Kysymykseen: Mikä on Sampo? on meillä viimeksi vastattu: se oli alkujaan "lentävä hirviö" tahi vielä täydellisemmin: "lentävä rikkauksia tuottava tai rikkauksia vartioiva otus" *1. Tämä käsitys Sammosta on siis käsitteenä olemassa. Mutta emmekö millään lailla voi saada tarkempaa käsitystä sen mystillisestä todellisuudesta? Mitä selvitystä muinaistieteemme tietää tähän asiaan antaa? Tahdon osoittaa ettei se ole jäävä selvitystä vaille. Päästäkseni kohta "in medias res" aion yleisissä piirteissä ottaa vastatakseni mitä muinaistiede tietää antaa kysymykseen: mikä on Perman Sampo? sillä luulen, että se on oikeastaan sama kysymys kuin se ensimäinenkin, mutta lähemmältä katsottuna.

Aiheen tähän kirjoitukseen on lähimmin kuitenkin antanut kaksi venäjänkielistä julkaisua, joissa löydämme paljon uusia aineksia kysymyksen valaisemiseksi *2. Toinen on metsänhoitaja Th. A. Teplouhovin tekemä. Hän asuu Perman läheisyydessä ja omistaa moneen tuhanteen nousevan muinaiskaluston, jonka kokoamisen hänen isänsä pani alulle. Hänen teoksensa nimi on: Permalaisten tshudien muinaiskalut tarumaisten ihmisten ja eläinten muodoissa. 3 kuvataululla. 8:0 74 sivua *3. Toisen tutkimuksen julkaisi professori Moskovan yliopistossa D. N. Anutshin v. 1899 nimellä: Lisiä Uralin seuduilla asuneiden tshudein taiteen ja uskonnon historiaan. Lentäviä lintuja ja siivillä varustettuja myytillisiä otuksia esittäviä tshudilaiskuvia. 3 kuvataululla ja 129 kuvalla tekstissä. 4:0 74 sivua *4.

"Tshudeilla" kahden puolen Uralia käsitetään, niinkuin tunnettu, varsinkin muinaisia Suomen sukuisia kansoja. Näitten kansojen mytologiaan katsoen molemmat mainitut venäläiset tutkimukset ajatukseni mukaan ovat suuriarvoiset. Näiden julkaisujen johdosta tahdon sentähden esittää mitä vastausta voi antaa asettamaani kysymykseen, käyttäen avuksi muutamia J. R. Aspelinin jo julkaisemia kuvia *5. Ainoastaan kuva 2 on uusi ja tavataan molemmissa mainituissa venäläisissä julkaisuissa.

Perman myytilliset eläimet voipi jakaa kahteen isoon ryhmään, joista toinen käsittää otuksia, joiden eri osat ovat saadut erilaisista eläimistä. Toiseen ryhmään on luettava otuksia, joissa ihmisen ja eläimen muodot ovat jollakin tavalla yhdistetyt s. o. "lintuidoleja" ja "lohikäärmeitä".

Tärkein otus edellisessä ryhmässä näkyy olleen se, jota mainitut venäl. tutkijat kutsuvat matelijaksi eli "suomukoksi" Anutshinin mukaan on 1870-luvulla sitä löydetty Kasanin läänissä muutamia limsiöstä tehtyjä kappaleita, joita kuitenkaan ei tarkemmin kerrota, eikä kuvata. Kun tiedetään, että uskonnollisissa tarkoituksissa usein kiviaikaa paljon myöhempinäkin aikoina on käytetty kivisiä aseita, jotka osoittavat niillä harjoitetun tavan vanhuutta ja pyhyyttä, niin tämä löytö on tärkeä. Niinpä joku tutkija mainitsee, että tsheremissit uhrieläintä tapettaissa vielä miesmuistissa ovat käyttäneet kiviveistä. Niinkuin tunnettu oli juutalaisilla ainakin Mooseksen aikana (2 Mooseksen kirjan 4: 25) "ympärileikkauksessa" vielä aseena kiviveitsi.

Suomukkojen luokkaan lukee Teplouhov myös syyllä erään majavan näköisen eläimen, joka on löydetty Galitshin seuduilla Kostroman läänissä muutamien pronssiajan esineitten ja epäjumalain kuvien kanssa (kuva 1) *6. Perman rauta-ajan löydöissä nämät eläimet ovat verraten tavallisia, joko yksitellen tahi yhteydessä muitten tarumaisten otusten kanssa. Yksitellen löydetyistä suomukoista lienee se hyvin tyypillinen, joka nähdään kuvassa 2. "Se kuvaa jonkun nelijalkaisen eläimen ja kalan välistä otusta, joka yleisessä luonteessa muistuttaa sisiliskoa tahi krokodilia. Ruumis ja pää ovat vähän kalantapaisia, mutta silmä ja sierain villieläimen. Paitsi sitä on alaleuka yläleukaa pidempi ja sille on annettu ylöspäin keinotetun ja kierretyn sarven muoto. Toinen sarvi on niskassa. Jalat ovat lyhyet ja ihmisen käden tapaiset (ja varustetut kolmella varpaalla kukin)*7, häntä lyhyt ja kalan purstoa muistuttava. Selässä on kyttyrä ja sen alla kolme viivaa, jotka eivät liene merkitystä vailla. Tässä muodossa se on siis sekä maa- että vesieläin, ja paitsi sitä vielä yksisarviainen.

Eräässä pronssilevyssä (kuva 3) näemme kaksikin suomukkoa kuvattuna, mutta vähän toista muotoa. Niillä on suomuksia pitkin ruumista ja 3 varvasta kussakin jalassa. Eläinten välissä on 4 vatia. Semmoisia kerrotaan vogulien vieläkin asettavan idoliensa eteen, "jotta jumalan hevonen voisi kavioillaan niille astua" (Anutshin s. 51). Arvattavaa on, että ne suuriarvoiset intialaiset ja muualta kotoisin olevat hopeavadit, joita niin suuressa määrässä on löydetty Permassa, käytettiin uhrivateina, johon tapaan kuvattu pronssilevy juuri viitannee. Samaa omituista otusta tarkoittanee myös eräs sammakon tahi kilpikonnan näköinen eläinkuva (kuva 4). Sillä lienee kuitenkin liian pitkäkuono ollakseen tavallinen sammakko. Joka tapauksessa kolme varvasta tahi kynttä kussakin jalassa ei ole luonnon mukaista, olkoon sen esikuvana sitten sammakko tahi kilpikonna, vaan liittää se luku sen suomukkojen yleiseen sukuun eli tyyppiin, jota paitsi suomusviiva selässä on usein tavattava tuntomerkki näissä otuksissa (vrt. kuvaan 3).

Kasanilainen professori Sorokin, joka arv. 1870-luvun alussa teki tutkimusmatkan vogulien luo, näki heidän idoliensa joukossa metallisen eläinkuvan, joka hänestä muistutti salamanteria tahi sisiliskoa ja jolla oli 3 varvasta kussakin lyhyessä jalassa sekä suomuksia selässä. Anutshin kuvaa muutamia lentäviä otuksia, jotka nähtävästi ovat samaa alkuperää, kuin edellä kerrotut tarueläimet. Eräällä näistä linnuista on pedollinen, eräässä toisessa käärmeeseen vivahtava pää, kolme varvasta jalassa ja kussakin siivessä kolme höyhentä. Näiden höyhenien alkua kaiketi tarkoittivat nuo 3 viivaa kuvassa 2 kuvatun suomukon ruumiissa. Siis tämä otus tarvittaissa osaa myös lentää. Tähän lajiin tarueläimiä on myös luettava semmoinen eläin, kuin nähdään kuvassa 5 ja jolla on pedon pää linnun kumpaisessakin päässä. Putkella varustettuna on esine ripustettava ehkä noidan pukuun. Niinkuin jo edellisessä huomautettiin, muistuttaa kuvassa 2 kuvattu otuksemme myöskin kalaa, jonka muodossa se toisinaan selvemmin esiintyykin e. m. jalustana otuksille kuvassa 518 J. R. Aspelinin teoksessa: Muinaisjäännöksiä. Eikä ole siis sekään ihmeteltävää, että nykyajan noidan puvussa joskus saa nähdä raudasta tehdyn kalankuvan jolla on poron sarvet.

Jo kerrotusta päättäen saatamme pitää varmana, että uralilaisilla "tshudeilla" oli syvästi juurtunut käsitys jostakin myytillisestä eläimestä, jolla on etupäässä muutamia matelijan tuntomerkkejä ja jonka asunto ja valta lienee oikeastaan maan alla. Siihen suorastaan viittaakin eräs kuvaus, jonka Anutshin julkaisee (siv. 29), ja jossa selvästi nähdään maanpinnan alla kysymyksessä oleva otus; tämän selässä ja siten myös maanpinnan yläpuolella seisoo antropomorfinen olento.

Toiselta puolen meillä on sarja pronssikuvauksia, joissa nähdään kaksi eläintä vastatusten (kuva 6). Yläpuolella on tässä kotka, toisissa kuvauksissa taas karhu. Mitä eläintä kotka pitää kynsissään on vaikeampi sanoa, sen kumminkin näkee, että suut koskevat toisiinsa. Muutamassa kuvauksessa, jonka molemmat venäläiset tutkijat julkaisevat, näyttää alla oleva eläin soopelilta tahi näädältä ja makaa selällään, mutta kolmesta varpaasta päättäen silla ehkä tarkoitetaan edellä kerrottua tarumaista otusta. Tähänastiset tutkijat ovat selittäneet, että isketty eläin näissä kuvauksissa on pidettävä pedon saaliina. Jos me tohtisimme pitää tuota toista eläintä suomukkona, olisi se siis kuvattu kotkan saaliiksi. Mahdollista on kuitenkin, että tässä tapauksessa on kysymys luonnollisista eläimistä. Teplouhovilla onkin juuri sille varalle oma ajatuksensa tämänlaisista kuvauksista. Hän nimittäin huomauttaa siitä, että niissä kuvauksissa, joissa molemmat eläimet esiintyvät selvimmin: muka saaliksi joutunut eläin ei ensinkään näytä kuolevaiselta, vaan päinvastoin. Hän luulee senvuoksi, että näillä kuvauksilla tahtoivat muinaispermalaiset esiintuoda ajatuksensa semmoisten otusten syntyperästä, joissa huomataan eri eläinten tuntomerkkejä. Tämmöinen käsitys saa välillisesti vahvistusta M. A. Castrenin kertomuksen kautta, jonka mukaan Jenissei-ostjakit uskoivat, että karhusta ja mammut-eläimestä, käsitettyinä erisukupuolisina jumalina, oli syntynyt koko joukko henkiä *8.

Toisen ryhmän myytillisistä otuksista on ensiksi huomattava kotka tahi haukka. Niiden kuvia, joko yhdellä, kahdella tahi kolmella päällä ja varustettuina ihmisen naamalla rinnassa on löydetty Pennasta lukuisasti (kuva 7) *9. (Luonnon mukaisesti on kotkan jalassa 3 kynttä, mutta saattaa sillä tässä kuitenkin olla myytillistä merkitystä). Että tämmöiset linnut pidettiin idoleina, lienee itsestään selvä, sillä sitä yliluonnollista voimaa, jota niissä luultiin piileskelevän, on arvatenkin tahdottu esittää silmin nähtäväksi ihmisen naaman piirteillä lintujen rinnassa. Mutta nämät linnun-kuvat saattavat helposti merkitä sitäkin, että joku noita voi linnun haahmossa lentää näkemättömiä ja tuntemattomia aloja taivaassa ja maan alla muuten saavuttamattomien jumalien luo, joka usko on vieläkin yleinen Siperiassa. Siinä tapauksessa, mutta varsinkin, jos niillä oli aarteita vallassaan, tämmöisiä lintuja on palvelemisella pidettävä auleiua palvelijoina.

Myös karhun kuvia tavataan usein Perman löydöissä. Joskus niissäkin on ihmisen kasvoa tarkottavia merkkejä (kts. J. R. Aspelin. Muinaisjäännöksiä, kuv. 521), joka viitannee karhun palvelemiseen.

Toinen laji otuksia tässä toisessa ryhmässä ovat n. k. "lohikäärmeet", joilla on ihmisen muoto, mutta siihen lisänä toinen pää, joka on käärmeen tahi jonkun nelijalkaisen eläimen kaltainen. Kuvassa 8 nähdään tämmöisiä olentoja kaksikin kappaletta, nimittäin kahden puolen ihmisen näköistä jumalan kuvaa. Kaikki seisovat suomukon selässä, joka esitys ja asema on hyvin tavallinen *10. Anutshin kertoo ja kuvaa semmoisiakin lohikäärmeitä, joilla on siipiä, siis nämätkin eläimet osaavat joskus lentää. Muuten niiden muodot hyvin vaihtelevat, sillä varsinkin nämät otukset näkyvät antaneen muinaispermalaiselle mielikuvitukselle lentoa.

Varsinkin on se seikka huomattava, että lohikäärmeen toinen pää usein muistuttaa hirven päätä. Epäilemättä hirveä jo ammoisina aikoina pidettiin Uralin seuduilla palvelusta ansaitsevana eläimenä; sen saatamme päättää siitä, että useassa Siperian museossa on maasta löydettyjä ja kivestä tehtyjä hirven päitä erityisinä esineinä *11.

Omituisinta lienee kuitenkin että näillä antropomoriisilla lohikäärmeillä joskus saattaa olla jalassa ainoastaan 3 varvasta. (Kts. J. R. Aspelin. Muinaisjäännöksiä, kuv. 516). Tämä luku oli omituinen edellä kerrotulla suomukko-otuksella. Ovatko siis lohikäärmeetkin ja nuot otukset, oikeastaan samaa sukua?

Mutta ei tässäkään vielä kylliksi. Katsokaamme kuvaa 9. Lapsi, jota suippupäisillä, tahtoisin sanoa, votjaakkilaisella päähineellä varustettu henkilö pitää edessään, ei liene mikään tavallinen lapsi, sillä silläkin on kolme sormea ja varvasta kussakin kädessä ja jalassa. Siis sekin lienee joku antropomorfinen otus. Anutshin arvelee (s. 62), että kun koko ihmisen kuva on piirretty lintuidolin rinnalle, eikä ainoastaan sen kasvo, niinkuin kuvassa 7 — tämä tarkoittaa, että ihmisuhri on annettava tälle idolille. Eiköhän tämän lapsen kuva saata merkitä samaa? Sillä jotenkin varmaan on ihmisuhria suoritettu Perman lähiseuduilla viimeisiin aikoihin asti. Siinä tapauksessa tämä ihmisuhri olisi annettava aarreetta vartioivalle otukselle, jonka merkit uharattava kantaa käsissään ja jaloissaan. Tämä selitys hyvin sopisi yhteen votjaakkilaisten luulon kanssa, "että aarre voi ilmestyä elävänä olentona: ihmisenä, karhuna, hanhena tai jonakin muuna elävänä. Jos tähän, sen ilmestyessä, koskee, muuttuu se heti puhtaaksi rahaksi, jonka saa ottaa sillä ehdolla, että uhrataan semmoinen olento, jonka muodossa aarre näyttäytyi. Jos aarre siis näyttäytyi ihmisen muodossa, on ihminen uhrattava" *12.

Tämä votjaakkilainen käsitys tukee siis johtopäätöstäni, että suomukot ja lohikäärmeet sekä lintuidolitkin lienevät, niin sanoakseni, samaa sukua s. o. ovat eri ilmestysmuotoja aarretta vartioivasta myytillisestä otuksesta, jotka muodot antavat haaveellista todellisuutta Sammon alkuperäiselle käsitteelle, joka oli ytimenä muinaispermalaisten pronssikuvissa esiintyvässä mytologiassa.

*1. Suomen museo v:lta 1896 n:o 11—12 (Matti Varonen) ja Virittäjä v:lta 1897 n:o 1 (E. N. Setälä).

*2. Viime vuosina lisäksi tulleesta materialista mainittakoon etupäässä eräs suurenmoinen löytö, jonka eräs N. N. Novokreshtshenyh v. 1896—7 teki Glädenovin muinaislinnassa, joka sijaitsee 20 virstan päässä etelään Permin kaupungista Kaman varrella ja Ala-Mulovon kylän läheisyydessä. Siinä hän löysi 10,000 helmeä, muutamia tuhansia rautaesineitä, 2,000 luista nuolen kärkeä, enemmän kuin 1,000 esinettä pronssista, jotka kuvaavat myytillisiä ihmisiä, eläimiä y. m. ja baktrialaisen rahan ensimäiselta vuosisadalta j. Kr. s.

*5. Kts. Alkeita s. 158—209 ja Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumusaloilta. II. Rauta-aika. Permalaisia muinaiskaluja.

*6. Kts. J. R. Aspelin. Alkeita. s. 85.

*7. Tämän tärkeän tuntomerkin on Teplouhov, jonka karakteristiikka (s. 9) tässä siteeraan, jättänyt mainitsematta. Samoin Anutshin (s. 21).

*8. M. A. Castren. Res. o. forsk. III: 235.

*9. Valamisesta on jäänyt kehä kuvan pään yläpuolelle. Samasta syystä ovat kaiketi kaaret kuvassa 4.

*10. Jonakuna analogiana tähän voin mainita, että Orhonin monumenttien ylipäässä oli niinikään kaksi vastakkaista lohikäärmettä ja niiden välissä pienempi taulu, jossa kirjoitus tahi (ruhtinaan tai keisarin) tangà s. o. puumerkki. Kukin monumentti seisoi kilpikonnan selässä.

*11. Analogiana mainittakoon että Suomen historiallisessa museossa on kivinen oinaan tai lampaan pää, löydetty Espoosta.

*12. Y. Wichmann. Tietoja votjaakkien mytologiaasta. (Suomi 1892) s. 36.