Mikä on Sampo, tuo ihmeellinen kirjokansi, onnea tuottava taika­esine, jolla on niin suuri merkitys Kalevalan kertomuksen juoksussa? Se on kysymys, johon tutkijat, toisinaan runoilijatkin ovat koettaneet keksiä vastausta, mutta tyydyttävä vastaus on vieläkin antamatta. Niinkuin Julius Krohn on sanonut ”Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan", on Sampoa näkynyt olevan vaikeampi saada selville kuin ennon muinoin taotuksi. Kuka on luullut sitä soittokoneeksi, kuka noitarummuksi, kuka auringoksi. Ja runonlaulajilla itselläänkin on ollut hyvin hämärä ja vaihteleva käsitys siitä, mitä ovat Sammon ni­mellä laulaneet. Tarpeetonta ja hyödytöntä olisi tässä kaikkien esiin-tuotujen selityskokeiden luetteleminen *1; tahdon ainoastaan tuoda esiin muutamia mietteitä, joihin minua on Samporunojen tarkastelu johta­nut ja joiden luulisin kenties saattavan tätä kysymystä jonkun verran lähemmäksi ratkaisuaan. Pääajatuksen, johon olen johtunut, lausuin julki eräässä täällä Helsingissä viime helmikuulla pitämässäni esitelmässä, ja koska muut ennen alotetut tieteelliset työt minua tällä kertaa estä-vät ryhtymästä asian laajempaan ja perinpohjaisempaan käsittelyyn, mainitsen tässä lyhyesti mietteitteni pääkohdat.

Havainnollisimmat piirteet siinä kuvassa, jonka, painetun Kalevalan kertomus Sammosta luopi mieleemme, ovat, että Sampo oli kirjokansi, että, se oli mylly ja että, se oli valmisteltu takomalla. Mutta jos muo-dostamme käsityksemme niinkuin tieteellisessä tutkimuksessa on tehtävä - itse kansanrunojen, n. s. Kalevalan toisintojen mukaan, niin meidän täytyy lulla siihen vakaumukseen, että kaikki nämä piir­teet ovat jokseenkin myöhäisiä, niinkuin jo onkin osotettu tai vii­tattu. *2 Niinpä ei kirjokansi, joka norjalaisen Friisin mielestä Sam­mossa oli pääasia *3, alkuperäisestä ole ensinkään ollut Sammon, vaan Pohjolan porttien kertosanana. Ilomantsilaisissa toisinnoissa lau­letaan:

Portit Pohjolan näkyvi, Paistavi pahat veräjät, Kannel kirjo kumottavat.

Toisissa muodostuksissa on: ,,kannet kirjon kiimottaupi", "kannet kulta kuumottavi", ”ukset kulta kuumottavi" j. n. e.; vasta myöhemmin, Vie­nan toisinnoissa, on kirjokansi siirtynyt Sammon määräyssanaksi. Niinikään ei suomenpuolisissa toisinnoissa, jotka kaikkien tunnusmerk­kien mukaan ovat alkuperäisemmällä kannalla, ole merkkiäkään siitä, että Sampo olisi ollut mylly tai että Sampoa olisi taottu, vaan ne ovat myöhäisiä lisäpiirteitä, jotka esiintyvät ainoasti vienanpuoleisissa ru­noissa ja ovat siirtyneet Sampotaruun osittain muista runoista, osittain satuaineksista.

Sampotarun pääkertomukseksi jää täten ainoastaan kertomus Sammon ryöstöstä, ja tämän kertomuksen tärkeimmät piirteet, jotka enimmissä toisinnoissa esiintyvät, ovat seuraavat. Väinämöinen ja Ilma­rinen sekä tavallisesti joku kolmas (Joukamoinen, Vesi-Liitto Laiton poika, Iku-Tiera Lieran poika) lähtevät Pohjolaan, nukuttavat Pohjo­lan kansan, sekä ryöstävät Sammon (Ilomantsista saatujen toisintojen mukaan he ainoastaan menevät riistariihelle ja ottavat riistaa); sen jäl­keen Joukamoinen (Ilmarinen) kehottaa Väinämöistä laulamaan, mutta Väinämöinen muistuttaa, että on liian varhaista laulaa, kun vielä Poh­jolan portit näkyvät, kannet kirjo kiimottavat; Pohjolan väki herää ja lähtee ryöstäjiä takaa ajamaan, Pohjolan emäntä muuttuu kotkaksi ja saavuttaa ryöstäjät; kotkan kanssa syntyy taistelu, jossa kotkalta lyö­dään kynnet ,,muruiksi" (niin että jää vain sakarikynsi).

Tämän kertomuksen pääaiheena on siis ryöstöretki Pohjolaan ja taistelu Pohjolan kotkan kanssa. Kertomuksen miltei elävimpänä piirteenä esiintyy kuvaus Pohjolan kotkasta, jota välisti sanotaan ”iskulinnuksi" tai ”vaakalinnuksi", ,.jonka siipi vettä viilsi, toinen tai­vasta jakaili", tai "joll on silmät siiven alla, näkimet kynän nenissä, sata miestä siiven alla, tuhat purston tutkamella".

Muistoja tästä ihmelinnusta on tavattu runokatkelmissa tai yhteydessä loitsujen kanssa jotenkin lännessäkin, Savossa, Hämeessä, Pohjanmaalla. Itse Sampo sitä vastoin esiintyy sangen vähän, ja tuskin ollenkaan tapaamme semmosia piirteitä, jotka selittäisivät, mikä Sampo oli. *4 Äsken mainituissa läntisissä Pohjolan kotkan runoissa ei Sampo nimi ensinkään esiinny, ja ilomantsilaisissa toisinnoissa puhutaan, niinkuin sanottu, vain riistan ryöstämisestä. Että Sammon saanti kuitenkin oli ollut matkan varsinaisena tarkoituksena näkyy siitä, että mainituissa Ilomantsin runoissa Väinämöistä lauluun kehotettaessa ilon-piilon syyksi mainitaan ”hyvän Sammen (Sammon)" saamista, (”laula, vanha, Väinämöinen, hyvän Sammen saatuasi!").

Puheenalainen kertomus semmoisenaan ei siis ensinkään selitä, mikä itse Sampo oli. Mutta meidän tulee vielä aivan erityisesti ottaa huomioon eräs suorasanainen kertomus, jonka Gottlund v. 1817 pani muistiin Vermlannin savolaisilta. Kertomus on seuraava (Kalevalan toisinnot s. 85): Vanha Väinämöinen ja nuori Jompainen.lähtivät, Pohjanmaalle Sammasta hakemaan. Sieltä saatiin Sammas kiinni. Lähdettiin merelle. Sanoi nuori Jompainen vanhalle Väinämöiselle: ,.alota jo virtesi". — ”Viel' on virsille varhaista, kun Pohjolan maan uunit, kuumottaa" (toisin: ”Vielä Pohjolan portit näkyy, tuvan uunit kuumottaa"). Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen kaksi varvasta Sammalta (sic!) poikki, yksi lensi mereen, toinen saatiin maalle: joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka saatiin maalle, siitä tuli heinät maalle. Kun olisi useamman saanut, niin olisi vilja, tullut ilman kylvämättä".

Tämä pieni kertomus, joka on säilynyt muista suomalaisista, eril­lään asuneilla Vermlannin savolaisilla, osottaa semmoista alkuperäi­syyden leimaa, että sitä täytyy pitää kaikista tunnetuista Sampotarun muodostuksista vanhimpana — siltä tietysti kuitenkaan kieltämättä, sitä mahdollisuutta, että sen kertoja on saattanut joitakuita piirteitä unohtaa tai vaillinaisesti esittää. Jos taas kerran tämä kertomus on vanhimmaksi tunnetuksi Sampotarun toisinnoksi katsottava, niin mei­dän täytyy päättää, että vanhin käsitys Sammosta, jonka tunnemme, on se, että se oli lentävä otus, että se oli eläin, jolla oli varpuni ja, jonka varpaat katkottiin. *5 Tämmöistä käsitystä, että, Sampo oli lentävä otus, emme semmoisenaan tapaa muualla kuin eräässä Jyskyjärven runossa (Genetzin kokoelma, 1872, N:o 34), jossa lauletaan:

Vaka vanha Väinämöine
Pani kirjokannen lendämähe,
lee istuzin sen peällä.

Mutta kieltämättä on koko kertomus Pohjolan ihmelinnusta ihmeellisellä tavalla yhtäpitävä Vermlannin savolaisilla tavatun Sammastarun kanssa. Samoin kuin Pohjolan kokko, lentää Sammaskin pilveen, samoin toiselta kuin toiseltakin lyödään kynnet poikki, ja välittömässä yhteydessä kotkan kynsien katkomisen kanssa aina seuraa Sammon murujen mereen joutuminen, milloin siitä laule­taan. *6 Näin ollen on minun ymmärtääkseni se päätös sangen lähellä, että juuri tämä Pohjolan aarteiden puolesta taisteleva ihmelintu, joksi aarteitaan vartioiva Pohjolan emäntä muuttui, oli se, jota alkuperin nimitettiin Sammoksi, vaikka tämä nimi sittemmin siirtyi niiden aar­teiden nimeksi, joita ”Sampo" vartioi. Tämän mukaan siis Sampo alkujaan oli lentävä rikkauksia tuottava tai rikkauksia var­tioiva otus. Sammon ryöstö tarkoitti kaiketi samalla kertaa sekä aarteita että niiden tuottajaa tai vartiaa.

Tarut aarteita vartioitsevista ihmeellisistä eläimistä ja taisteluista niitä vastaan ovat eri kansoilla, yhtä hyvin Aasiassa kuin Euroopassa, äärettömän yleisiä, vaikka tietysti ei tässä ole oikea paikka ryhtyä esittämään tämän kuvittelun leviämistä. *7 Mitä tietä tämä taru on meille tullut, kuinka vanha se suomalaisilla on ne ovat kysymyk-siä, joiden vastaamiseen meillä tällä, hetkellä, ei ole keinoja, *8 tarjona ja joiden tutkimukseen tämän kirjoittajalla ei tätä nykyä ole tilai­suutta. Ettei tämä taru kuulu kansan mielikuvituksen uusimpiin luo­miin, vaan palautuu verraton vanhoihin aikoihin, näyttää, kuitenkin olevan syytä olettaa.

Erittäin tärkeä Sampokäsitteen kehityksen selittämiseksi olisi Sampo sanan synnyn, sen etymologian selvittäminen, mutta juuri tämä puoli on ollut läpitunkeumattoman verhon peitossa. Koska, se tila, joka, on käytettävänäni Virittäjän ahtaassa näyte- ja ensinumerossa, on rajoitettu, jätän kaikki mietteet sanan etymologisesta alkuperästä toiseen kertaan.

E. N. Setälä.

*1 Historiallisen esityksen selityskokeista antavat Donner, Der Mythus von Sampo

*2 Kts. Krohn, Kirjallisuuden historia s. 410 ja seur., Kalevala II. Selityksiä s. 168.

*3 Lappisk Mythologi, s. 51

*4 Muutamat laulajat ovat käsittäneet Sammon laivaksi, johon ryöstetty tavara pantiin ("latjaeli laivan täyen, saattoi suuren Sammon täyen"); vrt.Krohn Kirjall. historia s. 419. Epäilemättä tämä on sekaannus, joka on syntynyt siitä, että ryöstetty Sampo pantiin laivaan.

*5 J. Krohn katsoo Kirjallisuuden historiassaan, s. 418, tätä laulajan käsitystä "erehdykseksi", mutta, jos kerran katsoo Vermlannin savolaisen kertomuksen vanhimmaksi suomenpuoliseksi toisinnoksi, niinkuin hän tekee, en tiedä, miksi juuri tämä käsitys, joka on koko toisinnon merkillisin, olisi erehdykseksi katsottava

*6 Huomattakoon muuten että Latvajärven Arhippa Sampovirressään laulaa että Väinämöinen, kun hän oli melalla ”kokon koprille" sivaltanut, myöskin miekalla itse ”Sampan murotti". Toisinaan kerrotaan itse kokon ”koksahtaneen" mereen ja samalla Sammonkin sinne menneen.

*7 Erittäin tahdon tässä vertauskohdaksi huomauttaa kreikkalaisten gryps-otusta, tuota satueläintä, joka oli kotkan ja leijonan osista yhdistetty, ja joka kuvittelu oli kreikkalaisille nähtävästi itämailta saapunut. Ensimäinen kreikkalainen kirjailija, jonka sanotaan gryps-eläimistä kertoneen, on Hesiodos; ensimäinen, jonka gryps-otuksia koskevista kertomuksista on säilynyt jonkun verran laajempia tietoja, oli kuitenkin Aristeas, "Arimaspeia"-nimisen epoksen tekijä (kuudennella vuosisadalla e. Kr.). Hän oli tehnyt matkan pohjoiseen skyyttien luo ja tiesi kertoa, että gryypit asuvat etäällä pohjoisessa lähellä hyperboreilaisia ja pohjoiseen päin arimaspeista; ne vartioivat kultaa, jota heidän kanssaan taistelevat arimaspit, yksisilmäiset ihmiset, heiltä koettavat ryöstää (Herodotos III, 116, vrt. IV. 13, 27). Luultavasti hän on skyyttien luona kuulemiinsa kertomuksiin aarteita vartioivista hirviöistä sovittanut kreikkalaisen gryps nimen. Myöhemmin on Ktesias vielä edelleen kehittänyt ja muodostanut gryps-kiisitettä, ja Aristeaan ja Ktesiaan kertomukset ovat seuravain kirjailijain alkulähteenä. Ks. kreikkalaisesta gryps-eläimestä Ludolp Stephani, Erklärung einiger im Jahre 1803 im südlichen Russland gefundenen Gegenstände, Compterendu de la Commission Imperiale Archeologique pour l'annee 1864, s. 50—141; Furtwängler, artikk. Gryps, Roscherin julkaisemassa sanakirjassa: Ausführliches Lexikon der griechischen und römischen Mythologie, I, s. 1767, jossa kirjoituksessa tavataan myös viittauksin, asiain koskevaan kirjallisuuteen. Ks. myös Paulys Real-Encyclopädie der classischen Altertumswissenschaft, neue Bearbeitung, artikkeleja Aris ja Arimatspoi.

*8 Tutkimusta erityisesti vaikeuttaa se seikka, ettei Samporunoa ole Virosta eikä Inkeristä löydetty ja että Vermlannin savolaisilta tunnetaan vain yksi toisinto.