässä päin näyttää ennen vanhaan ulottuneen paljoa edemmäksi rantaa pitkin, kuin nykyänsä. Tätä nykyä Ruotsalaisuus jotenkin loppuu, niissä Pohjanmaakin; ainoastaan muutamat kyläkunnat Meri­karviassa puhuvat ruotsia, mutta kaikki osaavat suomea. Toi­sin on kuitenkin ennen ollut laita. Sekä siitä, mitä rahvas itse mainitsee ja mitä vielä mies-muistin aioista tiedetään, että paikkojenkin nimistä havaitaan selvästi Ruotsalaisuuden tässä ennen vallinneen, vaikka Suomalaisuus aikaa-voittaen on voiton saanut *52. Ranta-syrjässä näkyy Ruotsalaisuuden viimeinen pako-paikka olevan. Jos Merikarviasta etelään menemme Ulvilan pitäjän sisälle, niin tapaamme Ruotsalaisuuden jäännöksiä vielä selvästi Ahlaisissa *53. Molemmissa Ahlaisten kylissä on vielä tänään monituisia, jotka lukevat ruotsia ja silloin tällöin keskenänsäkin puhuvat suomen-sekaista ruotsia. Koska ruotsin­taito pidetään suurena kunniana, niin pidetään siitä väkisinkin kiinni, ollaan huonot lukemaan ja vieläkin huonommat luettua ymmärtämään. Muutamissa Ahlaisten luodoissa puhutaan sel­vempää ruotsia kuin mannermaalla. Ennen vuotta 1825 vuo­roteltiin suomalainen ja ruotsalainen jumalan-palvelus, mutta silloin määrättiin kaksi suomalaista kirkonmenoa yhtä ruotsa­laista vastaan, koska oli Suomalaisia melkein kaksi vertaa. Nyt jo ovat Ruotsalaiset niin vähentyneet, että ruotsalainen kirkonmeno pidetään ainoastaan joka neljäs sunnuntai. Ei ole yhtäkään ainoata nyt enää, joka ei ruotsia hyvin ymmärrä ja käyttää taida. Paikkojen nimistä voimme arvata, että koko Ulvilan länsi-puoli meren partaalla on ennen maailmassa ollut ruotsalainen. Ulvilan pitäjä on vanhimpia, jo vuodelta 1311, ja merkillistä on, että kun kuningas Eerikki Maununpoika v. 1357 vahvistaa isänsä antamat kauppa-oikeudet Pohjanmaan Ruotsalaisille, siinä luetellaan Ulvilalaiset, Mustasaarelaiset, Pie­tarsaarelaiset ja Närpiöläiset *54. Varsin epäilemättömänä pi­dämme siis sen asian, että Ruotsalainen uutis-asutus ensi-aikoina ulottui Kokemäenjoen suusta asti pohjaseen, pitkänä mutta kapeana ja muutamissa paikoin katkaistuna kaistana pit­kin meren parrasta.

Jos lähdemme Kokemäenjokea ylöspäin, niin meitä tosin tapaa paljon historiallisia muinais-muistoja, mutta Ruotsalaisuu­den jälkiä emme havaitse. Ulvilan pitäjän itäisessä osassa ovat meikein kaikki vanhat paikannimet suomalaisia taikka ka­tolilaisista nimistä muodosteltuja *55. Se seikka, että usealla paikalla Ulvilassa kaksi nimeä on, toinen ruotsalainen toinen vallan suomalainen, todistaa molempien kansallisuutten tässä toisiinsa koskeneen  *56. Kokemäen pitäjässä taas on paljastaan suomalaisia nimiä. Tässä se Pyhän Henrikin saarnahuone on, josta arvata sopii tämän olevan kristin uskon vanhimpia pesä­paikkoja Suomessa, kuten myöskin nimitys “Vanha kirkko” osoittaa. Tässäpä myöskin muinais-taru mainitsee kaupungin olleen, nimeltä Teljän-kaupunki, joka olisi ollut Ulvilan kau­pungin ja Porin esi-vanhin *57. Saksankivi, missä kauppiaat olisivat tavaransa ylös panneet, ja Käräjämäki (pohjoispuolella jokea, Kokemäen kirkkoa vähää alempana), missä olisi kah­dentoista kiven päällä käräjiä istuttu, vielä näytetään. Myös­kin mainitaan näillä seuduin joku linnan-tapainen, jonka kunin­gas Albrekti antoi Satakuntalaisten pyynnön mukaan hävittää, mutta jonka oikeasta alusta ei tietoa ole *58. Näistä seikoista näemme, ettäKokemäki vanhaan aikaan oli yhteis-elämän sydän-paikkoja. Merkillistä on, että samassa pitäjässä, Harja­vallan kappelissa, pohjoispuolella jokea tapaamme Pirkkala-nimisenkylän. Tässäkö siis olisi myöskin ollut Pirkkalaisten alku-pesiä? Muutama historiallinenkin todistus näyttää sinne päin viittaavan. Kun vuoden 1374 paikoilla Upsalan arkipispa ja Turun pispa riitaantuivat hiippakuntiensa rajoista Pohjan­maassa, niin Turun pispa pyysi Satakunnan miehiltä todistusta asiassa. Nyt kokoontui Satakunnan Yhteys eli Satakunnan säädyt (“Communitas Satagundie “) Heinäkuun 16 p. 1374 Kokemäen kirkolle ja todistavat sekä omasta huomiostaan tietävänsä että myöskin esi-isäinsä todistuksista täyden tiedon saaneensa, että muka hiippakuntien raja aina oli käynyt Tornion ja liemin välillä (Kaakamassa) *59. Tämä ainakin todistaa, että näitten Satakunnan miesten oli vanhastaan tapa käydä Pohjan perillä. Nimi: “Satakunnan Yhteys“ ja ehkä itse sana “Satakuntaakin”, joka v. 1334 ensikerran vanhoissa kirjoissa ilmestyy, taitavat merkitä jotakin semmoista kauppa-yhteyttä kuin Pirkkalaisten oli. Mutta jos niin olisikin, — jos Pirkkalaisten kotoperä oli­sikin Kokemäestä haettava, onhan sittenkin todennäköisintä, että olivat pelkkää Suomen sukua. Ettei kuitenkaan yksistään Kokemäkeläisten todistusta haettu tässä raja-riidassa, näemme eräästä Drotseti Bo Juhanpoian kirjeestä, jossa mainitaan, että vanhat miehet Pohjanmaalla, Ulvilassa, Kokemäellä ja Pirk­kalassa vakuuttavat näitten rajojen jo toista sataa vuotta pysyneen *60. Mahdollista olisi, että. Pirkkalais-seuran ensimäiset asunnot ulottuivat pitkin Kokemäen-jokea Pirkkalan ky­lästä Pirkkalan pitäjään saakka. Tuskin on toivomistakaan, että näihin seikkoihin koskaan täydellistä selitystä saadaan. Mekin olemme tänne jo kylläksi, miltei liiaksi, epä-vakaisia arveluksia esittäneet.

Kaksi kansan-lahkoa olemme nyt Pohjanmaassa keksineet ja synty-perältänsä, miten mahdollista, tutkineet: Hämäläiset ja Ruotsalaiset. Vielä on meillä yksi siirtokunta jälillä: Savo­laisten, joitten tuloaika on paljoa myöhäisempi ja siitä syystä paljoa selvempikin. Niistä ei tarvitse meidän aivan laveasti tässä lausua, koska heidän siirtymisensä pää-johtoa ennen on kylläksi selitetty *61

 

 

*44 ks. Scondia Illustrata X, siv. 9; Rein, De loco, quo appulerit Birgerus Dux, on osoittanut tämän jutun perättömyyttä.

*45 Pääte -mo tavataan useasti suomalaisissa nimissä, esm.: Ojamo, Untamo (Ruokolahdessa), Uittamo (Vanajavedellä), Otamo (Merikarviassa), Purimo ja Siikamo (Hämeenkyrössä), Paltamo, Sotkamo, Kuusamo, Rauramo, Kostamo j. n. e. Onko tämä pääte alkuansa lyhennys sanasta: maa, vai muutettu Lausukko-päätteestä: -ma (Sianto III), emme tahdo päättää.

*46 ks. Lautamies Lassus'en käsikirjoitus Vöyrin kirkko-arkistossa. Tästä jotenkin rikkaasta lähteestä otamme kohta muutamat tärkeät muinaistarut.

*47 Kirjassa "Finl. framst. i teck.", siv. 229, vakuutetaan, että Suomalaistenkin alueessa löytyy toisinaan vaikka harvassa Ruotsinkielisiä nimiä. Tämä on kyllä totta; sillä kun ruotsi on ollut valtakielenä, on toisinaan tullut taloille ruotsalaisia nimiä. Mutta Simsiön-vuori Lapualla, jonka mainittu kirja ottaa esimerkiksi, on pelkkää suomea, eikä mikään "Simsjö"!

*48 Kaikki nämä Vöyrin tarinat ovat Lassusen käsikirjoituksesta.

*49 ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 214 ja Sylloge Mon., sekä Liljegren, Diplomatarium N:o 1318. Aikamäärä kirjoitetaan "MCCC. III. Kalend. Junii", jonka Liljegren selittää: v. 1300 Toukok. 30 p., mutta Porthan: v. 1303 Kesäk. 1p. Koska Waldemar tuli Suomen herttuaksi v. 1302, niin lienee Porthanin selitys oikea.

*50 Juuri näillä aioin jaettiin Suomi linnojen väliin kolmeen lääniin: Turun, Hämeen ja Wiipuriin, mutta mitä kuhunkin lääniin kuului ei tarkoin tunneta. Wiipurin alle kuitenkin luettiin Uusmaa, ja tästäpä sopii arvata, että Hämeen lääni levisi enemmän pohjaseen ja luoteesen. ks. Porthan.

*Chron. Ep. siw. 135, 136. Korsholman lääniä ei vielä ollut ja itse Korsholman linnaakaan ei vielä sataan vuoteen mainita.

*51 Lassusen käsikirjoituksesta.

*52 Merikarvia kutsutaan ruotsiksi: Sastmola, ja tänne saamme ehkä sovittaa sen "andar de Sastamell", joka Birger-kuninkaan kirjeessä mainitaan. "Saslamell" lienee ollut ensimäisen talon tai kylän nimi. Muutoin ovat tutkijat aina tämän paikan sekoittaneet Sastamalan pitäjän kanssa, joka on peräti toista. Merikarvia vasta Opinpuhdistuksen jälkeen eroitettiin Ulvilasta, mutta Sastamala jo aikasin pitäjänä mainitaan (ehkä jo v. 1340, Santamala? ks. Porthan, Chr. Ep. 253) ja on nykyiset Karkku ja Tyrvää; ks. Koskinen, Suomi 1851 siv. 84, ja Warelius, Suomi 1854 siv. 141.

*53 Ulvilan seikoista on hra Edv, Avellan ystävyydellä meille tiedot antanut.

*54 ks. Messenion Scondia Illustrata X, siv. 16.

*55 Nimet: Kaurabäck, Kurvik, Kilholm ja Fristedt ovat myöhempää syntyperää.

*56 Esm. Soinila ja Svensby, Suosmeri ja Svartsmark, Harjunpää ja Härpö, Kuuminainen ja Kumnäs, Kokemäensaari ja Inderö, Pietniemi ja Persnäs j. n. e. Kaikki isommat saaret sekä joen suussa että meressä kantavat ruotsalaisia nimiä, esm. Yytteri (Ytterö), Truutholma, Pastuskäri (Bastuskär) j. n. e., mutta pienemmät luodot suomalaisia, luultavasti myöhemmin pantuja. Edv. Avellan.

*57 ks. Fortelius, De primis initiis Björneburgi. Että Kokemäen kirkko kutsuttiin Vanhaksi kirkoksi, mainitaan Porthan, Chron. Ep. siv. 119.

*58 ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 304. Porthan arvelee tämän linnan rakennetuksi näinä edellisinä rauhattomina aikoina. Emmekä voisi Korsholmankin linnasta samaa arvata, että se vasta 14:nnen vuosisadan keskipaikoilla tai lopulla oli rakennettu?

*59 ks. De Bircarlis, siv. 27-29.

*60 ks. Porthan, Chron. siv. 375.

*61 ks. Nuijasota I siv. 35 seurr.


 

 

 

<<Takaisin

 

 

Digitalisoinnin copyright © Salakirjat.
Lainaukset ovat tervetulleita
linkittäessäsi tälle sivulle.