Islannilaisten tarinoin mukaan oli Normannilaisilla jo 7 ja 8 vuosisadan aikoina erinäisiä hallituksia, niin hyvin Venäjässä kuin Itä-Suomessa. Täällä pitivät he myös muutamia linnoja haltussansa, joiden seassa mainitaan Aldegioborg (Ladoga) ja Alaborg, (luultavasti Aunuksen linna. Annales Russes 1 p. 104, 105, 225, 231, ja 233). Samoina aikoina oli myös erinäinen Normannilaisten liike Vienan meren rannoilla ja Kantalahdessa (Gandwiken), jossa he siellä asuviin Bjarmalaisten kanssa välistä kauppaa pitivät, välistä taas meri-rosvoin tavalla heitä ahdistivat. Bjarmalaiset olit luultavasti Karjalaista sukua, vähimmäksi pitävät Norjalaiset historioitsiat heitä samana kansana. Täällä Bjarmalaisten maalla Vienan joen seutuilla seisoi julkinen, suurella rikkaudella koristettu Jumalan kuva, jota ei ainoasti Karjalaiset, mutta myös luultavasti Lappalaiset, Syrjänit, Permalaiset ja Hämäläiset palvelivat - (Castrén. Suomi 1844 p. 17). Hämäläisten luulisin paitsi muuallakin niinä aikoina asuneen Aunuksen maassa, Syrjä eli Tvini joen tienoissa, Äänisen järveltä aina Bieloseroon (Valkeasaareen) asti, sillä täällä asuu nytkin vielä Vepsän *1 kansan jäännöksiä, jota pidetään Hämäläisten heimolaisina ja myös Aunuksen kielessä löytyy puheen murteita, jotka enämmin sopivat Turun puoleiseen kuin Karjalan kieleen. Paitsi sitä niin sotivat Novgordilaiset Hämäläisiä vastaan vuonna 1123 Swirin joella ja 1149 Bieloseron tienoilla, jota vastaan Hämeh vuosina 1142 ja 1149, kuin myös sen jälkeenkin hävitti Novgordilaisten ja Ladogalaisten maakuntia, joista kaikista nähdään näiden kumpasten ei kaukaa toisista asuneen. Tungettuna Venäläisiltä, pakeni Hämeen kansa vähittäin etemmäksi länteen päin, luultavasti Nevan jokea ja Suomen lahden ranta maita myöten, jonka asukkaat nytkin vielä osittain näkyvät Hämäläistä sukua olevan. Toinen parvi Hämäläisiä näkyy taas ehkä myöhemmin, Vuoksen virtaa myöten vetäytyneen Suomen sydänmaihin, sillä täällä, Sakkolan, Räisälän, Jääsken, Ruokolahden, Puumalan, Kristinan ja Mäntyharjun kautta juoksee ikään kuin Hämäläinen juoni, joka navan tavalla vielä nytkin pitää Hämeen sisusmaita yhdistettynä entisiin heimolaisiinsa. Hämeen kansa antautui sittemmin sodittua Ruotsalaisia vastaan, heidän valtansa alle. Että Hämäläiset siirrettyä entisiltä asuntomailtansa Suomeen, myös täällä olisi seisoneet Venäjän vallan alla, niinkuin muutamat historioitsiat väittävät, siihen ei näy perää olevan. Mikä kansa ennen Hämäläisten tuloa Suomen sydänmaissa liene asuskellut, ei ole varsin selvä; luultavasti Lappalaiset. Kuitenkin sanovat muutamat ympäri koko Suomen paljo Ostjakilaisia *2 nimiä löytyvän, ja siis arvelevat tämän kalastajan kansan ennen aikoin täällä asuneen. Pohjaispuoleisessa Suomessa taas sanotaan, paitsi Ostjakilaisia nimiä, usiampia Syrjäniläisiä löytyvän. Jos niin olisi, että nämät kansat ennen aikoin täällä asuskelivat, niin ovat varmaan Syrjäniläiset kaupallansa valloittaneet Ostjakilaisia, niinkuin he nytkin tekevät (Ahlqvist. Ethn. Schild. Des Wogulen p. 656), samalla tavalla kuin Karjalaiset puoleltansa valloittivat Lappalaisia ja heiltä veron kiskoivat. Ehkä näissä asioissa nykyjään vaikia on selvälle päästä, en kuitenkaan ole tahtonut niitä mainitsemata jättää. Merkittävä on kaiketi, että Jättiläinen kansa (Jötar) jotka Odinin tultua Ruotsiin, olit hänen naapurinsa, aikaa voittain eli 800 vuoden paikoissa, olit muuttautuneet pohjoismeren ranta-maille, eli niille seutuille, joissa Syrjänin kansa sen jälkeen asuskeli, jota maata silloin kutsuttiin Jotunheim, ja jonka rajoilla mainitaan Alaborg seisneen. Näin mainitsevat Norjalaiset tarinat: "Bjarmin kuninkaalla Harekilla, oli noitavaimosta syntynyt poika, nimeltä Ögmund, jota myös kutsuttiin Kyllianos. Hänen valtansa alla olit Muromilaiset, Rostovilaiset, Susdoltsit, Polotskilaiset ja Kieviläiset (Kvenogärdum. Kainulaiset kukatiesi?) joiden viimeisten hallitsia oli Kyrjel. Hänen tykönsä kokoonnui suuri joukko Karjalaisia (Kirjalalandi), Hämäläisiä (Raestalandi), Viron, Livin, Kuurin, Samin ja Puolan miehiä j. n. e.," ja toisessa paikassa: "Kuningas Erikillä oli voimakas päällikkö, nimeltä Soini (Imi); hänen puoli-veljensä Röndolw, oli kookas kuin jättiläinen, ja äitinsä puolesta kotosin Aunuksesta Jotilaisten maalta (ur Jotunheimabygdini fra Alnborg ), jossa hän oli kasvanut". Edespäin: "Siihen aikaan hallitsi Ladogan linnassa ijäkäs kuningas, nimeltä Hergeir. Hänen vaimonsa oli Isgerda Gotin kuninkaan Hlödwerin tytär, jonka veli oli Harald Kaunistukan palveluksessa. Heillä oli tytär Ingigerda, joka voitti kaikki neidot kauneudellansa, oli kookas niinkuin mies ja monella suloisella lahjalla varustettu. Hän oli kasvatettu Skulin tykönä, joka hallitsi Aunuksessa. Senjälkeen antoi kuningas tyttärensä Ulukelille ja teki hänen Aunuksen päälliköksi. Häitä juotua meni Ulukel Aunuksen linnaan, otti läänin haltuunsa, maksoi monta vuotta veron kuninkaalle ja kohtasi suurella rakkaudella Ingegerdiä. Täällä pohjaisessa Aunuksen maassa ollessa, kuului heille sanoma, Kuninkaan kuolemasta. Ingegerd kyseli Ulukeliltä, jos hän ei tahtonut omistaa isänsä vallan. Toinen siihen suostui, ja he varustivat itsiänsä matkalle, eivätkä seisahtaneet ennen kuin pääsivät Ladogan linnaan. Koska Ulukel puolen tappelusta, sai tietää veljensä Ulwin oleskelevan Bjarmian maalla, meni hän sinne häntä kohtaamaan. Siellä oli Harek kuninkaana, hänen tyttärensä nimi oli Ednya, jonka Ulw oli emännäksensä pyytänyt, vaan ei saanut. Veljekset menivät kuninkaan kartanoihin, ja Ulukel kunnioiten häntä tervehti. Jos sinä annat tyttäres Ulwille, sanoi hän, niin lisään minä siihen Aunuksen ja Ladogan linnan, ja niiden alle kuuluvat vallat; minä toivon meistä sinulle suuren avun olevan; kuningas tahtoo miestensä kanssa tästä asiasta keskustella. Siihen Ulukel suostuu. Isä kyseltyä tyttäreltänsä mitä hän siihen arveli, vastasi toinen: suuren vaaran siitä luultavasti syntyvän, jos veljesten kanssa vihollisten tavalla olisi taisteltava, vaan jos isä luulisi valtakuntansa sen kautta vahvistuvan, ja sen rajat levenevän, niin olisi paras veljesten anomukseen suostua. Ulwi sai Ednyan vaimoksensa; tämä oli keskustelemuksen loppu, ja Ulwi veljinensä lupasit varjella Bjarmian rajoja. Koska Ulukel kyseli, kuka se oli, joka sodassa hänen kanssansa oli taistellut, vastasi Harek - hänen nimensä olevan Grim ja hänellä olevan jonkun vallan itäisen Karjalan pohjukkaissa, vaan hänen sukunsa ei kellenkään olevan tietyn. "Toisesta paikasta näkyy, että kuningas Harekilla oli myös papillinen virka (Anales Rysses p. 231. 2 - 3). Ehkä näiden Norjalaisten tarinain historiallinen arvo on epätiedon alainen, niin antavat ne kuitenkin jonkun kuvauksen sen aikuisista vehkeistä, jotka lienevät tapahtuneet 800 ja 900 vuosien välillä j. K. s.

Sen jälkeen kuin Slavänit tunkeiksivat ylemmäksi Ilmajärven tienoille ja heidän edessänsä myös Suomalaiset kansat sakeammalta kokoonnuit Ladogan ja Suomen lahden rantamaille, täytyi Svealaisten eli Warägein kuin heitä myös kutsuttiin, vetäytyä heimolaistensa tykö Skandinaviaan (Munch det Norske folks hist. p. 228). Kuitenkin nämät kansat ei taitaneet itsiänsä hallita. Kansa nousi kansaa vastaan ja ei saatu mitään oikeutta maassa, puhuu Nestor. Sentähden suostuivat he lopulla kutsumaan Rysesi-Warägeä itsellensä ruhtinoiksi. Rurik, Sineus ja Truwor tulit vuonna 862 heitä hallitsemaan ja tästä ajasta alkain alkoi Slawänin kansa voimistua; kuitenkin vielä kauvan sen jälkeenkin olit Warägiläiset sotilaat ruhtinain vartioina, maakuntiin hallitsioina ja sotien johdattajina Venäjässä.

Niiden kansain seassa, jotka antautuivat näiden ruhtinain alle, ei mainita Karjalaisia. Norjalaisten tarinoissa jo puhutaan Karjalaisista, aikaisemmin. Näin kuuluu se, otti Norjalainen Thorolw veron Lappalaisilta ja piti kauppaa heidän kanssa. Hän matkusti Lapin itäisille rajoille. Täällä kuuli hän Kylvinkiläisten *3 Lapissa kuleskelevan, kauppaa pitelevän ja ryöstävän. Hän tappoi lähes 100 miestä ja otti heidän tavaransa. Tämä tapahtui vuonna 873. Seuraavana talvena matkusti Thorolw taas Lapin maalle. Täällä teki hän liiton Kainulaisten kuninkaan Farawidin kanssa Karjalaisia vastaan ja sanotaan heidät voittaneen. Vuonna 875 meni hän uudestansa 30:lä miehellä Lapin veroa ylöskantamaan, mutta sai sen ainoasti vaillinaisesti. Sieltä matkusti hän Kainunmaalle ja Kainulaisten seurassa raateli hän Karjalaisten maata. Sitten varusti hän aluksen, asetti siihen kaloja, nahkoja j. n. e., lähetti sen Englantiin, tuotti sieltä verkaa, viiniä, jyviä, hunajata j. n. e. (Munch. p. 487. 490). Venäläisten ajan-tietoin mukaan, Karjalaisten nimi ilmautuu vasta myöhemmin. Vuodesta 1143 alkain näemme me heitä tavallisesti Novgordilaisten seurassa ja heidän liittolaisina sotivan Hämäläisiä, Ruotsalaisia, Norjalaisia ja Virolaisia, välistä myös Venäjän ruhtinoita vastaan, mutta ei missään mainita heitä, sotia käyneen Savolaisia vastaan Venäjän maalla, josta nähtävä lienee, Karjalaisten ja Savolaisten silloin vielä yhdistettynä olleen. - Se on vasta siitä ajasta alkain, kuin Ruotsalaiset alkoivat rakentaa linnoja Karjalassa, (Viipurin 1292, Käkisalmen tienoilla 1295 toisen linnan ja 1300 Nevan virtaan lankeevan Ohtajoen suussa kolmannen), ja seuraksi tästä monet Karjalaiset kääntyivät heidän puoleensa, kuin Venäläiset puoleltansa alkoivat ahdistaa Karjalaisia, valloittaa heitä, kuin myös valtansa vahvistukseksi vuonna 1310 rakensivat Käkisalmen eli Korelan linnan. Neljä vuotta sen jälkeen eli vuonna 1314 päästivät kuitenkin Karjalaiset Ruotsalaisia linnaan ja tappoivat siellä olevat Venäläiset, mutta kohta sen jälkeen, voitti Venäläinen taas sen saman. Pähkinälinnan rakennus vuonna 1323 ja siinä samana vuonna vahvistettu rauha, lopetti ajaksi nämät alinomaiset metelit Ladogan rantamailla ja sen vesillä. Karjala jaettiin Venäläisten ja Ruotsalaisten välillä - ja kadotti näin muotoin entisen vapautensa. Kuitenkin siihen aikaan ainoastansa savispuoleinen osa Karjalasta kuin myös Ladogan rantamaat olit viljellyt, mutta koko Karjalan sisus oli syvä erämaa, jossa harvat metsästäjät ja kalastajat kuljeskelivat, ja joita arvattavasti Karjalaiset Birkalaisten tavalla pitivät veron alaisina, siksi kuin itse vähittäin siirtäytyivät näille autio-maille. Mutta koska näitäkin siirtolaisia Venäläiset pyysivät veronalaisiksi saada, niin vaelsivat he aina etemmäksi Hämeen rajamaille ja antautuivat Ruotsin vallan alle. Näin saivat Savon seurakunnat alkunsa, ensin Suur-Savon eli Mikkelin pitäjä 1300 vuoden paikoissa, sitten Juvan pitäjä vuonna 1442 ja sen jälkeen Sääminkin seurakunta. Muut Savon seurakunnat ovat vasta myöhemmin syntyneet. Se on epäilemätä näiden siirtolaisten tähden kuin usiammat metelit syntyivät Ruotsalaisten ja Vevenäläisten välillä, sillä ennen aikoin ei pidetty maata veron alaisena, vaan ihmisiä, semminkin ennen vakinaista rajaa käymistä. Tämän asian todistaa myös Norjan historia, josta nähdään Venäläisten pitäneen niitä Karjalaisia veron alaisina, jotka olivat muuttautuneet Norjan sisusmaihin, sitä vastaan kuin taas Norjalaiset ottivat veron Turjan Lapista (Terska L.), josta myös se seikka syntyi, että muutamien Lappalaisten piti maksaman veronsa kolmen valtakunnan ruhtinoille, Venäjän, Norjan ja Ruotsin. (Munch. Om grändseförh. med Ruslandet). Ennen Käkisalmen rakennusta vuonna 1310 olit Karjalaiset veron ottajina Lapissa ja estelivät raatelevilla sotaretkeillänsä Norjalaisia kauvan aikaa siellä käymästä, vaan myös sen jälkeenkin on se kyllä arvattava että umpi-Venäläiset harvoin sinne antautuivat, vaan Karjalaiset heidän puolesta veron sieltä keräsivät, ja näissä veron otoissa Lappalaisten suurta kovuutta kärsineen, osottaa sekin, että Lappalaiset nytkin vielä kutsuvat vihollisen Karjalaiseksi (Karjel) ja ruman hengen Birkalaiseksi (Bergalak).
Siis nähdään Kainun ja Hämeen maan Birkalaisten ja Venäjän Karjalaisten samaa virkaa ehk'ei varsin kiitettävällä tavalla pitäneen.

Päähkinälinnan rauhassa päätettiin varsinainen raja Venäjän ja Ruotsin välille. Tästä raja-kirjasta löytyy monta kopiaa, ehk'ei ne ole keskenänsä yhtä pitävät. H:r Hildebrand (Witterh. Akad. handl. 20 osa) jakaa nämät kahteen osaan, yhden vanhimman ja vakinaisen, toiset myöhäisemmät. Vanhimman rajakirjan jälkeen juoksi raja Säejoesta (Sester) Särkilahteen. Säe eli rajajoen ja Särkilahden välillä on usiampia rajamerkkiä mainittu, joka osottaa tämän välin jo olleen joksikin kansarikkaan. Särkilaks on suvispuoleisessa osassa Säminkiä lähellä Parikkalan ja Ruokolahden rajoja. Jälkimäisessä rajakirjassa mainittu Varpavuori, jossa nytkin vielä rajamerkit nähdään, ei ole kaukana Särkilahdesta. Särkilahdesta juoksi raja sitten Karjalankoskelle Nilsiän pitäjässä. Tällä 20 penikulman pitkällä välillä ei tavata kuin kaksi rajapaikkaa nimitettynä, Samusala (luultavasti Savon eli Sämingin selkä) ja Siti (?) (kukatiesi Risti Liperissä, jossa vielä hakattu rajamerkki Savon ja Karjalan välillä on näkyvissä). Sämingin ja Nilsiän välillä oli silloin harvalta asukkaita ja niinkuin ennen olemme näyttäneet sai Novgorodi rajakirjan jälkeen kuudennen osan majavan pyytäjiltä Kaavilta ja Kuhnustasta. Meillä käsissä olevasta vanhasta Novgordilaisesta vero-kirjasta vuodesta 1500 nähdään mainittuna aikana koko Ylä-Karjalassa ei olleen kuin muutamia taloja, josta kepiästi havaitaan koko tämän aluen vuonna 1323 vielä olleen synkkänä korpena. Myös näyttää tämä maa hyvin verekseltä, monet saaret näkyvät ikäänkuin äsken vedestä nosneen, kivi kapineita eli aseita täällä ei tavata niinkuin muualla, josta saattasi päättää tämän maan alan ei niin monia vuosisatoja siitä, vielä seisneen vesien alla (Holmbergs Geognostische Bemerkungen p. 38). Sitä näkyy myös Uus-järven nimi tarkoittavan, josta Venäjän ajan-tiedoissa puhutaan. - Sitä vastaan olit Salmin, Sordavalan ja Kurkijoen seudut 1500 vuoden verokirjan jälkeen rikkaat asukkaista, josta nähdään siltä puolen, se on Aunuksen rajoilta ja Ladokan rantamailta, asukkaita läns-Karjalan ja Savon autiomaille vähittäin vetäytyneen. Osa heistä taisi myös laskeutua Vienan meren puolelta ja Ilomantsin nurkalta, sillä Ilomantsissa oli ennen kuin yhdessäkän Kuopion lääniin kuuluvassa osassa Karjalaa eri seurakunta (pogosta).

Karjalankoskelta kulki raja sitten Pohjan lahteen. Myös tällä pitkällä välillä nimitetään ainoasti kaksi väli-raja-paikkaa, Kolumakoski ja Petäjoki. Tavallisesti määrätään rajan juosneen suoraan Karjalankoskelta läpi Lapin maan Patijokeen ja siitä pohja- eli jää-mereen, mutta tässä on erhetys niinkuin kohta tahdomme näyttää. Missä Kolumakoski lienee, en tiedä, mutta Petäjoki lienee tai Pyhäjoki tai joku muu Pohjan lahteen juoksevista jokiloista. Että raja kulki pohjan lahteen eikä pohjan mereen, näkyy seuraavista H:r Hildebrandin maineista:

Vuonna 1473 22/1 määrättiin Käkisalmessa raja käytäväksi Säejoesta pohjalahteen (Norrbotten). Vuonna 1482 17/1 rakettiin välirauha Novgorodissa neljäksi vuodeksi. Raja piti juokseman Sesteristä pohjan lahteen. 1487 Marraskuussa määrättiin rauha viideksi vuodeksi. Lähettiläisten piti kokoontuman Soboliinassa Vuoksen rannalla ja raja käytämän Sestoejoelta pohjan lahteen (Nordenbottnersche haff). 1493 tehtiin rauha kolmeksi vuodeksi. Raja määrättiin Sesteristä Kainun mereen. 1504 14/9 rakettiin rauha 20 vuodeksi. Raja oli käytävä meren rannalta Kainun mereen (Kamus mare).

Vuonna 1510 tapahtui uusi rauhan liitto Novgorodissa 60 vuodeksi. Kokous määrättiin kolmen vuoden päästä pidettäväksi Sobolinnassa Vuoksella ja raja käytäväksi Sester joesta Kainun mereen (Kaijno haf).

1514 9/5 uudistettiin rauha. Sobolinan kokous lykättiin pidetdettäväksi 1518 20/7.

1526 2/9 vahvistettiin vuonna 1515 Novgorodissa rakettu rauha.

1535 25/3 uudistettiin rauha taas 60 vuodeksi. Rajamerkit piti pantaman merestä Sester jokea myöten Kainun mereen (Cajana haf). Sobolinan kokous lykättiin pidettäväksi 1547 20/7.

1557 2/4 piti rauha taas uudistettaman. Valittuin miesten piti kokoontuman Noisniemeen, Vuokseen pistävään niemekkeen.

1561 elokuussa rakettiin taas rauha Novgorodissa 20 vuodeksi. Kokous määrättiin Noisniemellä pidettäväksi 20/7 1572, ja raja käytäväksi merestä Sester jokea myöten Kainun mereen (Kainos haf).

Mitä edellä mainittuun Sobolinaan kuuluu, niin olemme ennen arvelleet tämän nimen Savolinnaa tarkoittavan. Kuitenki osottaa vanha Venäläinen verokirja Sobolinan seisneen Sakkolan pitäjässä ja luultavasti yksissä paikoin kuin jälestä mainittu Noisniemi, lähellä Valkijärven rajaa ja sitä vanhoissa rajakirjoissa merkittyä päivä-kiveä (solsten). Jos Sakkolan pitäjässä nytkin vielä löytynee joku paikka nimeltä Sobolina, en tiedä; kuitenkin ovat nämät Sakkolan ja Valkijärven seudut epäilemätä niitä vanhimpia Suomen kansalta omistettuja paikkoja. Täällä kohtavat meitä usiammat Kalevalassa löytyvät nimet, niikuin Päivilä, Utula, Ilmola, Suvanto (jonka jälkeen Väinämöistä kutsuttaneen Suvantolaiseksi), ja Valimo. Paitsi sitä ovat nämät seudut lähellä Ladogan ranta-maita Vuoksen kätketyssä pohjakkeessa varsin soveliaat olleet sen aikuiseen meren liikuntoon ja sodan käyntiin. Mahdollista on myös että Vuoksi ennen vanhaan suoraan juoksi Suvannon kautta Ladogaan, että sen suu sittemmin jostakusta tietämättömästä syystä tukettiin ja että veden tulva kohta etsei itsellensä uuden juoksun Räisälän ja Käkisalmen kautta Ladogaan. Tätä vettä kutsutaan vanhoissa ajan tiedoissa uservaksi, nyvattn, aqva nuova, (Arvidssons handl.) ja Käkisalmen sonotaan seisneen Uservan joen varrella. Myös syntyi Venäläisten ja Ruotsalaisten välillä riitoja uusi-järvessä olevista saaristoista. Milloin tämä meiltä arvattu vesi-juoksun muutos olisi tapahtunut, on vaikea määrätä. H:r F. P. v. Knorring kirjassansa Gamla Finland p. 245 sanoo veden Ladogassa vuoden 1418 paikoissa niin mahdottomasti nosneen, että Konevitsin luostarin silloin täytyi muuttaa ylävämmälle paikalle. Kukatiesi että tässä edellä mainittu Ylä-Karjalan vesien laskeutseminen niinä aikoina tapahtui ja tämän tavattoman tulvan matkaan saattoi.

Koska nyt Ruotsin ja Venäjän välillä vuonna 1323 määrätty raja juoksi Pohjan lahteen, niin oli koko itäinen puoli pohjoista Suomea silloin vielä maanviljeliöistä paljastettu, mutta kohta sen jälkeen alkoi näihin maihin virtailla asukkaita niin hyvin Vienan joen seuduista kuin suvispuoleisesta Savosta ja osaksi myös Hämeestä. Se on semminkin 13 vuosisadan juoksussa ja jälkeen Päähkinälinnan rauhaa, kuin Savo-Suomalaiset (Savolotskii Tschud) ahdistettiin Venäläisiltä ja luultavasti vetäytyivät Suomeen. Kukin tahtoi nyt pitää näitä siirtolaisia valtansa alla. Venäläinen puolusti Karjalaisia, Ruotsi taas Savolaisia ja Hämäläisiä. Nyt havaitsivat myös Ruotsin ruhtinat Päähkinälinnassa määrätyn rajan ei olevan heille etuisan; sentähden estelivät he myös ja pitkittivät rajan käyntiä vuodesta vuoteen, päälle kaksi sataa vuotta peräkkäin, ja ehkä lähettiläisten piti kokoontuman monet kerrat sekä Sobolinaan että Noisniemeen, niin he tavallisesti sinne tulivat vasta silloin kuin toisen puolen lähettiläiset, turhaan heitä odotettua, olivat paikalta lähteneet. Sentähden edespäin luultavasti Gustav I muutti siirtolaisia Savosta Kajanin paikoille ja käski sotamiehiänsä heitä varjelemaan sillä välillä kuin toiset kaskensa hakkasivat ja huoneitansa sinne rakensivat, luulten tällä tavoin maan saavansa haltuunsa, kuin vaan ensin sai alamaisiansa sinne sioitetuiksi. Se oli myös samasta syystä kuin Venäläiset niinä aikoina sota-retkeillänsä semminkin raatelivat Kainun maata, koska heidän luulonsa jälkeen tämä maa Päähkinälinnan päätöksen jälkeen oli heille kuuluva, niinkuin se luultavasti olikin, ehkä Ruotsalaiset sen olit omistaneet. Saman asian todistavat myös monet vanhat rajakirjat, joiden päälle löydetään kirjoitettuna: " tämä rajakirja on kristikuntaa ja Viipurin läänin etuja vasten (Hildebrand)". On myös toinen myöhäisempi rajakirja, jossa löytyy usiampia raja-merkkiä kuin entisessä, mutta milloin se olisi tehty, tai jos se kumpaselta puolelta lienee vahvistettu, on tietämätöin asia. Hildebrand arvelee sen vuonna 1339 6:na päivänä syyskuuta tehdyksi, josta kuitenkin epäilisin. Tätä raja-kirjaa seurattiin sitten suuremmaksi osaksi vuonna 1595 Täysinän rauhassa.

Osottaaksemme miten paljon surkeutta ja miehen menekkiä nämät sekavat rajat matkaan saattoivat kuin myös selvittääksemme Karjalan ja Savon vehkeitä näinä aikoina, tahdomme tähän panna muutamia ajantiedoista haettuja kertomuksia Päähkinälinnan rauhasta Täysinän rauhaan asti eli vuodesta 1323 vuoteen 1595.

Vuonna 1323. Novgorodilaiset ahdistivat Savoloksia ja raatelivat heidän maatansa aina Vienan rannoille asti.

1333. Narimant, Liettyväläisen (Littavisk) ruhtinan Gediminin poika sai Novgorodilta Karjalan maan ynnä Korelan (Käkisalmen) perinnöksensä.

1337. Karjalaiset päästivät salaa Ruotsalaisia maahansa ja löit paljon Venäläisiä ja ulkomaalaisia niin hyvin Ladogassa kuin Karjalassa, vaan senjälkeen pakenit he Viipuriin.

1338. Ruotsalaiset kävivät sotia Karjalaisia vastaan Äänisen (Onegan) ympäristöillä, raatelivat heidän maatansa ja menettivät heidän karjansa. Narimant ei auttanut Novgorodilaisia. Rauha rakettiin samalla ehdolla kuin Päähkinälinnassa; mutta mitä Tamma-Karjalaan (Kobilitskaja Korel) kuuluu, niin piti lähettiläisten tästä asiasta keskusteleman Ruotsin ruhtinan kanssa.

Missä tämä Tamma-Karjala lienee ollut, ei ole selvä. Venäjän verokirjan jälkeen vuodesta 1500 löytyy Rauvun pitäjässä muutamia kyliä, joista mainitaan, että he olit tammalassa (na kobililsah), kukaties valtakunnan rajoilla olevilla laitumilla. Muutoin taisi Kobilin-Karjala luultavasti olla se osa Karjalaa, jossa rajat ei olleet ennen tätä tarkasti käydyt, se on, niinkuin ennen mainittiin: Särkilahdesta Karjalankoskeen asti, eli rajat Kesälahden, Kiteen, Liperin ja Kaavin seurakuntien välillä Karjalassa ja Sämingin, Kerimäen, Rantasalmen ja Kuopion välillä Savon puolelta. Tamma-Karjalaksi taisit Venäläiset kutsua tätä maata siitäkin syystä, että sen asukkaat ennen, niinkuin nytkin, elättivät itsiänsä enämmin hevoisten kasvattamisella kuin peltoruukilla.

1348. Ruotsin kuningas Magnus alkoi kastaa Inkeriläisiä omaan uskoonsa ja voitti Päähkinälinnan, mutta ei saanut sitä kauvan pitää. Upsalan Arki-piispa Hemminki kastoi Torniossa muutamia Karjalaisia, jotka asuivat Kemissä, Simossa ja Oulussa. Ruotsalaiset voitettiin Venäläisiltä lähellä Käkisalmea.

1350. Venäläiset polttivat Viipurin esikaupungin ja raatelivat sen ympäristön.

1352. Rutto koko Novgorodin alustassa.

1360. Käkisalmi paloi ja tuotti suuren vahingon.

1364. Käkisalmeen rakettiin kivinen torni. Suuri rutto maassa. Vepsän maalla (Beloserosa) kuoli kaikki kansa. Ihmisten asunpaikoilla kasvoivat synkeät metsät.

1377. Nuori kansa Novgorodissa teki sota-retken Uuteen linnaan Oluaan, hävitti maakunnan ja toi paljon vankia myötänsä.

Tämä nimi sopii Savolinnaan (Nyslott), joka myös kutsuttiin Olovin-linnaksi (Olofsborg). Kuitenkin tavallisten tietojen mukaan Savolinnan rakennus tapahtui vasta vuonna 1477. Lienee siis näissä vuosi-luvuissa jokuu erhetys.

1383. Liettyväläisten ruhtinas Patrika Narimantin poika sai, paitsi muita kaupunkia, Käkisalmen lääniksensä.

Liettyväläisten ennen aikoin pitäneen Karjalan maata vallassansa on vielä kansan muistissa. Näin sanotaan heillä Ilomantsissa olleen aitan rautaisilla ovilla varustetun, johon he veronsa kätkivät, ja Suojärvellä sanotaan taas Liettyväläisiltä, koska ryöstöretkiltänsä peräytyivät, veneen, hopialla täytetyn, hukkuneen.

1384. Käkisalmen ja Päähkinälinnan asukkaat valittivat Patrikin päälle. Siitä nousi kapina Novgorodissa. Osa kaupunkilaisista (Slavlianit) piti ruhtinan toinen osa kansan puolta. Patrikilta otettiin Päähkinälinna ja Käkisalmi ja hänelle annettiin siihen siaan kaksi kaupunkia Venäjällä: Ladoga ja Rusa.

1386. Savolaksiaisten piti maksaman 5000 ruplaa sakkoa, sentähden että Volgan virralla olit ryöstäneet kauppiaita. Päähkinälinna paloi.

1396. Ruotsalaiset hävittivät Karjalan maata Kurkijoella ja Kylänlahdessa ja polttivat kirkon.

1398. 3000:tta Novgorodilaista menivät Vienan-jokea myöten Kokkolaan (Orlez) ja ottivat Vienalaisilta 2000 ruplaa ja 3000 hevosta, sentähden että he olit kääntyneet Suuriruhtinan puoleen.

1404. Koko Vienanmaa raadeltiin Suuriruhtinan käskystä. Paitsi muita kaupunkia sai Smolenskin ruhtinas Jurii Novgorodilaisilta Käkisalmen ja Päähkinälinnan.

1411. Kuningas Erik Pommeriläinen antoi siirtolaisille luvan asettautua yhteisille (erä?) maaille. Joutoväen piti talonpojille oleman avulliset veron maksussa. Vienalaiset Novgorodilaisten käskystä tekevät sota-retken Norjan maalle. Novgorodilaiset polttivat Viipurin esi-kaupungin. Käkisalmi valloitettiin Ruotsalaisilta, mutta ruhtinas Lugven voitti sen takasin.

1415. Raja käytiin Hämeen ja Satakunnan välillä yhdeltä puolelta ja Savon ja Lappveden välillä toiselta puolelta, Kymin virrasta (Ankapora) alkaen Savon ja Hämeen läpitse. Rajamerkit olit: Ankapora, Naulasaari, Niurasmäki, Sonnevaki (Suonijoki?) ja Lastakoski eli Karjalanmaaselkä (luultavasti Pielaveden ja Pyhäjärven välillä), jossa Venäjän ja Pohjanmaan miehet taas sanoivat heidän rajansa yhtyvän, josta myös nähdään Venäjän rajan etemmäksi ulottuneen kuin tavallisesti arvataan.

1417. Ruhtinas Jurin pajarit ja Novgordilaiset karkulaiset menivät kenenkään tietämättä Savolaksiaisten maahan, polttivat Jämsän (Jemza) ja Kalmovaaran (Kolmogori).

1419. Norjalaiset (500 miestä) tulivat laivoissa ja raatelivat Savolaksiaisten maata ja Karjalaisten alustaa Varsugissa (Varasjoella Turjan Lapissa?)

1422. Kolme suurta nälkä vuottaa perätysten. Kansa Karjalasta meni Pleskovaan jyvän ostantoon. Jyvän myönti kiellettiin ja kansa palautettiin omaan maahansa. Jälkeenjäänneistä kuoli moni nälkään.

1423. Nälkä oli niin suuresti paisunut, että ihmiset söivät toisiansa ja että koiran lihaa syötiin yli koko Venäjän-maan.

1424. Rutto ilmaantui Karjalaan paisumilla ja veren sylkemällä.

1427. Kova rutto kaikissa Venäjän kaupunkeissa.

1431. Venäläiset sotivat Kainun maalla.

1437. Novgorodin alusta antaa veron kaikista maistansa Suuri-ruhtinalle. Vero maksetaan atran, opsan ja oravan (mordka?) jälkeen.

1441. Novgorodin päälliköt sotivat Savolaksiaisten kanssa Venäjän Suuri-ruhtinasta vastaan.

1444. Karjalaiset matkustivat Norjalaisia vastaan ja voitit heitä.

1445. Norjalaiset raatelivat Vienan maata, tappoivat ihmisiä ja veivät toisia vankeuteen. Norjalaisten päälliköt Ivan ja Petär murhattiin Venäläisiltä, muut pakenivat laivohinsa.

1446. Savon ja Hämeen asukkaat kiistivät rajoistansa. Savon miehet valittivat Hämäläisten murhanneen heidän ystäviänsä, hakanneen ne paloiksi ja viskanneen ne koirillensa.

1452. Kuningas Karl VIII vahvistaa nyt suinatun rajan Hämeen ja Savon välillä ja kieltää Savolaisia kovan rangaistuksen uhkauksella yli rajojen siirtämään ja Hämäläisten alustaa viljelemästä. Raja kulki Mäntyharjun, Hirvensalmen, Kangasniemen, Rautalammin, Hankasalmen ja Pielaveden läpi, Pyhäjärven rajalle.

Suuri-ruhtinas Ivan sotii Vienan tienoilla Novgorodilaisten Savolaisia vastaan.

1477. Savolinnan rakentaa Erik Akselinpoika Tott.

1478. Suuri-ruhtinas sotii Savoloksissa.

1495. Petär Kylliäinen Savolinnasta ilmoittaa Piispa Maunolle (Stjernkors) Venäläisten sota-yrityksistä. Mikä toisella puolella Viipuria on, oli Venäläisten haltussa. Antin päivänä pyytävät Venäläiset väkirynnäköllä voittaa Viipurin linnan ja hajottivat jo kolme tornia, mutta äkisti he peräytyvät. Piispa Magnus arvelee Venäläisten peräytymisen tapahtuneen Apostoli Andrean esirukousten kautta. Knut Posse varjeli linnaa. Koska vihollisten poismentyä ihmiset peräytyivät metsistä ja piilopaikoistansa, lankesivat monet kuolleena maahan kuin pääsivät lämpimään, toiset kuolivat kuin saivat syödäksensä. Vilusta seisoi monen silmät nyrkin kokosena päässä (Arvidssons handl.)

1496. Venäjän Suuriruhtinas lähettää sota-päällikkönsä Hämeesen. Porvon ja Pernon seudut raadellaan. Samana vuonna meni ruhtinas Uschatin Jugalaisten, Vienalaisten, Aunukselaisten ja Vagalaisten sotajoukolla Kainun-maahan. Kemin, Tornion, Kalajoen, Oulun, Siikajoen, Lumijoen ja Haukipudan ympäristöt ryöstettiin, josta paljon tavaraa veivät myötänsä. Liminkalaisia seurasi myös päällikköin kanssa Moskovaan, mutta päästettiin sieltä Suuri-ruhtinalta kotiinsa.

Sillä välillä kuin Venäläiset olit Suomessa, polttivat Savon miehet 800 taloa Karjalassa.

1526. Kantalahden Lappalaiset pyrkivät kristityiksi. Arkki-Piispa Makarii kastattaa heidät.

Venäläiset valittavat Ruotsin alamaisten omistavan itseltänsä tiloja Venäjän puolella Uusijärvellä (userva, nyvattn) Puruvedellä ja Saukko-suolla.

1534. Novgorodin Arkki-piispa Makarii kertoo suuri-ruhtinalle koko Karjalassa, Kainun rajoille asti, Pielisen ympäristöllä Lieksan jokea myöten, Lapin maalla ja Nivan järven ympärillä raakaa epäjumalan palvelusta harjoitettavan. Siellä palvellaan, näin puhuu hän, metsistöjä, kiviä, jokia, lähteitä, vuoria, järviä, auringota, kuuta, tähtejä ja uhrataan epäjumalille härkiä, lampaita ja kaikenlaisia eläimiä. Pyhäin kuvia heittävät he tuleen ja raakoja ihmisiä, joita kutsutaan Arpojiksi (Arbui) pitävät he poppinä, joka antaa nimet lapsille. Senjälkeen läksi siirnihta (munki) Ilja tätä pakanallista menoa Karjalassa korjaamaan. Hän hävitti pyhät metsistöt, heitti pyhät kivet veteen ja kasti niitä, jotka ei ennen olleet kastetut.

1535. Matkusti Ilja uudestansa Karjalaan, kielsi vaimoja hivuksiansa keritsemästä ja päällänsä senkaltaisia koristuksia pitämästä kuin kuolluille pidetään, mutta sitä vastaan peittämään päänsä.

1545. Gustaf I käskee päällikköitänsä viivyttelemään rajankäyntiä Suomen ja Venäjän välillä.

1542. Venäläiset katselevat rajoja ja polttavat Suomen talon, jonka arvelevat heidän puolellansa olevan.

1545. Savon miehet valittavat että virkamiehet heitä suuresti rasittavat.

Raja käytiin Retusaaresta (Kronstadt) Varpavuorelle asti, luultavasti Ruotsalaisilta yksipuoleisesti.

1546. Savon miehet käyvät Ilmeessä ryöstö-retkellä.

1547. Rajoista syntyy riita. Venäjän miehet tappavat Kempelissä 18 miestä, mutta murhattiin Puruvedellä Lappveden miehiltä.

1548. Venäjän Karjalaiset murhasivat Särkilahdessa 29 henkeä, polttivat Saukonsaaren ja Pietolansaaren kylät, sitoivat ihmisiä kiini puihin ja polttivat heitä päre-tulella; muutamia heittivät he elävinä kaivoihin. Senjälkeen murhattiin heiltä 22 henkeä Kurjalassa, 3 henkeä Kuuslahdessa, 2 henkeä Jousimäellä ja Lippolassa, 60 henkeä Kuopion tienoilla, 6 henkeä Kuonassa, 30 henkeä Pelkolassa ja 26 henkeä Varistaipaleessa. Myös polttivat he samana aikana 2 kartanoa Sakarlahdessa, 10 taloa Piirolassa, 6 Sorsalassa, 30 Haapalahdessa ja 5 taloa Pelkolassa j. n. e. Savon miehet puoleltansa kostavat näitä ryöstö-retkiä. Tavisalmella oli kartano rakettu. Sitä aivottiin Kuninkaan karja-hoviksi, jonka alle ne näillä seutuilla äsken siirtyneet talonpojat olisi pantavat. Siihen toivottiin eri seurakunnan syntyvän, johon nimis-mies olisi asetettava. Vuonna 1552 oli tänne jo kirkko rakettu.

1552. Kainun maahan asetetaan uudistaloja Oulun-järven tienoille. Sinne oli kuninkaan käskystä 140 talonpoikaa Savosta muuttautunut. Ennen tätä olit kuninkaan alamaiset Venäläisiltä sieltä karkoitetut. Hämäläiset ja Pohjalaiset ovat heille vastuksena. Myös Hämeen (Rautalammin?) puoluelle siirtäytyy Savon miehiä. Työmiehiä lähetetään Savosta Tukholmiin.

1554. Oulun järven ympäristöllä olevat uudistalot tehdään veronalaiseksi. Siellä syntyy 131 manttaalia. Niin hyvin Pohjalaiset kuin Venäläiset ahdistavat sinne siirtyneitä Savolaisia ja polttavat heidän metsiänsä. Venäläisten kanssa luulevat tulevansa aikoin, kuin vaan saisivat rauhaa Pohjan talonpojilta.

1555. Savolinna varustetaan vihollisia vastaan. Tutkistelemus tapahtuu veron-laskemuksesta Savolinnassa. Seurakunnat (nimis-miesten aluet) Savossa olit siihen aikaan: Liistensaari, Rantasalmi, Jokkas (Juva), Tavisalmi, Vesalaks, Pellosniemi. Veroa maksettiin läänistä: 125 markkaa rahassa, 8 lästiä ruista, 159 lästiä otraa, 51 lästiä kauroja, voita, humalaa, kanoja, jänistä, tetriä, pyyitä, munia, kapa-haukia ja muita kaloja, karvas-rautaa, höyheniä, olkia, heiniä j. n. e. Kuninkaan kartanoja eli karja hovia oli siihen aikaan: Putkilahdessa Sallisen tila, Rantsalmella Uusikartano eli Kinnusen tila, Juvalla Pardalan kartano, Vesalahdessa (Mikkelissä) Sairola ja Kiiala. Näiden päällysmiehiksi pannaan Ruotsalaisia sotamiehiä. Niissä elätettiin myös muuta sotaväkeä.

1556. Venäläiset 800 miehellä polttavat viisi kylää Savon rajoilla ja kohta sen jälkeen tulivat he 1500 miehellä, polttivat puolen neljänneksen Tavisalmen eli Kuopion pitäjästä, mutta vetäytyivät samassa yli rajan Karjalaan.

Samana aikana lähetetään 2000 Savon talonpoikaa Viipurin linnaa varjelemaan.

Gustaf I käskee Savon miehiä kostamaan vihollisten raatelemiset. Karjalaiset murhaavat 10 kalastajaa Savossa.

Gustaf I käskee Savon seurakuntia jakamaan, kuin myös uuden veronlaskemuksen maan tilusten jälkeen.

Karjalaiset tappavat Tavisalmen pitäjässä 8 talonpoikaa ja polttavat 3 taloa. Savon miehet Haapalahdessa (Sämingissä) polttavat 18 taloa Karjalan puolelta, ja kohta senjälkeen Kesäkuussa 40 taloa Putkilahdessa, kuin myös tappavat 13 miestä siellä. Päivänä senjälkeen Venäjän miehet murhaavat 5 Jäskeläistä Puruvedellä.

Kivijärvessä ja Rautalahdessa (Parikkalan pitäjässä) polttivat Savon miehet 20 taloa, Putujärven kylässä 35 taloa ja tappoivat 17 miestä. Viinirannan (Liperissä) miehet murhasivat Syvärissä 8 miestä, Jukajärvellä 4, Orivedellä 16, Jännevirralla 17 miestä. Venäjän puolen miehet polttivat Oulun järven ympäristöllä 17 taloa.

Käsketään Savosta palkkamiehiä lähettämään Ruotsiin. Käkisalmen maaherra Eletskoi ilmoittaa että 12 talonmiestä kumpaselta puolelta olit olleet rajalla, ratkaisseet keskinäiset riidat ja luvanneet oikeutta kumpaiselle puolelle. Sen aikuisista kirjoista nähdään, että maantie kulki Viipurista Joroisiin; sieltä Tavisalmeen ei ollut tietä. Tavisalmen ja Taipaleen (Iisalmen) välillä ei ollut kuin 8 taloa, Iisalmesta Oulun järvelle asti ei yhtäkään kylää.

Me näemme siis että vasta 1500 vuoden paikoissa Savon sisus-maat alkoivat täyttyä asujilta.

1558. Turun Piispa Michael Agricola meni Venäjälle rauhaa sovittamaan.

1568. Rutto Novgorodissa. Suuri nälkävuosi 1570.

1571. Turun Piispa Paul Juusten pidetään vankina Muromissa Venäjän maalla.

1579. Kainun ruotsalaiset raatelevat Venäjän Kemissä.

1580. Ruotsalaiset valloittivat Käkisalmen. Pontus sotii Suomessa.

1585. Pontus de la Gardie rauhaa sovittaissa hukkui Narvan jokeen.

1589. Ruotsalaiset hävittävät Aunuksen maan, Ladogan ja Vienan ympäristöt ja vievät suuren saaliin myötänsä. Venäläiset ahdistavat Viipuria ja käyvät myös Pohjan maalla, Savossa ja Ruotsin Karjalassa.

1592. Kainun miehet tulevat Sumin linnaan Vienan meren rannoille ja valloitit sen. Ruhtinas Volkonski karkoitti heidät ja raateli Kainun maata.

1595. 18 p. Toukokuuta rakettiin lopulle rauha, jossa Venäläiset saivat takasin Käkisalmen lääninensä ja vakinainen raja käytiin. Mutta Suomi ja Karjala olit sillä välillä julmasti hävitetyt ja asukkaista paljastuneet. Karjalan senaikuiset asukkaat ehkä Suomalaiset, niin Venäjän uskoa pakenivat joukottain Venäjän puolelle. Vanhain miesten puheen jälkeen olit kaikki ne jotka siirtäytyivät toiselle puolelle Vienan-jokea hävinneet, sillä tämä maa ei heitä kannattanut. Mutta ne jotka asettivat itsensä tälle puolelle Vienan jokea paremmin menestyivät.

Tässä Täysinän rauhassa määrättyä rajaa käytiin kolmessa osassa. Yhdet alkoivat rajan käynnin Retusaarelta (Kronstadt), syttyivät riitaan Noisniemen paikoissa rajoista, jonkatähden rajan käynti kuukauden päivät viivästyi. Lopulla vahvistettiin raja Kaitsanlahdessa Parikkalan pitäjässä 14 päivänä Lokakuuta samana vuonna. Ruotsin valtakunnan kirjastossa löytyy tarkka kertomus niistä kuin tässä rajan käynnössä tapahtui, jotka ovat suuresta arvosta senaikuisten tapain ja elämäkerran suhteen. Toiset rajan-käviät kokoontuivat Varpavuorelle Puumalan neljänneksessä 10 päivä Lokakuuta 1595 ja kävivät rajan Varpavuorelta Pisavuorelle asti. Myös nämät kiistivät rajoista Puruveden paikoilla. Kolmas osakunta alkoi rajan käynnin Repolasta Lapin kautta ja Pohja mereen. Näille oli Ruotsista käsky, että jos ei raja tulisi käymään Gerdt Justingin kertomuksen mukaan, niin täytyi sitä oikaista vanhain ruotsalaisten, birkalaisten (bielkarlar ?) ja muitten vanhain asukkain kertomusten jälkeen, jotka Pohjan Lapin maita koko elinaikanansa olit tunteneet. Miten hirmuisesti tämä sodan raivo oli paljastanut maan asukkaista, nähdään siitä että vuonna 1589 löytyi sen aikuisen vero-kirjan mukaan Kurkijoen pogostassa 92 veronalaista, mutta 1083 autio tilaa, Sordavalassa 114 maksavaa, mutta 699 autiota ja Ilomantsin pogostassa 189 tilaa, jossa asukkaita oli, mutta 526 autiota. Yhteisesti 395 veronalaista ja 2308 autiota. Autiona olit myös Kurkijoella Rannansaaren luostari, Sordavalassa Valamon, Liperissä Kuhasalon ja Salmessa Oulusjärven luostarit eli monasterit. Semminkin oli sodan-raivo liikkunut Kurkijoen pitäjässä. Suuri osa Karjalaisia pakeni jo silloin luultavasti Venäjän maalle ja toiset seurasivat heitä, koska koko Karjala Stolbovan rauhassa vuonna 1617 lankesi Ruotsille. Vanhan kansan puheen jälkeen palautuivat kuitenkin muutamat heistä rauhan rakettua ja omistit entiset tilansa, ja vielä nykyisempinä aikoina ovat näitten siirtolaisten perilliset käynneet täällä esivanhempainsa aarteita etsimässä. Moniaat näistä Venäjän Karjalaisista ovat Ruotsin aikoina kääntyneet suomen-uskoon, mutta usiammat kuitenkin pitivät entisen uskontonsa. Ilomantsin pogostaan kuului siihen aikaan neljä kappelia: Pelgjärvi, Soanlaks, Tohmajärvi ja Libelis. Liperissä nimitetään seuraavaisia kylänpäitä: Libelis, Serchitaipal, Sotkuma, Korenga, Kondioniemi, Höytiäis, Pielesjoki. Kaavilla ei mainita yhtäkään kylää. Stolbovan rauhan jälkeen tuli Karjalaan uudis-asukkaita semminkin Savosta, jotka omistit itsellensä autio tilat.

Että Savon maa, jossa vielä ennen vuotta 1442 ei ollut kuin yksi ainoa seurakunta nimittäin Mikkelin, niin vähään aikaan ja niin suurten rasitusten alla ei ainoastansa täyttänyt omat autiomaat asukkailla, mutta myös tunkeiksi Hämäläisten ja osittain Satakuntalaisten päälle, lähetti siirtolaisia Ruotsiin, omisti Karjalaisten autio-tilat ja Savakkoin nimellä matkusti etelä-Karjalaan ja Ingeriin, sitä emme muutoin voi selittää kuin että Savon maa näinä aikoina, se on Päähkinälinnan rauhasta alkain aina sai uusia siirtolaisia Venäjän puolelta, se on: Karjalasta, Aunuksesta ja Vienan meren tienoilta, joka myös siitä nähdään, että samoina aikoina kuin Novgordilaiset ja Venäjän ruhtinaat Vienan Savoloksiaisia ahdistivat, samoina aikoina alkoi myös Savon sisus maa asukkaista täyttyä. Se on myös tästä syystä kuin ajantiedon tähän olemme sommitelleet, niistä meille tästä asiasta tutuista tapauksista, jolla tahdoimme osottaa Venäjän Savoloksiaisten ja Suomen Savolaisten olevan yhtä juurta.

Selvittääksemme näitä mainittuja arveluja, tahdomme tähän vielä lisätä lyhykäisen ulosvedon meille käsissä olevasta Venäläisestä vero-kirjasta vuodesta 1500. .

Novgordilaisten alus oli ennen aikoin jaettu viiteen osaan, joista yksi kutsuttiin Vuotin viidenneksi (Votskaja pätinä). Tähän Vuotin alueen kuului Ingerin maa Päähkinälinnan (Orechow, Schlysselburg) kanssa, kuin myös Käkisalmen lääni eli Karjala. Karjalassa oli kaupunki Korela (Käkisalmi), Uservan (uus-järven) joella. Vuonna 1500, jona mainittu verokirja on kirjoitettu, oli Novgorodin vapaus jo kukistunut ja tämä rikas vapa-kaupunki joutunut Venäjän Suuri-ruhtinaan alle (1478).

Korelan eli Käkisalmen linnassa ja sen esikaupungissa löytyi siihen aikaan kalastajia (päälle sadan), sotaväkeä, tilan hallitsioita , Karjalaisia isäntiä ja pajarien lapsia j. n. e., yhteisesti 232 perhekuntaa, jotka asuit 188:ssa kartanossa. Ennen oli perhekuntien luku noussut 375, josta nähdään asukkaiden luvun silloin vähenneen luultavasti siitä syystä että Novgorodi oli kadottanut vapaudensa. Näin seisoi siihen aikaan 29 Karjalaisten isäntien kartanoa kaupungissa autiona. Niiden seassa mainitaan Kiveri, Ilukine, Rokulski, Morosov, Putjätin, Kostin, Deitz. Kaupungissa oli myös kolme pappia ja luultavasti myös kolme kirkkoa nimeltä Voskresenskii, Spaskii ja Jegorjefskii. Suvannon Taipaleessa , jonka Suuri-ruhtinas oli ostanut Valamon monastiralta ja antanut kaupunkilaisille, asui silloin 67 perhekuntaa kalastajia ja muuta kansaa, 55:ssä kartanossa.

Karjalan läänissä olit seuraavaiset seurakunnat:

1. Kaupungin pogosta, jonka alle näkyy kuuluneen nykyiset Räisälä, Kaukolan ja osa Hiitolan ja Parikkalan pitäjästä. Kylien seassa mainitaan: Domantin kylä, Hiijärvi, Hiitola, Hiipelä, Hyttisen kylä, Ilmes, Jermolkina, Joensuu Tyrjän järvellä, Jännilä, Järvenpää, Kangas, Kaukala, Kervola, Kopsala, Käireniemi, Kourola, Lotsela, Mervekkala, Monitula, Meglilä, Puustos, Pärnä, Räisälä, Säpeä, Särkisalo, Soikkala, Suotlaks, Tyrjä, Tiuranmäki, Tapila, Torkolaks, Tiuris, Varissalo, Vakala j. n. e. Käkisalmen pogostassa maalla löytyi 188 taloa ja 265 perhekuntaa eli savua, ja siis piammitten lähes 1500 henkeä. Vero maksettiin sekä rahassa että jyvissä, josta tavallisesti kolmas osa isännälle. Muutamat näistä tiloista olit ennen seisneet Vladikon se on Novgorodin pispan alla, mutta olit nyt annetut tai Karjalan maanherralle, tai pajareille tai kestkivareille . Oli myös monta oman hallituksen alla seisovia tiloja , kuin myös luostarien eli monastirein alle kuuluvia, nimittäin Voskresenskin, Nikolskin, Jurjevin ja Konevitsan luostarein alle.

2. Toinen seurakunta Käkisalmen läänissä oli Sakkolan eli Mikaelin pogosta. Tässä mainitaan seuraavaiset alustat: Lahnavalka Pyhäjärvellä, joka ennen oli ollut Beschitsin monastiran alla. Beschitsi on kaupunki Tverin guberniassa Venäjän maalla, jossa nytkin vielä Karjalaisia asuu. Pyhäjärvellä taas löytyy monta Venäläistä kylän nimeä. Muita kyliä Sakkolassa oli Kymijärvi, Kuutti, Kukonlaks, Kiviniemi, Kiprua, Kuninkaanristi, Korhola, Kajatti, Laurova, Ivaskansaari, Metsäpirti, Maamantere, Haiterma, Gorkola, Ojaniemi, Parina, Petäjärvi, Röykkylä (Rokula?), Sobolina (Oksan joella, Ruotsin rajalla), Sakkola, Sakkolanmäki, Salmä, Suvanto, Tseperti, Raaja, Viesjoki, Viiksenlaks, Vieska, Valkianiemi, Puustos, Montrua, Vilokkala, Sortanlaks, Metsätaka, Lohijoki, Padaja j. n. e. Nämät kylät olit suurimmaksi osaksi hovilaisten alla, joiden seassa nimitetään: Puschkin, Putjatin, Barikof, Rokulski, Morosof, Golofkin, Klavischef. Vero otettiin aatrattain ja opsittain ja jyvistä annettiin tavallisesti isännille kolmas osa. Paitsi jyviä annettiin muutamista tilosta myös olutta, juustoa, pellavasta ja voita. Aatraan luettiin kolme opsia. Talojen luku oli 276 ja savujen eli perhekuntien 426. Näistä kuului 32 Konevitsin, 47 Valamon ja 13 Nikolskin Monastirein alle. Jos joka perhekunnan päälle luetaan kuusi henkeä, niin oli asukkain luku Sakkolan pogostassa noin 2500 henkeä.

3. Kolmas seurakunta suvis-Karjalassa oli Rautus. Myös tässä olit talot annetut pajarein perillisille, virkamiehille ja monastireille. Vero ja maksut olit samankaltaiset kuin Sakkolassa. Kylien seassa mainitaan: Degonitsa, Dudenitsa, Haapakylä, Huuhtis, Korpola, Kilpino, Kähkönnurkka, Karsela, Keripata, Lipua, Maanselkä, Morjeselkä, Mustilanmäki, Orjasaari, Palkeala, Porka, Raaja, Sumbu, Räiskälä, Vepsa, Vehmas, Variksela, Veres, Viisjoki, Vahkola, Varäginkylä (Tammalassa), Mägrä, Leinikkala j. n. e. Rauvun pogostassa luettiin 234 taloa ja 311 perhekuntaa ja arvattavasti siis lähes 2000 henkeä. Tiloista kuului 6 Valamon, 24 Konevitsin ja 3 Jyrjev monastiran alle. Novgorodin piispalla (Vladikolla) oli täällä myös ennen monta tilaa, mutta nyt olit ne toisille annetut.

Pohjois-Karjalassa taas oli neljä seurakuntaa, nimittäin:

4. Kurkijoen pogosta. Tässä vero maksettiin joutsittain ja kolme jousta luettiin aatran päälle. Karjalan tuomarin palkaksi oli määrätty 41 jousta. Näistä joutsista oli ennen annettu 11 Näädän ja 54 Oravan nahkaa kuin myös 1 Haukka (Sokol). Haukkoja ennen annettuna verosta, sen todistaa myös jossakussa paikassa vielä nytkin kansan seassa liikkuva puhe, ja Turjan Lapissa sanotaan nytkin vielä kesyttävän haukkoja, joita kutsutaan tsiip, ja niillä metsä-kanoja pyydettävän.

Muutoin oli Ylä-Karjala jaettu Perevaroin. Mitä sana "perevara" merkitsee, ei ole selvä. Venäjän kielessä sanotaan sen merkitsevän juoman, jonka yhteinen kansa oli tottunut nautitsemaan juhla-päivinä, kuin myös veron, jota tästä juomasta maksettiin. Nyt voisi se kyllä olla mahdollista, että Novgorodilaiset ennen tulivat Ladogan rantamaille ensin kauppaa ja pitoja pitelemään ja sen jälkeen veroa ylöskantamaan, ja että näitä kauppa- ja juoma-paikkoja kutsuttiin perevaraksi. Kuitenkin luulisin minä ne talot, joista siirtolaiset vähitellen muuttautuivat Karjalan sisusmaihin, heiltä perävaraksi kutsutuksi ja että perävaran isäntä birkalaisen tavalla vastasi metsästäjien (alusta lappalaisten, sen jälkeen suomalaisten) verosta ja sitten vapaasti sai heidän kanssa kauppaa pitää ja veronsa heiltä ottaa. Nämät perevarat ei seisneet Venäläisten herrojen alla niinkuin ala-Karjalassa, mutta suurimmaksi osaksi Karjalaisten haltioin eli isäntien alla .

Kurkijoen pogostan perävarat olit seuraavaiset:

Kylälaks. Siihen kuuluivat kylät: Vannila, Uimalaks, Asila, Valtola, Kokkola, Kylänlaks, Tiurola, Pogitsi, Tennilä, Rautalaks, Kaukovalta ja Ilomantsin Asila, yhteisesti 117 jousta.

Pekolan perävara. Kylät olit: Laurola, Hiitola, Inokkala, Peijala, Kolpola, Laulala, Puutsola, Petkola, Mentola eli 52 jousta.

Kurkijoen perävara. Kylät olit: Reekkala, Lohkola, Kallila, Hämeenlaks, Rahola, Hirelä, Hahkola, Otsanlaks, Ladikkala, Pogitsa, Niukkola, Rurikinjärvi, Hiienkumpu, 148 jousta eli perhekuntaa. Yksi kylä oli autiona.

Sorolan perävara. Kylät olit: Tervus, Kovero, Metselä, Kumola, Kaplola, Meglilä ( jossa oli kauppa-paikka eli pieni kaupunki, gorodok), Kumola, Sorola, Uusikylä (Pyhäjärvellä). Tämän perävaran alle kuuluivat myös Ilomantsin pogostassa: Kosutjärvi, Eno ja Pielisniemi (kumpaset Pielisen järvellä ja jotka seisoivat pohjoisen haltian eli severikan alla) kuin myös Nuotlaks ja Patrikansyrjä, yhteiseen 191 jousta. Autio-tiloja oli 26. Koplolan kylässä oli ennen haukan pyytäjiä (falkonierer, sokolniki), jotka maaherralle antoit kaksi haukkaa; nyt olivat ne pantu perevaran alle. - Muutoin tekivät Sorolan perevaran alle kuuluvat asukkaat ennen maksunsa kaupunkien kirkoille Karjalassa suitsutus aineen (temjän, se on thymian) tarpeeksi. Heitä kutsutaan siitä syystä vero-kirjassa temjäntsjik.

Lapinlaks perevara. Kylät olit: Lapinlaks, | Ollila Soskuanlahdessa, Soskua, Ugoniemi, Otsalaks ja Ijärvi. Tämän perevaran alle kuului myös Ilomantsin pogostassa Rebusero (kukatiesi Repola?). 126 jousta ja 30 autio-tilaa, semminkin Ugoniemellä.

Saaren perevara. Loitosalo, Haapalaks, Kimpola, Kitula, Kurola, Kauppa-ranta. 24 jousta. Mainitut tilat olivat Karjalaisten isäntien alla. Seuraavaiset olit taas ennen olleet pispalle verolliset, mutta nyt annetut Karjalan maaherralle.

Kokkolan ja Saaren perevara. Kylät olit tässä: Kokkola, Vannila, Veijala, Pirola, Tyrjä, Rautajärvi, Saaris, Lädinä, Tenkola, Haapalaks, Jougio (Simbelen järvellä), Kulolaks. 123 jousta. Poltetut olit Ruotsalaisilta Kortsanlaks, Ilmes ja Ylä-Ängilä. Autiot oli Järvenpään kylä ja taloja Simbeleen ympärillä.

Otsanlaks perevara. Kylät: Taka-Pogitsa, Totkiniemi, Sorolaks, Ahmola, Kumpu, Rakula, Hahkola. 98 jousta.

Kesvalaks. 14 jousta.

Kurkijoen pogostassa oli ilman sitä oman hallituksen alla olevia Santalahdessa 24 jousta, Valamon monastiran alle kuuluvia 59, Konevitsan alle 24 ja Ivanofskin monasterin alle kuuluvia 12 jousta. Käkisalmen Nikolai kirkolla oli myös 2 jousta ja Kurkijoen kirkkoon kuuluva 1 joutsi; Yhteiseen päälle 1000 jousta eli lähes 6000 henkeä.

5. Sordavalan pogostassa mainitaan ensin Kiteen alusta Kiteen järvellä, jossa muutamien Venäläisten nimien seassa olit seuraavaiset Suomen nimelliset kylät: Haapakylä, Hyypijärvi, Tuhkala, Kitees. Yhteisesti oli näissä 75 jousta. Ennen kuului Kiteen piirikunta (volost) piispan alle ja maksoi veroa 880 oravaa. Nyt oli se tullut Käkisalmen maaherran alle.

Karjalaisten isäntien alle kuuluivat vanhuudesta seuraavaiset perevarat:

a). Sariolan perevara, jossa olit kylät: Lupasvaara, Loimola, Jänisjärvi, Suistamo, Kerisyrjä, Uksujärvi, Alatto, Niinisyrjä, Kokoselkä, Impilaks, Sumeria, Sarajärvi, Ruokojärvi, Leppäsyrjä, Pitkäranta, Sariolanlaks ja Sariola Ladogan rannalla, jossa oli 43 jousta, Janaslaks, Untiala Soukanrannalla, Lohkala, Valkala, Hotkola, Tulola, Vieksijärvi, yhteiseen 240 jousta ja 26 autio-savua.

Tässä kohtaamme me vanhan Sariolan kuuluisan nimen, jota pidetään yhtäpitävänä Pohjolan kanssa, sillä niin kuuluu se vanhoissa runoissa: Pimeässä Pohjolassa Summassa Sariolassa ja johon Väinämöinen ja muut senaikuiset urot menit kosioimaan Pohjolan emännän tytärtä. Tässä kohtaavat meitä edespäin nimet Impilaks, Impiniemi, Tulola, Untola, Nukuttolaks, jotka kaikki tarkoittaneet joitakuita vanhanaikuisia merkillisiä tapauksia. Jos sopisi päättää pohjolan emännän myös pitäneen suvispuoleisen Vienan meren rannat valtansa alla eli sieltä rikkaudensa metsän otusten nahkoilla koonneen ja jolla rannalla kauppa paikka Sum seisoo, josta ei liene paljo päälle 200 venäjän virstaa Impilahteen ja Sordavalaan, niin löytäisimme tässä syyn minkätähden Sariola kutsuttiin Summaksi. - Samalla tavalla kuin Norjan päälliköt ja meren kulkiat ennen aikoin hakivat rikkaat saaliinsa Bjarmian ja Vienan meren rantamailta ja välistä myös veivät sen maan neidot emänniksensä, niin olisi Väinölän ja Päivilän sulhotkin matkustaneet Ladogan eli Nevoja meren pohjimaiseen pohjukkaan, Untolassa unet nähneet, Tulolassa tulleet maalle, Impilahdesta immet vieneet ja ynnä voittaneet runsaan saaliin ja kuuluisan nimen.

b). Toinen perevara Sordavalan pogostassa oli Reekkalan perevara. Tässä nimitetään seuraavaiset kylänpäät: Rupino (Severikin alusta), Korpijärvi, Hämäjärvi, Niinisyrjä, Sumeria, Hättelän selkä, Rukojärvi, Havukka selkä, Riikola, Ihaksala, Rutsune, Airanto, Kentsilä, Riekkala, Pulkkila, Putkola, Syskyvä, Kerisyrjä, Purujärvi, Uljala, ja Hakala; näissä luettiin 125 jousta ja kolme autiotilaa Purujärvellä, joita Ruotsalaiset olit samana vuonna hävittäneet.

c). Lahtis perevara. Kylät olit tässä: Saanlaks, Havuvaara, Lupasvaara, Matkoselkä, Vahrajärvi, Leppälaks, Värzilä, Loitimojärvi, Kokotjärvi, Korpiselkä, Tolvojärvi, Uksujärvi, Suojärvi, Jägtäjärvi, Nesulaks, Uijala, Munola, Helylä, Marila, Räimälä, Suistamo, Madela, Vanila, Pirtola, Kariniemi, Valkala, Nukuttolaks, Kaalamo, yhteiseen 205 jousta. Neljä kylää autiona.

d). Airanta perevara. Kylien seassa mainitaan: Pirtipohja, Ruskeala, Korpijärvi, Maanto, Uksu, Mäkiselkä, Airanto, Kumola, Urkola, Kalmala, Pitkälä, Kesälä, Koprola, Puikkola, Latvasyrjä, Kuolisma (Severikin alue), Ingilä, Impivaara (josta viimeisestä kylästä ennen myös oli haukka annettu). Yhteisesti 120 jousta. Autiona olit kylät: Korola, Värtsilä, Rikojärvi, Munsina ja Rokkala.

e). Kerisyrjä. Tässä perevarassa olit kylät: Kerisyrjä, Impilaks, Sumeria, Lololaks, Pitkäranta, Uksu, 35 jousta ja 1 joutsi autio.

f). Untolan perevarassa olit kylät: Soukanranta, Lohkola, Untola, Riigola, Asikkala, Siskonsaari, Impiniemi, Mäkisalo; 62 jousta ja 5 autio-tilaa.

g). Liikolan perevaaraan kuului taloja seuraavaisista kylistä: Airanto, Kimpola, Tuhkola, Liikola, Helylä, Puikkola, Kilpijärvi, Mäkiselkä, Särkisyrjä, Vahvajärvi, Valtasyrjä, Tulomanjärvi; 56 jousta. Purujärvellä oli viisi tilaa autiona ja Ruotsalaisilta hävitetyt.

h). Vasti perevarassa mainitaan: Mäkisalo, Maadela, Vaimosaari, Ruokojärvi, Kitelä, Ägläjärvi, Anjala-Turposaari; 41 jousta, 10 autio paikkaa.

i). Perevarassa Otsois oli 15 jousta, 1 autio.

Paitsi näitä asujia oli Sordavalan pogostassa 24 kauppiasta, Valamon monasterin alle kuuluvia 79 jousta ja Otsoisen piirikunnassa 31 jousta.

Koko Sordavalan pogostassa oli näin muodoin 1034 huonekuntaa eli jousta ja päälle 60 autio-tilaa ja asukkaiden luku nousi siis luultavasti 7000 hengen paikkoin.

6. Ilomantsin eli Iljan Pogosta oli kuudes seurakunta Karjalassa. Tässä mainitaan ensin 5 jousta Kosutjärvellä ja Ilomantsin Asilassa, jotka ennen oli seisneet Kasimirin, luultavasti jonkun Puolalaisen ruhtinaan alla.

Sitten seuraa Megrijärven piirikunta (volost), jossa oli 75 jousta Megrijärven, Koideren, Torgojärven, Riihiniemen, Viinijärven ja Luhtapohjan kylissä. Nämät olit ennen Novgorodin piispan alla, maksoivat kolmatta sataa oravan nahkaa verossa ja olivat nyt annetut Karjalan maaherran haltuun.

Edespäin seisoit ennen Vladikon eli Novgorodin piispan alla, mutta olit nyt maaherralle annetut.

a). Ilomantsin perevara, jossa kylät Ilomonets, Loven, Viinilaks, Sysmän Riihiniemi, Lieksa (Pielisen järvellä) ja 29 jousta, ja 3 autio-taloa.

b). Nuotlaks perevara, jossa kylät Nuotlaks, Patrikova ja 36 jousta.

c). Sangajan perevara, jolla oli tiloja Koveron, Ilomantsin, Kaldimon, Enon, Sangajan, Pielissalon, Tohmajärven, Pälgjärven, Lieksan, Koideren, Riihiniemen, Viinijärven Luhtopohjan, Togrojärven, Helylän *4 kylissä, yhteisesti 83 jousta ja 13 autiota.

d). Pälgjärven perevara, jolla oli tiloja Pälgjärven, Suonta'an, Pirtipohjan, Kaltamon, Enon Lieksan kylissä 54 jousta ja päälle sitä Sordavalan pogostassa Suolahdella ja Jänisjärvellä 41 jousta, eli yhteiseen 95 jousta.

Oman hallituksen alla seisovia tiloja oli Loitomajärvellä 2, Tohmajärvellä 5 ja Pälgjärvellä 4 jousta. Ilman sitä oli Valamon monastiran alle kuuluvia Koverossa 2 jousta, Hammaslahdessa 3, Kosutjärvellä 5, yhteiseen 10 jousta ja Ivanan monastiran alle Käkisalmessa kuuluva 1 joutsi. Koko Ilomantsin pogostassa oli siis 355 talollista jousta ja eläjiä 2000 hengen paikkoin.

Ilomantsin pogostan alle kuului myös koko ylä-Karjala, mutta tässä olit asujat siihen aikaan varsin harvalta. Näin emme mainitussa verokirjassa ole tavanneet yhtään Kaavin pitäjässä olevaa kylän nimeä, Liperissä ainoasti yhden kylän, Viinirannan, ja Pielisessä kylät Lieksa, Pielissalo ja Pielisniemi. Tämän mukaan koko Liperin seurakunnassa siihen aikaan eli vuonna 1500 ei ollut muuta kuin 10 ja Pielisessä 19 veronalaista taloa. Rajan lähyys ja maiden alavuus taisi estellä siirtolaisia tänne tulemasta. Sitä vastaan olit Kurkijoen ja Sordavalan pitäjät sen ajan suhteen hyvin kansarikkaat.

7. Pogosta Salmis. Tässä olit kylät: Räimälä, Tuloma, Kovero, Jona, Jalkalaks, Lungula, Karkasyrjä, Kondush, Ulatto, Loihitaipale, Uksi, Mantsinsaari, Peipasenvaara j. n. e., yhteiseen 506 jousta ja siis henkiä 3000 paikkoin. Maksut tehtiin jyvässä ja rahassa. Perevaroja tässä ei ollut. Asukasten nimet koko Karjalassa olit Venäläiset.

Jälkimaine.

Kuin nyt tässä "Karjalan ajantiedot" jätetään lukian käsiin, niin tahdomme ilmiantaa että ne ovat suurimmaksi osaksi haetut seuraavaisista kirjoista: "Antiquités Russes editées par la Societé Royale des Antiquaires du Nord en Copenhague, Arvidson's handlingar till upplysning af Finlands historia, Akiander's Utdrag ur Ryska Annaler, d:o om Ankoperfloden, Hildebrand. Om Nöteborgska freden, Munch's det Norrska folkets historia ja edellämainittu Venäläinen Verokirja vuodesta 1500". Koska ne viimeisessä kirjassa mainitut Suomalaiset nimet ovat, niinkuin tavallisesti ulkomaalaisilta tapahtuu, sekavasti kirjoitetut, niin olemme ne samat sovitelleet nykyisiin nimiin ja tässä seuranneet "Knorring'in Gamla Finland," emmekä luule meiltä tehtyissä muutoksissa suuresti erehtyneen. Libelis 1 p. Syyskuuta 1859.

A. J. Europaeus.

*1 Vepsäläisten osittain myös muuttaineen Suomeen, sen osottaa Vepsäläinen sukunimi siellä ja täällä Suomessa, kuin myös Vepsän kylän nimi Rauvun pitäjässä.

*2 Ostjakilaisia nimiä sanotaan ne olevan, jotka päättyvät enka, (vesi) ja ter, tirn , (järvi), e. m. Liminga, Kuorinka, Sorvinki, Koidere, Lentira; Syrjäniläisiä taas, jotka päättyvät na (vesi) ja ii (joki) e. m. Kautua, Soskua, Torniö (Kurkijoki). - Muukalaisia kansoja ennen Suomessa asuneen, todistavat nimet: Kiviköt, Metelin-Jättiläisen kansa. Olen kuullut, Kivikköin perillisiä vielä äskettäin Rautalammilla eläneen. Miten lieneekin? Siellä sanotaan myös sukunimi Virkkalainen löytyvän.

*3 Mitä Kylvingiläisten nimellä ymmärrettäneen, ei ole selvä; kukatiesi kylissä asuvia Suomalaisia, tai myös kylvääjiä miehiä, eroitukseksi kulkevista Lappalaisista, tai myös Syrjäniä(?).

*4 Helylässä, joka kuului Sordavalan pogostaan, oli 2 jousta.